Finanssivalvonta

Pohjola Vakuutus Oy:lle julkinen varoitus laiminlyönneistä työtapaturma- ja ammattitautilain määräaikasäännösten ja hallintojärjestelmää koskevien säännösten noudattamisessa

Jaa

Finanssivalvonta on antanut julkisen varoituksen Pohjola Vakuutus Oy:lle. Yhtiö ei ole aloittanut korvausasioiden selvittämistä, antanut päätöksiä eikä toimittanut säädettyjä asiakirjoja asianomaiselle muutoksenhakuelimelle työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetyissä määräajoissa. Yhtiöllä ei myöskään ole ollut riittävää korvaustoiminnan ja raportoinnin kattanutta sisäistä valvontaa eikä korvaustoiminnassa riittävän luotettavaa tietoa tuottaneita tietojärjestelmiä.

Työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetyillä määräajoilla pyritään jouduttamaan korvausasian käsittelyä ja päätöksenantoa sekä parantamaan muutoksenhakijoiden oikeusturvan toteutumista. Hallintojärjestelmällä pyritään varmistamaan se, että yhtiötä johdetaan terveiden ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti ja että yhtiön toiminnassa noudatetaan näitä periaatteita.

Pohjola Vakuutus Oy on pitkäkestoisesti ja laajamittaisesti laiminlyönyt noudattaa työtapaturma- ja ammattitautilain määräaikasäännöksiä. Yhtiö ei ole huhtikuusta 2020 toukokuuhun 2021 ja tammikuusta marraskuuhun 2022 aloittanut useiden korvausasioiden selvittämistä viipymättä ja viimeistään seitsemän arkipäivän kuluessa korvausasioiden vireilletulosta. Yhtiö ei myöskään ole vuosina 2019−2022 antanut useita säädettyjä päätöksiä viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluessa siitä, kun se on saanut asian ratkaisemiseksi riittävät selvitykset. Lisäksi yhtiö ei ole tammikuusta 2019 maaliskuuhun 2021 useissa valitusasioissa toimittanut säädettyjä asiakirjoja muutoksenhakuelimelle 30 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä tai lisäselvitystä edellyttäneissä asioissa viimeistään 60 päivän kuluttua valitusajan päättymisestä. Yhtiö on myös laiminlyönyt noudattaa vakuutusyhtiölain ja komission asetuksen (EU) 2015/35 säännöksiä vuosina 2019−2022, kun sillä ei ole ollut riittävää työtapaturma- ja ammattitautilakia koskeneen korvaustoiminnan ja raportoinnin kattanutta sisäistä valvontaa eikä kahden määräajan noudattamisen osalta riittävän luotettavaa tietoa tuottaneita tietojärjestelmiä.

Asiaan soveltuvissa säännöksissä ei ole säännelty seuraamusmaksun määräämisestä julkisen varoituksen sijaan. Laiminlyönneistä on annettu Pohjola Vakuutus Oy:lle julkinen varoitus. Julkisen varoituksen antamista koskeva päätös ei ole lainvoimainen. Yhtiöllä on oikeus valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tieto päätöksen lainvoimaisuudesta on saatavilla Finanssivalvonnan verkkopalvelussa.

Lisätietoja antaa

Janne Häyrynen, yksikönpäällikkö.

Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030, arkisin klo 9−16.

Liite

Katso myös

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta

Marko Myller utnämnd till chef för Finansinspektionens banktillsynsavdelning22.11.2023 14:55:00 EET | Tiedote

Finansinspektionens direktion har utnämnt magistern i samhällsvetenskaper Marko Myller till avdelningschef vid banktillsynsavdelningen för en femårsperiod från och med den 1 januari 2024. Avdelningschefen är medlem av Finansinspektionens ledningsgrupp och rapporterar till direktören. Finansinspektionens banktillsynsavdelning svarar för tillsynen av kapitaltäckning och likviditet i kreditinstitutssektorn i samarbete med Europeiska centralbanken och för uppförandetillsynen av banker och andra konsumentkreditgivare. Avdelningen övervakar bland annat kreditinstitutens interna styrning, riskhanteringsprocesser och risktagande. Till avdelningens uppgifter hör också att utveckla regelverket för banker. Marko Myller har varit byråchef för banktillsynsavdelningens byrå för löpande tillsyn 1 och suppleant i Europeiska bankmyndighetens (EBA) tillsynsstyrelse och Europeiska centralbankens (ECB) tillsynsnämnd. Löpande tillsyn 1 svarar för tillsynen av Nordeas kapitaltäckning och likviditet som ett

Marko Myller Finanssivalvonnan Pankkivalvonta-osaston osastopäälliköksi22.11.2023 14:55:00 EET | Tiedote

Finanssivalvonnan johtokunta on nimittänyt yhteiskuntatieteiden maisteri Marko Myllerin Pankkivalvonta-osaston osastopäälliköksi viiden vuoden määräajaksi 1.1.2024 alkaen. Osastopäällikkö on Finanssivalvonnan johtoryhmän jäsen ja raportoi johtajalle. Pankkivalvonta-osasto vastaa luottolaitossektorin vakavaraisuus- ja maksuvalmiusvalvonnasta yhteistyössä Euroopan keskuspankin kanssa sekä pankkien ja muiden kuluttajaluotonmyöntäjien menettelytapojen valvonnasta. Osastolla valvotaan muun muassa luottolaitosten hallinnon luotettavuutta, riskienhallinnan menettelyjä ja riskinottoa. Pankkisääntelyn kehittäminen on osa osaston toimintaa. Marko Myller on toiminut Pankkivalvonta-osastolla Jatkuva valvonta 1 -toimiston toimistopäällikkönä sekä varajäsenenä Euroopan pankkiviranomaisen EBAn hallintoneuvostossa ja Euroopan keskuspankin valvontaneuvostossa. Jatkuva valvonta 1 -toimiston vastuulla on Nordean vakavaraisuus- ja maksuvalmiusvalvonta osana EKP:n yhteistä valvontatiimiä. 1.7.2023 alkaen M

Marko Myller appointed Head of Banking Supervision at Financial Supervisory Authority22.11.2023 14:55:00 EET | Press release

The Board of the Financial Supervisory Authority (FIN-FSA) has appointed Marko Myller, MSocSc, Head of the FIN-FSA's Banking Supervision Department for a five-year term, commencing 1 January 2024. As Head of Department, he will be a member of the FIN-FSA’s management group and will report to the Director General. Banking Supervision is responsible for prudential supervision of the credit institution sector in cooperation with the European Central Bank (ECB), and for supervising the conduct of banks and other consumer credit providers. The Department's responsibilities include supervision of the internal governance, risk management procedures and risk taking of credit institutions. The development of banking regulation is also part of the Department’s activities. Marko Myller's previous positions include Head of the FIN-FSA's Off-Site Supervision 1 Division. He has also served as alternate of the Board of Supervisors of the European Banking Authority (EBA) and alternate of the Superviso

De svaga ekonomiska utsikterna försämrar den finansiella sektorns omvärld – riskerna ökar framför allt på fastighetsmarknaden12.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Den svaga ekonomiska tillväxten och osäkerheten i de ekonomiska utsikterna har hållit riskerna inom den finansiella sektorn i Finland på en hög nivå under början av året. Riskerna ökar framför allt på fastighetsmarknaden. Den finansiella sektorns starka soliditet skyddar mot de risker som den försämrade omvärlden medför.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme