Kokkolan kaupungin kunniamitalien saajat vuonna 2023
Kokkolan kaupungin kunniamitalit luovutetaan kotikaupunkiaan ansiokkaasti palvelleille henkilöille perjantaina 8.9. Kaikkiaan kunniamitali myönnetään tänä vuonna 22 henkilölle.

Kultainen, hopeinen tai pronssinen kunniamitali voidaan myöntää kokkolalaiselle, joka työpanoksellaan on näyttävästi tuonut kotikaupunkiaan esille, ansioituneelle luottamushenkilölle tai kaupungin nykyiselle tai entiselle työntekijälle ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta kunnallisesta toiminnasta tai kiitollisuuden osoituksena huomattavista palveluksista. Kunniamitali voidaan myöntää myös ansioista tieteen tai taiteen alalla, pitkäaikaisesta ja merkittävästi panoksesta yhteiskuntaelämässä sekä merkittävästä saavutuksesta urheilun parissa.
Kultaisen kunniamitalin saavat
- Kulttuurivaikuttaja, toimittaja Outi Airola, kiitoksena mittavasta ja avarakatseisesta työstään kotikaupunkimme kulttuurielämän elävöittäjänä sekä monipuolisesta toimittajan työstään niin kaupunkilehden päätoimittajana, kun valtakunnallisen televisiomedian aluetoimittajana.
- Kaupunginvaltuutettu Reino Herlevi, pitkäaikaisesta luottamushenkilötyöstään sekä aktiivisuudestaan ja tarmokkuudestaan kaupunginhallituksen edellisenä puheenjohtajana, jota hän johti kehittävällä ja ihmisläheisellä otteella.
Hopeinen kunniamitali myönnetään
- Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin taiteelliselle johtajalle Malin Bromanille
- kaupungingeodeetti Matti Kivistölle
- valtuutettu Mauri Lahdelle sekä
- järjestöaktiivi Terho Tattarille.
Pronssinen kunniamitali myönnetään yrittäjä Erkki Ahtiaiselle, puutarhuri Sari Elorannalle, seuratoimija Nils Fagerholmille, aikuisliikunnan asiantuntija Satu Heinojalle, hammaslääkäri-yrittäjä Onerva Helastille, torivalvoja Gun Isosalolle, Hauhtosen tilan yrittäjille Elina ja Veli-Matti Jukkolalle, toimitusjohtaja Pia Kinnuselle, diakoniatyöntekijä Taina Lammiselle, kuvataiteilija Hannu Leimulle, uimari-urheilija Andreas Lindqvistille, hankepäällikkö Lasse Luomalalle, toimittaja Tiina Ojutkankaalle, valtuutettu Tapio Pajunpäälle sekä valokuvaaja Clas-Olav Slottelle.
Kunniamitalien ja kunniamainintojen myöntämisestä päättää kaupungin luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostuva mitalitoimikunta.
Lisäksi palkitsemistilaisuudessa huomioidaan Ykspihlajan Työväen Soittajat r.y. sekä Gymnastikföreningen Nordan r.f.100 vuotisesta toiminnasta Kokkolassa.
Yhteyshenkilöt
Sonja RemellKaupunginjohtajan sihteeri
Puh:040 806 5013sonja.remell@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Stadens företagarenkät har öppnats15.9.2023 10:39:42 EEST | Tiedote
Företagarvänlighet är ett av de centrala målen i Karleby stadsstrategi. Staden genomför årligen en företagarenkät tillsammans med KOSEK för att utreda hur nöjda företagarna är med tjänster som främjar stadens näringsliv.
Kaupungin yrittäjäkysely on auki15.9.2023 10:39:42 EEST | Tiedote
Yrittäjäystävällisyys on yksi Kokkolan kaupunkistrategian keskeisistä tavoitteista. Kaupunki ja KOSEK toteuttavat vuosittain yrittäjäkyselyn, jonka avulla selvitetään yrittäjien tyytyväisyyttä kaupungin elinkeinoelämää edistäviin palveluihin.
Karleby Idrottspark Ab föreslår att projektplanens utvecklingsfas för övningsishallen startar14.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Projektet med Idrottsparken fortskrider. Karleby Idrottspark Ab föreslår stadsstyrelsen att utvecklingsfas KAS2 inleds.
Kokkolan Urheilupuisto Oy esittää harjoitusjäähallin hankesuunnitelman kehitysvaiheen käynnistämistä14.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Urheilupuisto-hanke etenee. Kokkolan Urheilupuisto Oy esittää kaupunginhallitukselle kehitysvaihe KAS2:n käynnistämistä.
Rockskolans elever har möjlighet att ansöka om befrielse från terminsavgiften13.9.2023 15:26:28 EEST | Tiedote
Karleby Rockskolas elever har nu möjlighet att ansöka om avgiftsbefrielse från terminsavgiften. Varje läsår kan 10 procent av eleverna beviljas befrielse från terminsavgiften på basis av en separat ansökan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme