Kläppi kokoaa Lapin nuorisotyöntekijät Rovaniemelle 12.9.
Lapin alueella toimivat nuorisotyöntekijät ja heidän esihenkilönsä kokoontuvat jälleen 12.9. Kläppi-nuorisotyöpäiville. Tällä kertaa kokoontumispaikkana on Kulttuuritalo Korundi Rovaniemellä. Tapahtumaan on ilmoittautunut noin 150 osallistujaa kaikkialta Lapista.
– Olemme tehneet päivän ohjelman tarkoituksella väljäksi, jotta osallistujat pääsevät verkostoitumaan, nuorisotoimen ylitarkastaja Susanna Lammassaari Lapin aluehallintovirastosta kertoo.
Aamupäivän puheenvuoroissa monipuolinen kattaus
Päivän ensimmäisen puheenvuoron ajankohtaisista aiheista pitää johtaja Henni Axelin opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Hänen jälkeensä kuullaan kuulumisia kentältä: Jan-Mikael Hakomäki Tornion kaupungilta kertoo valtakunnan rajan ylittävästä Horizont – building bridges thru art -taideprojektista, joka toteutetaan sekä Torniossa että Haaparannalla.
Toiset kuulumiset kentältä tuo projektipäällikkö Heli Lukkariniemi LappiNyt 2.0 – Ennakoinnilla ja tiedolla johtamisella kohti tulevaisuutta -hankkeesta. Tähän Lapin aluehallintoviraston tukemaan nuorisoalan kehittämishankkeeseen osallistuu suurin osa Lapin kuntia.
Kentän kuulumisten jälkeen lavan ottaa haltuun media- ja somepersoona Sointu Borg, jonka aiheena on rohkea kohtaaminen.
Iltapäivässä kolme hyödyllistä työpajaa
Iltapäivän ohjelma koostuu kolmesta työpajasta, joista jokainen osallistuja on etukäteen valinnut mieleisensä.
Kankean organisaation rento edustaja -työpajassa Tiktokistakin tuttu Daniel Kalejaiye kertoo salaisuutensa jäykän asian rentouttamiseen ja luovimiseen ennakkoasenteiden ja kankean organisaation ohjeviidakossa. Kommenttipuheenvuoron pitää Varpu Saapunki Lapin poliisilaitokselta. Hän kertoo poliisin näkökulmasta, mitä nuorille kuuluu Lapin alueella.
Toisessa työpajassa keskustellaan projektitutkija Marja Moisalan johdolla nuorisotyön yhteiskunnallisesta tehtävästä Lapin pienissä kunnissa.
Kolmannessa, yliopistonlehtori Sanna Ryynäsen vetämässä työpajassa tutustutaan sosiaalipedagogiseen ajatteluun ja työotteeseen sekä pohditaan sitä, minkälaisia näkymiä sosiaalipedagogiikka avaa nuorisotyön käytäntöihin yleensä ja omalle työalalle erityisesti.
Lapin aluehallintovirasto yhteistyökumppaneineen on järjestänyt tapahtumaa jo vuodesta 2015 lähtien.
Lisätietoja:
nuorisotoimen ylitarkastaja Susanna Lammassaari
Lapin aluehallintovirasto
p. 0295 017 383
etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Rakennusalan yritysten toiminnassa merkittäviä puutteita työturvallisuusmääräysten noudattamisessa – vastuuhenkilöille sakkoja ja yhtiöille yhteisösakkoja30.11.2023 15:31:43 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut kaksi eteläpohjalaista rakennusalalla toimivaa yhtiötä yhtiösakkoon työturvallisuusrikoksista. Rakennustyömaan rakennuttaja ja päätoteuttaja Suomen Kuntorakennus Oy on tuomittu seitsemän tuhannen euron yhteisösakkoon ja aliurakoitsijana toimiva Martti Lamminmäki Oy on tuomittu viidentoista tuhannen euron yhteisösakkoon. Suomen Kuntorakennus Oy:n toimitusjohtaja tuomittiin 30 päiväsakkoon, turvallisuuskoordinaattori 40 päiväsakkoon, rakennustyömaan vastaava työjohtaja 60 päiväsakkoon ja asennustyöjohtaja sekä asennustyötekijöiden esimies 80 päiväsakkoon.
Heimon Kala Oy:s tre fiskodlingar i Houtskär beviljades miljötillstånd och vattenhushållningstillstånd – utsläppen stävjas med flera villkor30.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Heimon Kala Oy fick tillstånd att fortsätta fiskodlingen i anläggningarna vid Mossala fjärden, Mossala sund och Alörarna i Pargas. Sökanden avstod från att koncentrera produktionen i Pukkeenluoto till Mossala fjärden och Alörarna.
Kolmelle Heimon Kala Oy:n Houtskärissä sijaitsevalle kalankasvattamolle myönnettiin ympäristö- ja vesitalousluvat – päästöjä hillitään useilla määräyksillä30.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Heimon Kala Oy sai luvan jatkaa kalankasvatustoimintaa Mossala fjärdenin, Mossala sundin ja Alörarnan laitoksilla Paraisilla. Hakija luopui Pukkeenluodon tuotannon keskittämisestä Mossala fjärdeniin ja Alörarnaan.
Lapissa pidetään ensimmäinen elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi29.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto ja Jääkäriprikaati järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 30.11.2023. Kurssin sisällön suunnittelussa mukana ovat olleet Pohjois-Suomen Elvar-toimikunta ja Lapin Kauppakamari. Kurssi on ensimmäinen laatuaan Lapissa.
Kriisinsietokyky teemana Itä-Suomen valmiustoimikunnassa28.11.2023 15:02:47 EET | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui tiistaina 28.11.2023 vuoden neljänteen kokoukseensa. Asiantuntijapuheenvuoron teemana oli Nato ja siviilien kriisinsietokyvyn vaatimukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme