Finavia Oyj

Tampere-Pirkkalan lentoasema palkittiin Vuoden 2022 lentoasema -tunnustuksella

Jaa

Lentoasemayhtiö Finavia on valinnut Tampere-Pirkkalan lentoaseman vuoden 2022 lentoasemaksi. Matkustajien asiakastyytyväisyys Tampere-Pirkkalan lentoasemalla on huippuluokkaa. Lisäksi aktiivinen yhteistyö alueen toimijoiden kanssa on mahdollistanut sujuvat yhteydet maailmalle liikennerakenteen muutoksista huolimatta.

‒ Haluamme Finaviassa antaa Tampere-Pirkkalan lentoasemalle Vuoden lentoasema -tunnustuksen ennen kaikkea vahvasta sidosryhmäyhteistyöstä ja asiakaslähtöisestä toimintakulttuurista, sanoo Finavian lentoasemaverkoston johtaja Jani Jolkkonen.

Hänen mukaansa Tampere-Pirkkalan lentoaseman liikennerakenne on muuttunut voimakkaasti, mikä näkyy muun muassa Air Balticin voimakkaana taloudellisena panostuksena ja reittien lisäyksenä. Finavian lentoasemaverkoston asiakastyytyväisyysmittauksissa Tampere-Pirkkalan lentoasema on suoriutunut erittäin hyvin, ja saanut positiivista palautetta muun muassa turvatarkastuksesta ja pysäköintijärjestelyistä.

‒ Olen hyvin iloinen Tampere-Pirkkalan lentoaseman saamasta tunnustuksesta. Olemme tehneet paljon töitä lentoliikenteen kasvun ja sujuvan matkustajakokemuksen eteen ja sen seurauksena olemme tänä ja viime vuonna päässeet juhlimaan usean reitin avajaisia, kertoo Tampere-Pirkkalan lentoasemapäällikkö Mari Nurminen

Tampere-Pirkkalan lentoasema on niin kutsuttu yhteistoimintakenttä, jota käytetään sekä siviili- että sotilasilmailuun. Lisäksi lentoasemalla on aktiivista lentokoulutustoimintaa. Vuonna 2022 lentoaseman kautta matkusti 168 328 matkustajaa, joista 95 prosenttia oli kansainvälisten lentojen matkustajia. Kokonaisuudessaan Tampere-Pirkkalan lentoasemalla oli viime vuonna 23 454 lentoonlähtöä ja laskeutumista, joista kaupallisia lentoja oli 2 756.

FINAVIA OYJ
Viestintä

Kuvia median käyttöön täältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tampere-Pirkkalan lentoaseman lentoasemapäällikkö Mari Nurminen ja Finavian lentoasemaverkoston johtaja Jani Jolkkonen.
Tampere-Pirkkalan lentoaseman lentoasemapäällikkö Mari Nurminen ja Finavian lentoasemaverkoston johtaja Jani Jolkkonen.
Lataa
Tampere-Pirkkalan lentoaseman nimikyltti.
Tampere-Pirkkalan lentoaseman nimikyltti.
Lataa

Tietoa lentoasemayhtiö Finaviasta

Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 298 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2 540.

Tervetuloa Finavian lentoasemille | Finavia
Vuosikertomukset | Finavia
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj

Finavian liiketoimintakatsaus H1/23: Haastavassa toimintaympäristössä Suomen lentoasemaverkoston rahoitus turvattava pitkäjänteisesti31.8.2023 09:09:00 EEST | Tiedote

Finavian liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa matkustajamäärien kasvun ansiosta. Kannattavuus vahvistui kaikilla liiketoiminta-alueilla, mutta yhtiön liiketulos jäi edelleen negatiiviseksi alhaisten matkustajamäärien vuoksi. Matkustajamäärien hitaalla palautumisella on merkittävä vaikutus Finavian taloudelle ja sitä kautta myös alueellisten lentoasemien operointiin. Tiedot käyvät ilmi Finavian tammi-kesäkuun 2023 liiketoimintakatsauksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme