Väitös: Nesteitä hylkiviä nanopinnoitteita entistä tehokkaammin

Jaa

Puhtaana pysyvät ja nesteitä hylkivät pinnat vähentävät puhdistustarvetta useissa käytännön sovelluksissa. Väitöstutkimuksessaan DI Janne Haapanen kehitti nanopinnoitteita, joilla voidaan muokata eri pintamateriaalien kastuvuutta. Lisäksi yhdistelemällä eri pinnoitusmenetelmiä on mahdollista saavuttaa hyvä hylkivyys veden lisäksi useille muillekin nesteille.

Vettähylkivät pinnoitteet ovat nykyään läsnä jokapäiväisessä elämässämme. DI Janne Haapasen väitöskirja esittelee menetelmiä valmistaa vettähylkiviä pinnoitteita entistä tehokkaammin. Tutkimuksen tärkeimpänä menetelmänä on nesteliekkiruiskutus (Liquid Flame Spray, LFS), jossa nestemäisestä lähtöaineesta tuotetaan nanohiukkasia vety-happi-liekin avulla. Menetelmä on aerosolitekniikka, joten muodostuneet nanohiukkaset voidaan kerätä sellaisenaan eri pinnoille, jolloin muodostuu huokoinen nanopinnoite. Osa tutkimuksen pinnoituksista tehtiin kartongille jopa 300 m/min linjanopeudella, ns. rullalta-rullalle menetelmällä. Vastaavia nopeuksia ei ole aiemmin käytetty nanopinnoitteiden valmistamiseen.

Pinnoitteen koostumusta muuttamalla saatiin pinta vesihakuiseksi (hydrophilic) tai vettä hylkiväksi (hydrophobic). Vesihakuiset pinnoitteet ehkäisevät pintojen huurtumista ja vettä hylkivät pinnoitteet puolestaan estävät vesipisaroiden kerääntymisen pinnalle.

– Näistä molemmista löytyy käytännön sovelluksia esimerkiksi henkilöautoista. Huurtumattomat peilit ja vettä hylkivät tuulilasit ovat erittäin toivottavia ominaisuuksia jokaiseen henkilöautoon, Haapanen toteaa.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa Haapanen yhdisti eri pinnoitusmenetelmiä ja sai pinnat  hylkimään veden lisäksi myös muita nesteitä, esimerkiksi oliiviöljyä, etyleeniglykolia ja n-heksadekaania. Nesteliekkiruiskutuksella valmistettu huokoinen nanopinnoite antoi optimaalisen rakenteen pinnoitteelle.Haapanen paransi nesteiden hylkivyyttä muokkaamalla pinnan kemiallista koostumusta plasma- ja CVD-käsittelyillä.

– Väitöskirjatutkimuksenitulokset mahdollistavat  puhtaana pysyviien pintojen ja pinnoitteiden valmistamisen entistä nopeammin ja kustannustehokkaammin. Nesteitä hylkivät pinnat pysyvät paremmin puhtaina ja tämä osaltaan vähentää pintojen puhdistukseen ja ylläpitoon käytettäviä voimavaroja, Haapanen kertoo.

Janne Haapanen on kotoisin Nokialta ja asuu nykyisin Tampereella. Tutkimustyö suoritettiin Tampereen yliopistossa Aerosolifysiikan yksikössä yhteistyössä monien kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Haapasen nykyinen työantaja on aerosolimittalaitteita valmistava Dekati Oy, jonka toimipiste sijaitsee Kangasalla.

Väitöstilaisuus perjantaina 15. syyskuuta

Diplomi-insinööri Janne Haapasen aerosolifysiikan alaan kuuluva väitöskirja Control of Wettability Using Flame Generated Multicomponent Nanoparticle Coatings tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa perjantaina 15. syyskuuta 2023 klo 12 alkaen Hervannan kampuksella, Tietotalon salissa TB109 (Korkeakoulunkatu 1, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Einar Kruis (University of Duisburg-Essen). Kustoksena toimii professori Jyrki Mäkelä Tampereen yliopistosta.

Yhteyshenkilöt

Janne Haapanen
050 324 8424
janne.haapanen@dekati.fi

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Lapsuusiän negatiivisilla elämäntapahtumilla on yhteys aikuisiän fibromyalgiaan22.9.2023 08:45:00 EEST | Tiedote

Lääketieteen lisensiaatti Aleksi Varinen selvitti väitöstutkimuksessaan fibromyalgiapotilaiden liitännäissairauksia, kokemuksia terveydenhuollosta ja oireyhtymälle altistavia tekijöitä. Tutkimuksessa selvisi, että negatiiviset kokemukset, kuten koulukiusaaminen, ovat yhteydessä oireyhtymän puhkeamiseen. Terveydenhuollossa fibromyalgiapotilaat kohtaavat epävarmuutta.

Väitös: Liitännäisdoketakseliin liittyy elämänlaatuhaittoja paikallista eturauhassyöpää sairastavilla21.9.2023 09:30:00 EEST | Tiedote

Miikka Lehtonen tutki väitöskirjassaan, miten doketakselihoito vaikuttaa paikallista ja levinnyttä eturauhassyöpää sairastavien potilaiden elämänlaatuun. Lisäksi hän selvitti ilman hormonihoitoa annettavan sädehoidon vaikutusta elämänlaatuun sekä monisairauden ja fyysisen toimintakyvyn vaikutusta hoidon onnistumiseen. Lehtonen havaitsi, että paikallisen eturauhassyövän sädehoidon ja hormonihoidon liitännäisenä annettava doketakselihoito heikentää elämänlaatua lyhytaikaisesti, ja että monisairaus heikentää kokonaiselossaoloa paikallisen eturauhassyövän sädehoidon jälkeen.

Väitös: Maallikkosaarnaajat tukivat ja ravistelivat kirkkoa yhteiskunnan murroksessa13.9.2023 14:27:35 EEST | Tiedote

Maallikkomiehet saivat kirkon valtuutuksella osallistua kristinuskon opettamiseen kansalaisyhteiskunnan syntyvuosina. FM Matleena Sopanen osoittaa väitöskirjassaan, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko arvioi ja arvotti saarnalupaa anoneita miehiä. Tutkinnon suorittaneet tarjosivat kirkolle ja kristillisille yhdistyksille arvokasta työvoimaa, mutta ajoittain saarnaajat myös haastoivat kirkon arvovallan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme