Jyväskylän yliopisto

Ikäystävällinen ympäristö edistää ikääntyneiden osallistumista yhteisön toimintaan

Jaa

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Gerontologian tutkimuskeskuksen hankkeessa selvisi, miten erilaisilla alueilla asuvien iäkkäiden ihmisten vapaa-ajan toiminnot eroavat asuinalueiden käveltävyyden ja heidän itsensä kokemien kävelyvaikeuksien mukaan.

Kävelyä edistävät ympäristöt tukevat ikääntyneiden ihmisten itsenäisyyttä ja liikkumista sekä antavat mahdollisuuksia osallistua yhteisön toimintaan.  

- Ympäristön käveltävyyttä kuvataan usein käveltävyysindeksin avulla, jossa otetaan huomioon lähiympäristön maankäytön monimuotoisuus, katuristeysten lukumäärä ja asukasluku, väitöskirjatutkija Essi-Mari Tuomola kertoo. 

Tuoreen tutkimuksen mukaan korkeamman käveltävyyden asuinalueella, kuten kaupungin keskusta-alueilla asuvat ikääntyneet henkilöt osallistuivat useammin kulttuuriharrastuksiin, kuten kävivät teatterissa tai konserteissa. Puolestaan matalammalla käveltävyysalueella asuminen lisäsi ulkoilun harrastamista. Ulkoiluharrastuksia ovat muun muassa koiran ulkoilutus, puutarhan hoito tai marjastus. Ryhmäharrastuksiin, kuten liikuntaryhmiin, osallistumisessa ei ollut eroja eri asuinalueilla asuvien henkilöiden välillä. 

- Erilaiset ympäristöt voivat kannustaa harrastamaan erilaisia toimintoja. Ihmiset voivat myös hakeutua asumaan alueille, jotka tarjoavat heille mieluisia harrastuksia, Tuomola toteaa. 

Kävelyvaikeudet voivat olla esteenä aktiiviselle osallistumiselle yhteisön toimintaan. Ikääntyneet henkilöt, joilla ei ollut kävelyvaikeuksia tai jotka käyttivät kävelyssä modifikaatiokeinoja, kuten kävelivät hitaammin, lepäsivät kävelyn aikana tai käyttivät apuvälinettä, osallistuivat useammin kaikkiin vapaa-ajan toimintoihin kuin ne, joilla jo oli kävelyvaikeuksia. Seurannassa henkilöt, jotka asuivat keskitason ja korkeamman käveltävyyden alueilla ja joilla seurantajakson alussa ei ollut kävelyvaikeuksia, osallistuivat neljän vuoden jälkeen kulttuuritoimintoihin useammin kuin matalammalla käveltävyyden alueella asuvat henkilöt. 

Tuomolan mukaan iän myötä liikkumiskyky ja vapaa-ajan toimintoihin osallistuminen saattavat heikentyä. Ikäystävällisen ympäristön luominen ja ylläpitäminen voi edistää ikääntyneiden osallistumista yhteisön toimintaan.  

- Ikääntyneiden ihmisten ulkona liikkumista voidaan tukea muokkaamalla ympäristöjä siten, että se mahdollistaisi kävelyn modifikaatiokeinojen käytön. Esimerkiksi lepääminen kävelyn aikana onnistuu paremmin, kun penkkejä on sijoitettu riittävän tiheästi kulkureittien varrelle, Tuomola ehdottaa. 

Tutkimuksessa haastateltiin 848 iältään 75–90-vuotiasta henkilöä Jyväskylän ja Muuramen alueelta. Tutkittavien osoitteet paikannettiin kartalle ja heidän lähiympäristöään tutkittiin kilometrin säteellä asunnosta. Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa ja Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutettua Maantieteelliset piirteet ja iäkkäiden henkilöiden liikkuminen ulkona (GEOage) -projektia. Tutkimusta ovat rahoittaneet Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Akatemia sekä Euroopan tiedeneuvosto. 

Alkuperäinen artikkeli: 

Tuomola, E.-M., Keskinen, K. E., Viljanen, A., Rantanen, T., & Portegijs, E. (2023). Neighborhood Walkability, Walking Difficulties, and Participation in Leisure Activities Among Older People: A Cross-Sectional Study and 4-Year Follow-Up of a Subsample. Journal of Aging and Health, Online First. https://doi.org/10.1177/08982643231191444 

Lisätietoja: 

Essi-Mari Tuomola 
Väitöskirjatutkija, liikuntatieteellinen tiedekunta 
essi-mari.m.k.tuomola@jyu.fi 
+358401857370 

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kansainvälinen mikroelektroniikan ja fotoniikan yhteistutkinto-ohjelma tarjoaa opiskelijoille varman työpaikan27.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Ensimmäiset Erasmus Mundus RADMEP (Radiation and its Effects on MicroElectronisc and Photonics Technologies) -ohjelman opiskelijat valmistuivat filosofian maistereiksi Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselta. RADMEP-ohjelma mahdollistaa työllistymisen mikroelektroniikan ja fotoniikan aloilla, jotka ovat mukana Euroopan unionin määrittelemällä kasvun mahdollistavien teknologisten alojen listalla. Melkein kaikki ohjelmasta valmistuneet ovat työllistyneet heti valmistumisen jälkeen.

Maahanmuuttaneille eväitä työhön ja opiskeluun maksuttomasta koulutuksesta26.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Koulutuksen tavoitteena on edistää korkeakoulutaustaisten ja -kelpoisten maahanmuuttaneiden tutkinto-opiskelijaksi hakemista tai omalle alalleen työllistymistä Suomessa. Vuoden pituinen maksuton koulutus yhdistää suomen kielen, akateemisten taitojen sekä oman alan sisältöjen opiskelun samaan pakettiin, samalla integroiden opiskelijaa suomalaiseen koulutusmaailmaan ja yhteiskuntaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme