Tutkijoiden yö saapuu jälleen 29.9. – luvassa temppuilua, teknologiaa ja tiedettä
Vuonna 2023 Jyväskylän yliopisto viettää 160. juhlavuottaan, jolloin on syytä juhlia sivistyksen rinnalla myös tiedettä! Tutkijoiden yö saapuu Jyväskylän yliopiston kampukselle syyskuun viimeisenä perjantaina 29.9.2023. Tutkijat avaavat ovensa suurelle yleisölle koko päivän kestävässä tapahtumassa, jossa tiedettä ja sen saavutuksia juhlistetaan yhdessä koko Euroopan kanssa.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tule mukaan!

Jyväskylän yliopisto on tänäkin vuonna mukana tapahtumassa monitieteellisellä ohjelmalla, johon kuuluu tekemistä ja oppimista niin perheen pienimmille kuin aikuisille. Koululaisille suunnatuissa työpajoissa tutustutaan muun muassa musiikin tutkimukseen, selvitetään rikoksia kemian laitoksella ja temppuillaan liikuntaradalla. Koululaisohjelmiin on ennakkoilmoittautuminen. Kiinnostus ohjelmiin on ollut suurta, mutta muutamaan ryhmään mahtuu vielä.
Aikuisille on tarjolla mielenkiintoisia työpajoja ja luentoja esimerkiksi liikunnasta ja hyvinvoinnista, maailmankaikkeudesta ja musiikista. Ylistönrinteen kampuksella pääset mm. katsomaan kemian poksahduksia, tutustumaan kiihdytinlaboratorioon sekä tutustumaan tähtitieteeseen. Agorassa voit tutustua tekoälyyn, ihmisten kommunikointiin ja Jyväskylän Avoimeen yliopistoon. Ruusupuistossa perheen pienimmät pääsevät matematiikan maailmaan leikkien, puuhien ja pelien kautta. Seminaarinmäellä mm. Liikunta-rakennuksella sinulla on mahdollisuus kokeilla soveltavaa liikuntaa ja toimintakykymittauksia, Musicalla pääset kokeilemaan uusinta musiikkiteknologiaa ja kirjasto Lähteessä on mahdollista tutustua kirjahistoriaan tai osallistua vaikka JYUnioreiden toiminnalliseen ohjelmaan!
Tutkijoiden yö järjestetään yhdessä Jyväskylän kaupungin Valon kaupunki –tapahtuman kanssa, jolloin tapahtumaan osallistujilla on mahdollisuus nauttia erilaisista valotaideteoksista ja -installaatioista myös yliopiston kampusalueilla.
Tapahtumapäivänä Tutkijoiden yön kävijöitä palvelee:
- Ylistönrinteellä ravintola Ylistö klo 22 asti
- Agoralla ravintola Piato klo 20 asti
- Seminaarinmäellä Lähde-kirjaston kahvila Tiede klo 19 asti
Lisäksi Liikunta-rakennuksen kahvila Sykkeellä ja Ruusupuiston ravintola Unossa on itsepalvelupisteet, joissa on tarjolla välipalaa ja pientä purtavaa.
Tervetuloa mukaan!
Tarkemmat tiedot ohjelmasta, aikataulusta ja tapahtumapaikoista: www.jyu.fi/tutkijoiden-yo
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Ruokajärjestelmän kestävyyssiirtymä ei voi tapahtua ilman viljelijöitä, mutta viljelijöiden liikkumavara on vähäinen4.12.2023 11:11:10 EET | Tiedote
Valtaosa ruokajärjestelmän ympäristövaikutuksista syntyy maatiloilla, viljelijöiden valintojen seurauksena. Ruokajärjestelmän kestävyysmurros edellyttää siten viljelijöiltä muutoskykyä, mutta tämä muutoskyky on jo ennestään koetuksella maatalouden heikon kannattavuuden vuoksi. YTM Irene Kuhmonen tutki kauppatieteiden väitöskirjassaan maanviljelijöiden roolia kestävyyssiirtymän tekijöinä.
Kielikoulutus kuuluu kaikille – Tuore tutkimus tarttuu ajankohtaisiin kielenoppimisen teemoihin4.12.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Yhteiskunnan kasvava monikielisyys ja monikulttuurisuus, teknologisoituminen ja jatkuvasti muuttuva työelämä asettavat vaatimuksia kielikoulutukselle. Oppijoiden moninaiset taustat on otettava entistä paremmin huomioon opetuksessa. Koulutuksen on oltava sosiaalisesti oikeudenmukaista ja teknologialle sekä arjen oppimiselle on annettava mahdollisuus.
Varhaiskasvatuksen yhteydenpito ja tuki suojasi vanhempia uupumiselta koronakriisin aikana4.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Varhaiskasvatuksella oli tärkeä rooli perheiden hyvinvoinnin tukemisessa koronakriisin aikana, selviää uudesta Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten varhaiskasvatusyksiköistä pidettiin yhteyttä perheisiin ja millaista tukea tarjottiin kotihoitoon siirtyneille lapsille ja perheille koronasulun aikana.
Alle kouluikäisistä lapsista yli puolet osallistuu ohjattuun liikuntaharrastukseen4.12.2023 06:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston laaja pitkittäistutkimus osoittaa, että yli puolet varhaiskasvatusikäisistä lapsista osallistuu ohjattuun liikuntaharrastukseen, ja kouluikäisistä liikuntaharrastuksiin osallistuu jopa 75 prosenttia. Kolmen seurantavuoden aikana lasten liikuntaharrastuksien määrä lisääntyi noin viidenneksen, mutta alueellisia eroja esiintyi. Maaseudun ja Pohjois-Suomen lapsilla liikunnan harrastaminen lisääntyi vähiten.
Jyväskylän yliopisto tiivistää yhteistyötä Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa palkkaamalla yhteisiä tohtorikoulutettavia tulevaisuuden osaamistarpeisiin1.12.2023 09:15:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom, Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus ovat aloittaneet yhteistyön tohtorikoulutuksessa. Tavoitteena on yhteistuumin palkata yhteensä kuusi yhteistä tohtorikoulutettavaa yhteiskunnan, kiertotalouden ja yritysten luontojalanjäljen laskennan osaamistarpeeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme