Habitaren ovet avautuvat keskiviikkona – esiin nousevat yhdessä tekemisen, vastuullisuuden ja kestävyyden teemat
Habitare 2023 kääntää viiden päivän ajan katseet siihen, mitä muotoilussa ja tilasuunnittelussa juuri nyt tapahtuu. Tapahtuma tuo yhteen yli 400 yritystä ja tarjoaa ainutlaatuisen paikan havainnoida ajassamme nousevia ilmiöitä asumisen ja kotien, tilojen ja tuotteiden suunnittelun näkökulmista. Habitaressa julkistetaan myös tuore Suomalaiset huonekaluostoksilla 2023 -tutkimus, joka paljastaa muun muassa sen, että suomalaiset eivät ole intohimoisia sisustustrendien suhteen.

Se mitä kodeissa ja asumisessa tapahtuu, on heijastus sitä mitä yhteiskunnassa ja maailmassa laajemmin tapahtuu. Habitaren tämän vuoden teema Yhdessä kertoo ajattomasta tarpeestamme tuntea yhteenkuuluvuutta, mutta yhtä lailla velvollisuudestamme pitää huolta luonnosta ja toisistamme – yhdessä.
Teema muuttuu näkyväksi uudessa Yhdessä-teemanäyttelyssä, jonka Studio Plenty on Anna Pirkolan ja Kirsikka Simbergin johdolla suunnitellut. Näyttely esittelee kekseliäästi erilaisia yhdessä olemisen muotoja ja pieniä arkea kohottavia seikkoja.
Debyytin tekee myös Habitare Choice -alue, joka nostaa esiin yritysten askeleita kohti vastuullisempaa ja kestävämpää maailmaa. Sisustusstylisti Susanna Venton kuratoima kokonaisuus muistuttaa, että pienetkin valinnat merkitsevät.
Habitaren puheohjelmassa kuullaan keskiviikosta sunnuntaihin ajankohtaisia keskusteluja ja haastatteluja. Tapahtuman Kansainvälisen ystävän, tanskalaisen tekstiiliyritys Kvadratin toimitusjohtajan Anders Byrielin, keynote-puheenvuoro In Search for the Artistic and the Technological Boundaries kuullaan Arena-lavalla keskiviikkona 13.9. klo 15.
Mitä suomalaiset arvostavat juuri nyt huonekaluja hankkiessaan? Tämän kertoo Suomalaiset huolekaluostoksilla 2023 -tutkimus, joka julkistetaan Folk-lavalla samana päivänä klo 10. Taloustutkimuksen toteuttaman tutkimuksen tilaaja on Masku.
Tapahtumassa nähdään myös täysin kiertotalouden ehdoin toteutettu Avotakka-paviljonki. NEMO arkkitehtien suunnitteleman kokonaisuuden rakennusmateriaalit ovat peräisin puretuista kohteista, ja tapahtuman jälkeen ne jatkavat osaksi uusia rakennusprojekteja.
Habitaren näyttelyarkkitehtuuri Slow on kannanotto yhteiskuntaa leimaavaa tehokkuuden vaatimusta vastaan. Kädentaitoja esiin nostavan arkkitehtuurin on suunnitellut Studio Joanna Laajisto.
Habitare Pro -ammattilaisalusta vahvistuu, vie Habitaren Helsingin keskustaan 13.–15.9.2023 ja lanseeraa uuden showroom-tapahtuman muotoilun ammattilaisille ja ystäville.
Poimintoja ohjelmasta:
-
How will sustainability shape the future? – Polestarin tarjoamassa keskustelussa ovat mukana NEMO arkkitehtien Maria Klemetti Laine, Bolonin vastuullisuusjohtaja Håkan Nordin ja Polestarin väri- ja materiaalijohtaja Maria Uggla. Keskustelun moderoi arkkitehtuuri- ja designjulkaisu Dezeenin julkaisujohtaja Max Fraser. / Arena-lava klo 14
-
Habitaren Kansainvälisen ystävän 2023, tekstiiliyritys Kvardatin toimitusjohtajan Anders Byrielin keynote: In Search for the Artistic and the Technological Boundaries – Kvardat on maailman tunnetuimpia tekstiiliyrityksiä ja profiloitunut voimakkaasti poikkitaiteellisten yhteistöidensä kautta. Puheenvuorossaan Byriel kertoo Kvadratin työskentelystä arkkitehtien, muotoilijoiden ja taitelijoiden kanssa. / Arena-lava ke 13.9. klo 15
-
Sustainable design for everyone – Kansainvälistyvän suomalaisen muotoiluyritys Bastan suunnittelija, muotoilija Marcel Wanders kertoo miten muotoilulla voidaan vastata kestävyyden haasteisiin. / Arena-lava to 14.9. klo 12
-
Protoshopin ja Talentshopin nousevat tekijät haastattelussa – Sami Sykkö haastattelee The Block -alueen suosittujen näyttelyiden uuden sukupolven suunnittelijoita. tutustuu heidän suunnittelufilosofiaansa ja tuotteisiinsa. / to 14.9. Arena-lava klo 11
-
Habitare 2023 teema: Yhdessä – Teeman suunnittelijat, Studio Plentyn Anna Pirkola ja Kirsikka Simberg avaavat tematiikan taustoja. / Arena-lava pe 15.9. klo 12
-
Villabuumi: Kaikki haluavat villaa, mutta mikä villa on eettistä ja mikä on sen hinta? – Kiinnostus kotimaista villaa kohtaan on suurempaa kuin koskaan, mutta mitä kulisseissa tapahtuu? Riittääkö villaa halukkaille? Miten eläimet voivat, entä villabisnestä pyörittävät yrittäjät? Keskustelemassa mm. Lapuan Kankureiden markkinointijohtaja Jaana Hjelt, Novitan toimitusjohtaja Mikko Koponen ja Tikaun perustaja ja luova johtaja Taina Snellman-Langenskiöld / pe 15.9. Arena-lava klo 13
-
Kestävät valinnat – Habitarematerials Talks: paneelikeskustelu – Miten tehdä kestäviä materiaalivalintoja kotiin? Mukana on joukko asiantuntijoita, jotka keskustelevat kodin kestävistä materiaalivalinnoista pohtien teemaa niin ekologisen, eettisen, esteettisen kuin taloudellisenkin kestävyyden kannalta. Keskustelemassa NEMO arkkitehdit Jussi Laine ja Maria Klemetti Laine, Asun-lehden perustaja ja päätoimittaja Ulla Koskinen, alustapalveluyritys Materialistingin perustaja Hilda Rantanen ja arkkitehti Minna Lukander Talli Oy:stä. / Arena-lava la 16.9. klo 15
Lisätiedot, juttuvinkkejä ja apua haastattelujen sopimiseen:
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, pia.sievinen@messukeskus.com, +358 40 559 9155
Akkreditoidu Habitareen ennakkoon: https://messukeskus.com/akkreditointi/
Kuvat: https://mediabank.messukeskus.com/
Suomen suurin huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 13.–17.9.2023. Habitare tarjoaa elämyksiä ja ideoita sisustamiseen sekä kodin ja tilojen toiminnallisuuteen ja visuaalisuuteen. Habitare Pro -ammattilaistapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa ja Helsingin keskustaan sijoittuvilla showroomeilla 13.–15.9.2023. | habitare.fi | habitarepro.com I @habitarefair | #habitare2023 #habitarepro2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, pia.sievinen@messukeskus.com, +358 40 559 9155
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Seikkailija Ruffe tuo Vene 24 Båt -messuille uusia tuulia21.9.2023 12:59:01 EEST | Tiedote
Kari ”Ruffe” Nurmi on tunnettu meriseikkailija sekä veneilyn puolestapuhuja ja ympäristöstä huolehtija. Hänen erikoisia veneilytempauksia on vuosien varrella saatu seurata eri yhteyksissä. Helsingin kansainväliset venemessut Vene 24 Båt tarjoaa nyt paikan messualueen ohjelmapisteestä, Purjehdussatamasta, jonka ohjelman Ruffe kokoaa ja tuottaa. Odotettavissa on idearikasta ohjelmaa Vene 24 Båt -messuilla 9.–18.2.2024 Helsingin Messukeskuksessa.
Ihmisen parhaaksi -tunnustus 2023 Sanna Järvensivulle – ”Moni kokee Sannan pelastaneen heidän elämänsä”21.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 Ihmisen parhaaksi -tunnustuksen saaja terveydenhoitaja Sanna Järvensivu on tehnyt urauurtavaa, pitkäjänteistä ja poikkeuksellisen merkittävää työtä suonensisäisiä huumeita käyttävien asiakkaiden ja heidän läheistensä asioiden edistämiseksi sekä huumekuolemien vähentämiseksi. Järvensivu työskentelee Turun terveysneuvontapiste Millissä. Ihmisen parhaaksi -tunnustus jaettiin tänään avautuneilla Sairaanhoitajapäivillä Helsingin Messukeskuksessa. 5000 euron arvoisen palkinnon lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
MEDIAKUTSU: Vuoden nuori suunnittelija 2023 -kilpailun voittaja julkistetaan tiistaina 3.10. klo 1520.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomen pitkäaikaisin ja arvostetuin vaatesuunnittelukilpailu Vuoden nuori suunnittelija etsii vuosittain alan nousevia kykyjä, joita kannattaa seurata juuri nyt. Vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnattu kilpailu järjestettiin tänä vuonna 29. kertaa ja kilpailun aiheena oli ilo. Kilpailun voittaja saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5000 euron palkinnon.
Antikvaarisilta kirjamessuilta täsmälöytöjä ja kirjoja, joita ei tiennyt kaipaavansa20.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessut esittelee uutuuskirjoja ja kirjatarjouksia, mutta tuo tapahtumaan myös antikvariaattien aarteita, keräilykappaleita ja klassikoita. Niitä tarjoaa Suomen suurin antikvariaattitapahtuma, Antikvaariset Kirjamessut, jotka on järjestetty kirjamessujen yhteydessä aivan ensimmäisistä messuista alkaen. Vuosien varrella tarjonta on monipuolistunut ja osastokoot suurentuneet. Antikvaariset kirjamessut tarjoaa Helsingin Kirjamessuilla 26.–29.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa myyntiin noin 100 000 teosta.
Kutsu medialle: Sairaanhoitajapäivät 21.-22.9.202318.9.2023 07:46:00 EEST | Kutsu
Hyvä median edustaja, hoitotyön suurin koulutus- ja näyttelytapahtuma Sairaanhoitajapäivät kokoaa alan ammattilaiset Helsingin Messukeskukseen 21.–22.9. Sairaanhoitajapäivillä ollaan tänä vuonna yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme