Elenia Oy

Uusiutuvan polttoöljyn käyttö vähentää Huutijärvellä verkonrakentamisen työkoneiden päästöjä jopa 90 prosenttia

Jaa

Verkkopalveluyhtiö Elenian urakoitsijakumppani Veljekset Hemming testaa uusiutuvaa polttoöljyä työmaakoneissa sähköverkko- ja valokuitutyömaalla Kangasalan Huutijärvellä. Työmaakoneiden päästöjen leikkaus voi nousta jopa 90 prosenttiin. Uusiutuva polttoöljy on käytössä nyt ensimmäistä kertaa Elenian rakennushankkeessa.

”Meille tärkeää on toimia vastuullisesti luontoa sekä ilmastoa kunnioittaen ja siksi tavoitteenamme on vähentää toimintamme päästöjä. Testaamme, millaisia vaikutuksia uusiutuvalla polttoöljyllä on”, kertoo Veljekset Hemming Oy:n projektinjohtaja André Hemming.

Uusiutuvan polttoöljyn käyttö vähentää työmaakoneiden päästöjä jopa 90 prosenttia. Myös koneiden lähipäästöt ovat pienemmät, mikä merkitsee puhtaampaa ilmanlaatua työmaalla.

”Kumppaneittemme päästövähennykset vähentävät samalla myös Elenian kokonaispäästöjä. Hyöty on yhteinen sekä meidän, kumppanin että ilmaston. Haluamme olla mukana edistämässä ilmastotyötä”, sanoo Elenian yksikönpäällikkö Jukka Laakso.

Harvinaista infra-alalla

André Hemming kertoo, että infrarakentamisessa uusiutuvan polttoöljyn käyttö on vielä harvinaista. ”En tiedä toista yritystä, joka olisi vielä testannut tätä. Kaikenlaisia epäilyksiä olen kuullut. Ihan turhia ovat”, Hemming sanoo.

Tällä hetkellä uusiutuvaa polttoöljyä ei voi suoraan tankata, vaan se tilataan työmaalle. Veljekset Hemmingin uusiutuvan öljyn valmistaa Neste vastuullisilta toimittajilta saatavista jätteistä ja tähteistä.

Polttoöljyä kuluu Veljekset Hemmingin työmaakoneissa vuodessa satoja tuhansia litroja, Huutijärven työmaalla arviolta kymmeniä tuhansia litroja. ”Menekki on sen verran suurta, että vaikutus työmaan ja yrityksen hiilidioksidipäästöihin on merkittävä”, Hemming toteaa.

Huutijärveläisille varmempaa sähkönjakelua ja nopeat nettiyhteydet

Kangasalan Huutijärven sähköverkon uudistuksessa maakaapeloidaan 15 kilometriä sähköverkkoa säävarmaksi ja rakennetaan 50 valokuituliittymää. Vanhat pylväsmuuntamot korvataan viidellä puistomuuntamoilla. Hankkeen suunnittelussa on huomioitu alueen muinaismuisto- ja luonnonsuojelualueet.

”Verkkouudistus parantaa välillisesti noin 600 asiakkaamme sähkönjakelun varmuutta. Valokuituliittymät taas mahdollistavat esimerkiksi sujuvan etätyöskentelyn nopean nettiyhteyden avulla”, Elenian projektipäällikkö Juha Alhonen kertoo.

Elokuussa alkavat kaivuutyöt valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Jälkitöitä, kuten pylväiden poistoa, tehdään ensi keväänä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

André Hemming, projektijohtaja Veljekset Hemming Oy, puh. +358 400 562 225

Jukka Laakso, yksikönjohtaja, hankinnat ja rakennuttaminen, Elenia Oy, +358 40 595 5366

Kuvat

Kuvassa vasemmalta oikealle Jukka Laakso, André Hemming ja Juha Alhonen.
Kuvassa vasemmalta oikealle Jukka Laakso, André Hemming ja Juha Alhonen.
Lataa
Kuvassa vasemmalta oikealle Jukka Laakso, André Hemming ja Juha Alhonen.
Kuvassa vasemmalta oikealle Jukka Laakso, André Hemming ja Juha Alhonen.
Lataa
Kuvassa vasemmalta oikealle Juha Alhonen, André Hemming ja Jukka Laakso.
Kuvassa vasemmalta oikealle Juha Alhonen, André Hemming ja Jukka Laakso.
Lataa

Elämää sähköistämässä

Elenia on Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö ja Suomen suurin energia-alan asiakaspalveluntuottaja. Huolehdimme sähköverkon ylläpidosta ja uudistamisesta, rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöidemme kanssa, mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Palveluliiketoimintamme tarjoaa asiakaspalvelua ja sähkömarkkinoihin liittyviä monipuolisia palveluita energia-alalle ja muille infrayhtiöille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elenia Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme