Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Sosiaali- ja terveyskeskus palvelee jokaisessa kunnassa Pohteen alueella

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus hyväksyi sosiaali- ja terveyskeskusten eli sote-keskusten linjaukset 14.6.2023. Sote-keskusten sulkemisista Pohjois-Pohjanmaalla ei kuitenkaan ole päätetty.

Aluehallitus asetti tavoitteen, että sote-keskusten käytössä olevien tilojen tilatehokkuutta parannetaan muun muassa digitaalisilla ja liikkuvilla palveluilla niin, että bruttoneliöiden yhteismäärä vähenee vähintään 20 prosenttia vuoden 2025 loppuun mennessä.
 
Tulevien vuosien aikana osa sote-keskusten toiminnoista saattaa muuttua joko kokonaan tai osittain liikkuvien ja digitaalisten palvelujen kautta tuotetuiksi, mutta itse palveluverkko ei tule aluehallituksen päätöksen mukaan muuttumaan. Sote-keskusten toimitilat ja palveluvalikoima voivat muuttua aikaisempaan verrattuna, mutta päätöksiä suljettavista toimipisteistä ei ole tehty.
 
Muutoksissa otetaan huomioon asukkaiden tarpeet ja etäisyydet. Liikkuvien sote-palvelujen pilotointia suunnitellaan, ja tavoiteaikataulu niiden käynnistämiselle on ensi vuoden alku. Liikkuvat palvelut voivat tuoda sosiaali- ja terveyspalvelut entistä lähemmäs asukkaita. 

Tarpeenmukaisten sote-keskusten määrittely ja määrä 2023–2025 löytyy Pohteen verkkosivuilta: 

https://pohde.fi/wp-content/uploads/2023/06/Esitys-tarpeenmukaisten-sote-keskusten-maarittelysta-ja-maarasta_aluehallitus-14.6.2023_Final.pdf

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Tulevaisuuslautakunta päätti turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista21.9.2023 12:55:19 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta teki kokouksessaan 20.9. päätöksen turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista. Perusteet tulevat voimaan 1.11.2023 alkaen. Tuolloin myös jo palvelun piirissä oleville asiakkaille aletaan tehdä uudet palvelutarpeen arvioinnit uusien myöntämisen perusteiden mukaan. Näissä arvioinneissa huomioidaan, että Pohteelle on siirtynyt kunnilta ja kuntayhtymiltä vastaavia palveluita koskevia sopimuksia, jotka jatkuvat sellaisenaan sopimuksien päättymiseen saakka tai kunnes ne irtisanotaan.

Henkilöstöjaosto teki ratkaisun lääkäriryhmän palkka-asiassa: Pitkään jatkunut soveltamiskäytäntö on muodostunut vakiintuneeksi tulkinnaksi – työnantajalla ei ole oikeutta takaisinperintään21.9.2023 12:09:38 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjaosto käsitteli yksittäisen lääkäriryhmän palkanmaksuasiaa kokouksessaan 21.9.2023. Kyseessä on viiden vuoden ajan sovellettu paikallinen sopimus ja mahdollinen palkkojen takaisinperintä. Ratkaisun mukaan takaisinperintää ei tehdä, koska paikallisen sopimuksen tulkinta on katsottava vakiintuneeksi ja sellaisena työnantajaa velvoittavaksi toteutuneen soveltamiskäytännön vuoksi.

Aluehallitus keskusteli hoidon jatkuvuusmallista. Päätöksiä tehtiin toimistotilojen käytön tehostamisesta ja potilastietojärjestelmien yhdistämisestä.20.9.2023 14:14:26 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 19.9.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitukselle esiteltiin Tuirassa pilotoidun hoidon jatkuvuusmallin tilannetta. Päätösasioina aluehallitus käsitteli muun muassa hallinto- ja toimistotilojen käytön tehostamista sekä Lifecare-potilastietojärjestelmän muutoksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme