Raide-Jokeri lisää Espoon vetovoimaa
Pikaraitiotie Raide-Jokeri on vauhdittanut entisestään Keilaniemen, Otaniemen ja Leppävaaran kehittymistä. Raidehanke on houkutellut asunto- ja työpaikkarakentamista sekä palveluja raiteiden varrelle ja rakentaminen jatkuu edelleen.

Uusi Espoon Keilaniemestä Helsingin Itäkeskukseen kulkeva raideyhteys kytkee toisiinsa Espoon merkittävimmät teknologia-alan työpaikka-alueet Keilaniemen, Otaniemen ja Leppävaaran.
Keilaniemen ja Otaniemen sijainti sekä metron että pikaratikan varrella on vaikuttanut merkittävästi alueiden kehittymiseen. Keilaniemi on tunnettu toimistoistaan ja suurten yritysten pääkonttoreista, mutta alueesta on kasvamassa elävä ja ainutlaatuinen merellinen asuin- ja toimistoalue hotelleineen. Myös Otaniemi uudistuu ja sen asukasluku kasvaa.
“Raide-Jokeri jatkaa metron mukanaan tuomaa kasvukehitystä Espoossa. Espoon verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen kaupunkirakenne tukeutuu voimakkaasti raideliikenteeseen, jota uusi poikittainen raideyhteys vahvistaa merkittävällä tavalla. Ratikka toimii työ- ja opiskelupaikkoja asuinalueisiin sekä junaan ja metroon yhdistävänä poikittaisyhteytenä”, sanoo kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo.
Espoo ja erityisesti Otaniemen ja Keilaniemen alue toimivat Suomen talouskasvun veturina. Lähes 50 prosenttia Helsingin pörssin liikevaihdosta tulee espoolaisilta yrityksiltä.
“Otaniemi ja Keilaniemi ovat maailmanluokan innovaatiokeskittymiä ja täällä syntyvät innovaatiot tukevat koko Suomen kestävää kasvua ja sitä kautta tulevaisuuden hyvinvointia. Pikaratikka parantaa niin Keilaniemen yritysten kuin Aalto-yliopiston ja Otaniemen tiedeyhteisön saavutettavuutta ja kilpailukykyä”, toteaa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
Pikaratikka houkuttelee Espooseen uusia yrityksiä ja investointeja. Esimerkiksi Keilaniemessä on paljon rakennushankkeita, kuten toimisto- ja asuintorneja sekä hotelli. Asuntorakentaminen tuo mukanaan uusia palveluja ja elävöittää koko aluetta.

Rakentamisessa on rikottu ennätyksiä
Otaniemessä ja Keilaniemessä pikaratikka linkittyy metroon. Leppävaarassa pikaratikka linkittyy kaupunkirataan ja sen tulevaan jatkeeseen sekä kaukoliikenteen junaverkkoon.
Leppävaara on merkittävä kaupallinen keskittymä ja Raide-Jokerin uskotaan lisäävän sen vetovoimaa entisestään. Rakentaminen Leppävaarassa on kasvanut voimakkaasti sen jälkeen, kun pikaraitiotien rakentamisesta päätettiin kesäkuussa 2016.
Vermonniityssä Perkkaalla on rikottu moneen kertaan rakentamisen ennätyksiä. Pikaratikka on ensisijainen tekijä uuden Vermonniityn asuinalueen rakentumisessa.
Ratikka on vaikuttanut myös Hatsinanpuiston rakentumiseen Perkkaalla Leppävaaran kupeessa. Hatsinanpuisto painottuu toimitilarakentamiseen, mutta vireillä on myös hotellihanke, liiketilaa, palveluja ja asumista. Myös Vermon raviradalle pikaratikka on merkittävä tekijä, joka mahdollistaa suurtapahtumien järjestämisen.
Pikaratikka muovaa myös kaupunkikuvaa. Ratikka on ollut kantakaupungin liikenneväline. Pikaratikka tekee Espoosta astetta urbaanimman.
Espoon puolella 12 pysäkkiä
“Raide-Jokerin rakentaminen on edennyt sujuvasti ja Espoon puolella rakentaminen valmistui jo vähän aikataulusta edellä. Eri osapuolten välisiin sopimuksiin ja tiiviiseen yhteistyöhän perustuva allianssimalli on toiminut hyvin isossa ja vaativassa raidehankkeessa”, toteaa kaupunkitekniikan keskuksen johtaja Harri Tanska.
Espoon puolella on 12 pikaraitiotielinja 15:n pysäkkiä. Pikaratikka korvaa aloittaessaan nykyisen runkobussilinjan 550. Helsingin seudun liikenne (HSL) pyrkii päättämään pikaratikan liikennöinnin aloitusajankohdasta kuluvan syyskuun aikana. Matkustajaliikenteen alkamiseen uudella Raide-Jokeri-hankkeessa rakennetulla osuudella varaudutaan syksyn 2023 aikana. Viimeistään liikenne käynnistyy ensi vuonna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Mäkeläkaupunginjohtaja
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fiOlli Isotalokaupunkiympäristön toimialajohtaja
Puh:+358 50 593 3359olli.isotalo@espoo.fiHarri Tanskakaupunkitekniikan johtaja
Puh:+358 50 383 3209harri.tanska@espoo.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tila- ja asuntojaosto: Esitys Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi 202425.9.2023 10:26:50 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto antoi kaupunginhallitukselle esityksen Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024–2026 käyttötalouden osalta.
Kannusalissa ajankohtaisimpien metalli- ja vaihtoehtorock-artistien keikkoja25.9.2023 10:16:35 EEST | Tiedote
Maanalaiseen musaklubiin syksyn aikana saapuvat Brother Firetribe, Teksti-TV 666 + Bad Sauna, Leverage, Lähiöbotox + Stoned Statues sekä Bloodred Hourglass + Luna Kills.
Liikuntalautakunta on huolissaan liikuntahallien käyttötavoista sekä lasten harrastamisen hinnasta21.9.2023 17:28:24 EEST | Tiedote
Espoo on Suomen kuuden suurimman kaupungin liikuntavertailussa kärkiluokkaa kaikilla muilla mittareilla paitsi liikuntahalleissa. Kun verrataan liikuntahallien yhteenlaskettuja pinta-aloja, Espoo on sijalla kuusi.
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 19.9.202319.9.2023 18:44:20 EEST | Tiedote
Lautakunta päätti syksyn ensimmäisessä kokouksessaan muun muassa talousarvioehdotuksesta vuodelle 2024 sekä taideapurahoista.
Espoon Lasten viikonloppu järjestetään jo kolmatta kertaa19.9.2023 08:48:28 EEST | Tiedote
Viikonlopusta löytyy jälleen laadukasta tarjontaa moneen makuun eri-ikäisille. Luvassa on täyttä lastenkulttuurin juhlaa ympäri Espoota 29.9.–1.10.2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme