Uutuuskirja maailmaa mullistaneen jousisoitinten opetusmetodin kehittäjistä
Olli Varosen kirjoittaman tietoteoksen pääosassa on Suomeen 1970-luvulla saapuneiden unkarilaissyntyisten Szilvayn veljesten elämäntyö, saavutuksinaan muun muassa Helsingin Juniorijousien perustaminen ja johtaminen sekä nyttemmin maailmanlaajuisessa käytössä olevan Colourstrings-opetusmetodin kehittäjinä.

Olli Varosen tietokirja Lapselle vain paras on kyllin hyvä – Géza ja Csaba Szilvayn elämä on julkaistu Aviadorin kustantamana.
Csaba ja Géza Szilvay tulivat Suomeen 1970-luvulla ja tekivät elämänuransa maailmanlaajuiseen menestykseen nousseen jousisoitinten opetusmetodin kehittäjinä. He syntyivät aateliseen kulttuurisukuun ja elivät nuoruutensa kansannousun Unkarissa. Kotimaassaan he kuitenkin saivat ratkaisevan herätteen tulevalle elämäntyölleen muun muassa säveltäjä Zoltán Kodályn vaikutuspiirissä.
Suomessa Szilvayden opetustyö tuli valtakunnallisesti tunnetuksi Gézan esiinnyttyä pienten oppilaidensa kanssa 38-osaisessa Viuluviikarit Musiikkimaassa -televisiosarjassa. Veljesten perustamien ja johtamien Helsingin Lapsijousten ja Juniorjousten soittajien joukosta ovat nousseet huippuammattilaisiksi muun muassa Jaakko ja Pekka Kuusisto, Marko Ylönen sekä Réka Szilvay.
Oma tärkeä osansa kirjassa on katsaus Gézan ja Csaban luotsaaman Itä-Helsingin musiikkiopiston toimintaan sekä heidän pedagogisten metodiensa laajentaminen viulun ja sellon ohella myös muille soittimille soveltuvaksi opetuskäytännöiksi. Nykyisin Colourstrings-metodi kuuluu keskeisiin opetusmetodeihin kaikkialla maailmassa.
Olli Varonen on kirjan päähenkilöiden lisäksi haastatellut teosta varten suurta määrää Helsingin Juniorjousien ja Helsingin Lapsijousien jäseniä. Samalla hän kuvaa teoksessaan Euroopan historiaa taiteilijaperheen näkökulmasta toisen maailmansodan vuosista nykyaikaan.
VARONEN, OLLI : Lapselle vain paras on kyllin hyvä – Géza ja Csaba Szilvayn elämä
248 sivua
Sidottu, kovakantinen, värikuvitettu
ISBN 9789523812192
Ilmestymisaika: Syyskuu 2023
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoa meistä
Aviador Kustannus – Rakkaudesta kirjallisuuteen ja musiikkiin.
Käyntiosoite (Aviador Kulttuurikulma): Liisankatu 19, 00170 Helsinki (ark 11–18, la 10–15)
Postiosoite: Suotie 15, 05200 Rajamäki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Runoa draamasta – Hyde Hytin Esitys joksikin15.9.2023 12:48:42 EEST | Tiedote
ESITYS JOKSIKIN on draamaa ja runotekstiä esitystekstikontekstissa. Kenellä on näyttämön valta ja miksi? Kuka määrittelee kenet? Kuka luulee päättävänsä, käyttävänsä ääntä? Mitä muuta luovuus on kuin uskallusta olla oma itsensä? Mistä syntyy hauraus ja miksi sille pitää olla sijansa? Kaikkia meitä vaivaavat kysymykset.
Onhan sentään linnut -runokokoelmasta lisäpainos13.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uni Ojuvan maaliskuussa 2023 ilmestyneen toisen runokokoelman Onhan sentään linnut lisäpainos on nyt saatavilla.
Janika Haatajan esikoisrunokokoelmassa ylevä ja arkinen yhdistyvät5.9.2023 12:52:03 EEST | Tiedote
Janika Haatajan runokokoelma Kukkiva nahka on julkaistu Aviadorin kustantamana. Janika Haataja yhdistää esikoisrunokokoelmassaan Kukkiva nahka uudella tavalla ylevää ja arkista. Kaupan ja teollisuuden tuotebrändit ovat runojen materiaalia yhtä lailla kuin oman identiteetin pohdinnat ja taidekokemukset. Tämä kaikki muodostaa yhdessä jäljittelemättömän kokonaisuuden, joka heijastelee nykyihmisen nopeaa tapaa kokea ympärillään risteilevät viestit ja mielikuvat olemalla samalla kertaa ”auki kuin taivas” ja ”silti lukossa”. Helsingissä asuva Janika Haataja (s. 1989) on opiskellut pakkausmuotoilua ja brändäystä Lahden Muotoiluinstituutissa. HAATAJA, JANIKA : Kukkiva nahka 76 sivua Sidottu, kovakantinen ISBN 9789523811683 Ilmestymisaika: Syyskuu 2023 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut
Isä joka katosi – konkarikirjailijan uusin teos pohtii isäsuhdetta ja anteeksiantoa25.8.2023 09:45:00 EEST | Tiedote
Jukka Pakkasen kahdeksastoista romaani tutkii sodanjälkeisen sukupolven isäkapinaa: miten käsitellä menneisyyttä ja elämän kipupisteitä ja samalla osoittaa rakkautta lähimpiään ja juuriaan kohtaan?
Hiljaa lipuvat varjot – Meri-Lapista ja melankoliasta huumorilla höystettynä25.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Keminmaalaislähtöisen, nykyään Oulussa asuvan kirjailija Anni-Sofia Kauppilan toinen romaani maalaa lukijan eteen Meri-Lapin maisemat ja ihmiset iloineen ja suruineen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme