KONEAGRIA 2023 TARJOAA TÄRKEÄÄ TIETOA MAATALOUSYRITTÄMISESTÄ
KoneAgria 2023 on viljelijöiden oma ammattitapahtuma, jossa voi tutustua uusiin koneisiin, laitteisiin ja palveluihin, mutta myös kuulla uusimman tiedon ja kohdata alan asiantuntijoita. Ohjelman teemana on tänä vuonna maatalousyrittämisen veto- ja pitovoima. Alan merkittävät toimijat ovat tehneet upean ohjelman, josta on paljon apua alan yrittäjille. Ohjelman takana on lähes 50 alalla vaikuttavaa yhteisöä, yhdistystä ja yritystä.

Maatalousalan yrittäjän menestymisessä on osaamisella suuri rooli ja tulevaisuuteen on katsottava avoimin mielin. Tulevaisuuden muutokset vaikuttavat yrittämiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyviin investointipäätöksiin. Hyvistä onnistumisista ja valopilkuista kannattaa iloita ja tuoda niitä esille samalla kehittäen omaa osaamistaan. Tekoäly tulee varmasti vaikuttamaan myös maatalousyrittäjien elämään nopeammin kun uskommekaan. Tukea ja oppeja KoneAgriassa tarjoavat KoneAgria-lava ja Metsä-lava, jonka ohjelma julkaistaan syyskuun toisella viikolla. KoneAgria-lavan ohjelma löytyy www.koneagria.fi
Avajaispäivänä fokuksessa innovaatiopalkinnot, maatalousyrittäminen, onnistuneet investoinnit ja eläintautien riskit
KoneAgria 2023 -tapahtuman avaa torstaina 12.10. klo 11 maa- ja metsätalousministerin valtiosihteeri Päivi Nerg yhdessä ProAgria Keskusten Liiton toimitusjohtajan Harri Mäkivuokon ja Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallinin kanssa. Heti avajaisten jälkeen jatkuu keskustelu markkinoiden kehittymisestä ja vaikutuksesta maatalousyrittämiseen. Asiaa pohditaan maito-, vilja- ja vientimarkkinoiden näkökulmasta ja esillä on myös luomutuotanto ja sen mahdollisuudet. Toisaalta ruokasektoria kasvatetaan viennillä, mutta oma huoltovarmuus ja ruoan hinta on myös huomioitava. Paneelikeskustelun vetää Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen ja siihen osallistuu avajaisten puhujien lisäksi aiheen alustaja johtaja Anu Kaukovirta Lukesta sekä päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmästä ja maa- ja metsätalouspalvelujen johtaja Teppo Pöllänen OP-ryhmästä.
Tapahtumassa järjestetään Agri-INNO-kilpailun pitchaukset 10 000 euron palkinnosta, jonka Suomen Messusäätiö antaa innovatiiviselle teolle, tuotteelle tai palvelulle, joka tukee suomalaista maataloutta. Palkinto jaetaan juuri ennen avajaisia, kuten myös Tuottajalle kiitos -stipendit. Tuottajalle kiitos -stipendit ovat alan suurin innovaatioita palkitseva kokonaisuus, jonka taustalla toimivat Kesko Oyj, Vaasan Oy ja ProAgria. Iltapäivällä lavalla kuullaan Tuottajille kiitos -pitchauksia.
Päivän toisessa paneelissa keskustellaan investoinneista ja miten ne saadaan liikkeelle hyvällä talouden johtamisella. Paneelin vetää Käytännön Maamiehen päätoimittaja Pentti Törmä ja paneeliin osallistuvat kehityspäällikkö Ari Nopanen ProAgria Keskusten Liitosta, yrityspankin johtaja Kirsi Tossavainen Nordeasta sekä suomalainen viljelijä. Ohjelmassa kuullaan finanssialan näkemyksiä markkinoinnin kehittymisestä ja tulevaisuuden näkymistä. Talousviisas maatilayrittäjä kertoo, miten on toiminut tuloksekkaasti. Tässä yhteydessä julkaistaan myös Tieto Tuottamaan -sarjassa ilmestyvä Talousviisas maatilayritys -kirja.
Avajaispäivänä on myös mm. Mehiläishoitajien yhdistyksen ja Maa- ja kotitalousnaisten Pölyttäjät peltotöissä-esitys ja Sikayrittäjät ry:n puheenvuoro Suojaa Sikana -hankkeesta, jossa tuodaan esille eläintautien merkittäviä riskejä sika- ja siipikarjatuotannolle.
Vuokrapeltojen kasvukunto, osaamista ja jaksamista, vihreä raha ja vastuullisuus
Perjantaina 13.10. on kolme tärkeää paneelia. Olemme tulevaisuuden alalla – uutta osaamista ja jaksamista -paneelin vetää maatalousosaston päällikkö Laura Ruohola Maaseudun Tulevaisuudesta. Vihreä raha ja vastuullisuus -paneelin vetää päätoimittaja Pentti Törmä Käytännön Maamies -lehdestä. Kenen vastuulla vaalia vuokrapeltojen maan kasvukuntoa -paneelin vetää toimittaja Annaleena Ylhäinen Käytännön Maamiehestä. Kaikkiin kolmeen paneeliin osallistuu parhaita asiantuntijoita. Paneelien välissä kuullaan kokemuksia tuottajaorganisaatiosta, tällä kertaa ViljaTavastian ja Pihvikarjaliiton toimesta.
Maajussit FB-yhteisön Vuoden maajussi palkitaan lavalla perjantaina.
Datasta tietoa, peltotöiden koneurakoinnin käytännöt, energiamurros mahdollisuutena, kierrätysravinteet ja jätevesilietteet, hiili pelastajana
Lauantaina 14.10. on viisi paneelia. Datasta tietoa ja ymmärrystä koko ruokaketjuun -paneelissa käsitellään dataa ja sen merkitystä alalle. Hiili ilmaston ja maatalouden pelastajana -paneelissa pohditaan, mikä rooli maataloudella on ilmastoasioissa ja mitä tekeminen käytännössä tarkoittaa. Koneviestin päätoimittaja Eemeli Linna vetää paneelit Peltotöiden koneurakoinnin hyvät käytännöt jakoon sekä Energiamurros maaseudun mahdollisuutena. Näiden lisäksi on Kierrätysravinteet ja jätevesilietteet – tulevaisuus ja turvallisuus -paneeli, jonka vetää kehityspäällikkö Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta.
Paneeleihin osallistuu huippuasiantuntijoiden lisäksi osaavia ja aiheisiin paneutuneita viljelijöitä. Paneeliosallistujiin ja aikatauluihin voi tutustua www.koneagria.fi Päivittäin ohjelmalavalla kuullaan myös tietoiskuja. Yhtenä toistuvana aiheena on CAP ja alan innovaatiot eri näkökulmista.
KoneAgria on maatalousalan merkittävä tapahtuma
KoneAgria on joka toinen vuosi järjestettävä viljelijöiden oma ammattitapahtuma. KoneAgrian järjestää 12. – 14.10.2023 ProAgria Tapahtumat Oy:n toimeksiannosta Suomen Messut Oyj Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.
KoneAgrian ohjelman tuottamiseen osallistuvat alan tärkeimmät toimijat muun muassa AgriHubi, Biocode, Baltic Sea Action Group BSAG, Demeca Oy, Eastman Oy, Faba, Kesko Ryhmä, KVVY, Luke, Luomuliitto, LähiTapiola, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Maa- ja metsätalousministeriö, Maa ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Maanmittauslaitos, Maitoyrittäjät ry, Mela, Metsänhoitoyhdistys, Metsäkeskus, Mtech Oy, Nordea, OP, Peruna-alan yhteistyöryhmä PAYR, Pihvikarjaliitto, ProAgria, Pellervon taloustutkimus PTT, Ruokavirasto, Siipikarjaliitto, Sikayrittäjät Svenska Lantbrukssällskapens förbund SLF, S-pankki, S-ryhmä, StoraEnso, Säästöpankki, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, Työtehoseura TTS, Vaasan Oy, Valio Oy ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Mukana ovat myös mediakumppanit Koneviesti, Käytännön Maamies ja KMVET, Maaseudun Tulevaisuus ja Metsälehti.
www.koneagria.fi
#koneagria2023
Instagram ja twitter: @koneagria
FB: https://www.facebook.com/KoneAgria
Lisätietoja:
ProAgria Tapahtumat Oy:n hallituksen puheenjohtaja, näyttelyjohtaja Henri Honkala, puh. 040 8277 100, henri.honkala@proagria.fi
Suomen Messut Oyj, konseptikehittäjä Leo Potkonen, puh. 045 665 8577, leo.potkonen@messukeskus.com
ProAgria Keskusten Liitto, yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuusjohtaja Suvi Anttila, puh. 040 560 8551, suvi.anttila@proagria.fi
Suomen Messut Oyj, viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Kuvia tapahtumasta: http://mediabank.messukeskus.com
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Radical Health Festival Helsinki Returns for its Second Edition in 2024, Continuing its Transformative Mission25.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Following the triumphant conclusion of the inaugural pan-European Radical Health Festival Helsinki, the event is set to make its second appearance on May 22nd-23rd, 2024 at the Helsinki Expo and Convention Centre. The theme for the 2024 edition is ‘Deploying precision and prevention at scale’.
Seikkailija Ruffe tuo Vene 24 Båt -messuille uusia tuulia21.9.2023 12:59:01 EEST | Tiedote
Kari ”Ruffe” Nurmi on tunnettu meriseikkailija sekä veneilyn puolestapuhuja ja ympäristöstä huolehtija. Hänen erikoisia veneilytempauksia on vuosien varrella saatu seurata eri yhteyksissä. Helsingin kansainväliset venemessut Vene 24 Båt tarjoaa nyt paikan messualueen ohjelmapisteestä, Purjehdussatamasta, jonka ohjelman Ruffe kokoaa ja tuottaa. Odotettavissa on idearikasta ohjelmaa Vene 24 Båt -messuilla 9.–18.2.2024 Helsingin Messukeskuksessa.
Ihmisen parhaaksi -tunnustus 2023 Sanna Järvensivulle – ”Moni kokee Sannan pelastaneen heidän elämänsä”21.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 Ihmisen parhaaksi -tunnustuksen saaja terveydenhoitaja Sanna Järvensivu on tehnyt urauurtavaa, pitkäjänteistä ja poikkeuksellisen merkittävää työtä suonensisäisiä huumeita käyttävien asiakkaiden ja heidän läheistensä asioiden edistämiseksi sekä huumekuolemien vähentämiseksi. Järvensivu työskentelee Turun terveysneuvontapiste Millissä. Ihmisen parhaaksi -tunnustus jaettiin tänään avautuneilla Sairaanhoitajapäivillä Helsingin Messukeskuksessa. 5000 euron arvoisen palkinnon lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
MEDIAKUTSU: Vuoden nuori suunnittelija 2023 -kilpailun voittaja julkistetaan tiistaina 3.10. klo 1520.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomen pitkäaikaisin ja arvostetuin vaatesuunnittelukilpailu Vuoden nuori suunnittelija etsii vuosittain alan nousevia kykyjä, joita kannattaa seurata juuri nyt. Vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnattu kilpailu järjestettiin tänä vuonna 29. kertaa ja kilpailun aiheena oli ilo. Kilpailun voittaja saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5000 euron palkinnon.
Antikvaarisilta kirjamessuilta täsmälöytöjä ja kirjoja, joita ei tiennyt kaipaavansa20.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessut esittelee uutuuskirjoja ja kirjatarjouksia, mutta tuo tapahtumaan myös antikvariaattien aarteita, keräilykappaleita ja klassikoita. Niitä tarjoaa Suomen suurin antikvariaattitapahtuma, Antikvaariset Kirjamessut, jotka on järjestetty kirjamessujen yhteydessä aivan ensimmäisistä messuista alkaen. Vuosien varrella tarjonta on monipuolistunut ja osastokoot suurentuneet. Antikvaariset kirjamessut tarjoaa Helsingin Kirjamessuilla 26.–29.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa myyntiin noin 100 000 teosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme