Vaasassa Suomen parhaiten hoidetut viheralueet
Vaasa nousi kärkipaikalle viheralueiden hoidossa valtakunnallisessa asukastyytyväisyyskyselyssä. Vuosittain tehtävässä kyselyssä selvitetään asukkaiden tyytyväisyyttä asuinpaikkansa yhdyskuntateknisiin palveluihin.

Viheralueet käsittävät puistojen ja puistikoiden lisäksi muun muassa taajamametsät, leikkialueet, koirapuistot, pienvenesatamat ja osan lähiliikunta-alueista. Vaasassa asukastyytyväisyys on näiden osalta ollut jo vuosia Suomen kärkitasoa. Aina tilanne ei ole ollut näin ruusuinen.
– Kuntien välistä vertailua on tehty jo 90-luvun puolivälistä ja Vaasassa tutkimukseen osallistuttiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Silloin oltiin puistojen osalta sijalla 22 eli lähes viimeinen, metsäpäällikkö Timo Jousmäki muistelee.
Siitä lähtien toimintatapoja on kehitetty systemaattisesti joka vuosi.
– Ykkössijan taustalla on pitkäjänteinen työ, jossa on käytetty kaikki ne pienetkin resurssit, joita meillä on ollut. Upeat viheralueet ovat Vaasan valtti ja on hienoa nähdä, että myös asukkaat arvostavat niiden eteen tehtyä työtä, Jousmäki jatkaa.
Kunnossapito Suomen edullisinta
Ykkössijan arvoa nostaa se, että Vaasa on kärjessä myös kustannustehokkuudessa. Yhteen neliömetriin käytetty rahamäärä oli vertailussa Suomen pienin.
– Voi sanoa, että viheralueiden kunnossapito on meillä Suomen edullisinta. Meillä on todella sitoutunutta henkilökuntaa, jonka lisäksi pyrimme käyttämään kaikki mahdolliset keinot, että löydämme uusia tekijöitä porukkaan mukaan, vastaava puutarhuri Kaj-Erik Grandell toteaa.
Vaasassa on paljon viheralueita kaupungin kokoon nähden, ja esimerkiksi viihtyisiä puistoja löytyy jokaisesta kaupunginosasta. Kuntatekniikan omaisuudenhallintayksikössä työskentelee kolme tiimiä, joista yksi keskittyy viherrakentamiseen, yksi viheralueiden hoitoon ja yksi metsiin. Vakituisia työntekijöitä on kolmisenkymmentä, jonka lisäksi viheralueilla työskentelee paljon kausityöntekijöitä. Vilkkaimmillaan kesäkaudella on yhteensä jopa 135 työntekijää.
– Olemme Vaasan suurin kesätyöntekijöiden työllistäjä, jonka lisäksi meillä on hommissa esimerkiksi harjoittelijoita, maahanmuuttajia, erityisnuoria ja aiemmin myös vankeja, Grandell kertoo.
– Hyvä ja merkittävä yhteistyö kaupungin työllistämispalveluiden kanssa on mahdollistanut myös laajan työllistämisen ja jatkopoluttamisen pitkäaikais- ja velvoitetyöllistettävien ja työkokeilijoiden osalta, viheraluehortonomi Leila Roininen jatkaa.
Yhteisöllisyys tärkeää
Myös asukkaat osallistuvat viheralueiden hoitoon muun muassa erilaisten talkoiden muodossa. Esimerkiksi tänä keväänä vaasalaiset keräsivät ympäristöstä yli 3000 roskapussillista roskaa Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa.
– Viheralueet kuuluvat kaikille ja yhteisöllisyys on tärkeää myös niiden hoidossa. Asukkaita kuunnellaankin tarkalla korvalla ja osallistetaan mukaan aina kun mahdollista, Roininen sanoo.
Viheralueiden saavutusta juhlistetaan Liikkujan viikon päätapahtumassa Onkilahden puistossa maanantaina 18.9. Liikkujan viikon koko ohjelma julkaistaan ensi viikon aikana.
– Kutsumme kaikki mukaan Onkilahteen, jossa on luvassa paljon erilaista ohjelmaa. Tässä vaiheessa voimme myös paljastaa, että toteutamme ensi kesänä näyttävän auringonkukkapellon kiitoksena asukkaille, Roininen kertoo.
Viheralueiden lisäksi kyselyssä mitattiin asukastyytyväisyyttä myös muiden yhdyskuntateknisten palveluiden osalta. Vaasassa tulokset ovat viime vuosina parantuneet selvästi. Esimerkiksi vuonna 2021 Vaasa arvioitiin kolmen palvelun osalta merkittävästi keskiarvoa paremmaksi, kun tänä vuonna samaa voi sanoa jo kahdeksasta palvelusta.
Parhaat arviot saatiin valaistuksesta ja eniten parannettavaa on jalankulku- ja pyöräteiden talvihoidossa. Vaasan katu- ja viheralueiden kunnossapito on ollut 12 prosenttia keskimääräistä kustannustehokkaampaa muihin kuntiin verrattuna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaj-Erik Grandell
Vastaava puutarhuri
+35840 766 2134
kaj-erik.grandell@vaasa.fi
Leila Roininen
Viheraluehortonomi
+358 400 959 179
leila.roininen@vaasa.fi
Timo Jousmäki
Metsäpäällikkö
+358400 168 208
timo.jousmaki@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Matsvinn, loppmarknad och workshoppar för främjande av grön omställning: Program vid Vamia under hållbarhetsveckan!25.9.2023 15:11:32 EEST | Tiedote
Den nationella hållbarhetsveckan infaller 25-29.9. Under veckan minskar Vamias studerande på matsvinnet, ordnar bytesloppis och gör goda gärningar. De studerande har också en fantastisk möjlighet att delta i seminarier, workshoppar och gästbesök som ordnas av Green Skills Vaasa i anknytning till grön omställning, teknologi och företagande.
Ruokahävikkiä, kirpputoria ja vihreän siirtymän työpajoja: Vamialla tapahtuu kestävän kehityksen viikolla!25.9.2023 15:08:46 EEST | Tiedote
Kansallista kestävän kehityksen viikkoa vietetään 25.-29.9. Vamian opiskelijat muun muassa vähentävät ruokahävikkiä, järjestävät vaihtokirppiksen ja tekevät hyviä tekoja. Opiskelijoilla on myös upea mahdollisuus osallistua Green Skills Vaasan järjestämiin seminaareihin, työpajoihin ja vierailuihin koskien vihreä siirtymää, teknologiaa ja yrittäjyyttä.
Oktober blir Pölmånad – Program under barnens kulturveckor runtom i Vasa 1–31.10.202325.9.2023 12:28:13 EEST | Tiedote
Pöl – Barnens kulturveckor i oktober ordnas redan för andra gången. Evenemangsmånaden som presenterar barnkultur från Vasa erbjuder många olika kulturbetonade program för barnfamiljer. Invigningen av Pöl hålls i huvudbiblioteket 2.10 kl. 16–20.
Lokakuusta tulee Lätäkkökuu – Lasten kulttuuriviikkojen ohjelmaa ympäri Vaasaa 1.–31.10.202325.9.2023 12:27:49 EEST | Tiedote
Lätäkkö – Lasten kulttuuriviikot järjestetään lokakuussa jo toista kertaa. Vaasalaista lastenkulttuuria esittelevä tapahtumakuukausi tarjoaa runsaasti kulttuuripainotteista ohjelmaa lapsiperheille. Lätäkön avajaisia vietetään pääkirjastolla 2.10. klo 16–20.
Vasas födelsedag firas på olika håll i staden25.9.2023 12:16:38 EEST | Tiedote
Vasa stads 417 års födelsedag firas 2.10.2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme