Omaishoitajaliitto ry

Omaishoitajien päivä nostaa esille työn ja omaishoidon yhteensovittamisen

Jaa

Omaishoitajajärjestöt kampanjoivat työn ja omaishoidon yhteensovittamisesta Euroopan omaishoitajien päivänä 6.10.

Kampanjan sloganilla Tasapainoa! Työn ja hoivan välissä elämä halutaan korostaa, että omaishoitajan ei pitäisi joutua valitsemaan työn ja omaishoidon välillä.     

Kaikissa työuran vaiheissa tulee olla mahdollisuus halutessaan yhteensovittaa työtä ja hoivaa riittävän taloudellisen turvan vaarantumatta. 

Omaishoitajien päivää vietetään neljättä kertaa 

Euroopan omaishoitajien päivä on vuosittain järjestettävä teemapäivä, jota on vietetty vuodesta 2020 lähtien. Aikaisempina vuosina on nostettu esiin omaishoidon merkitystä ja omaishoitajien tarvitsemaa tukea, nuorten hoivaajien asemaa, sukupuolten tasa-arvoa sekä oikeudenmukaisuutta ja vastuunjakoa hoivassa. 

Teemapäivän järjestää Euroopan omaishoidon toimijoiden verkosto Eurocarers. Sosiaalisessa mediassa teemapäivä näkyy aihetunnisteilla #EuroopanOmaishoitajienPäivä #CarersDay_EU. 

Omaishoitajaliitto tapaa työministeri Satosen

Omaishoitajaliiton edustajat keskustelevat omaishoidon ja työn yhteensovittamisesta työministeri Arto Satosen kanssa 5.10. Omaishoitajaliitosta tapaamiseen osallistuvat puheenjohtaja Sari Raassina, toiminnanjohtaja Sari-Minna Tervonen sekä Työikäisten läheishoivaajien tukihankkeen koordinaattori Matti Mäkelä

Tapaamisesta kerrotaan Euroopan omaishoitajien päivän tiedotteessa, joka julkaistaan 5.10. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Ismo Laukkarinen
viestinnän asiantuntija
020 7806 528
ismo.laukkarinen@omaishoitajat.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Omaishoitajaliitto on läheis- ja omaishoitajien edunvalvonta- ja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan tai läheistään hoitavien henkilöiden yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi. Omaishoitajaliiton kuuluu 66 jäsenyhdistystä, joissa läheistään hoitavat saavat tietoa, valmennusta ja virkistystä sekä vertaistukea samankaltaisessa elämäntilanteessa olevilta ihmisiltä. Jäsenyhdistyksiin kuuluu noin 11 500 jäsentä. www.omaishoitajat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Omaishoitajaliitto ry

Naisten ja miesten tasa-arvo ei toteudu omaishoidossa3.10.2022 12:30:07 EEST | Tiedote

Omaishoitajaliitto vaatii toimia sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Hoivatyön epätasainen jakautuminen sukupuolten kesken vaikuttaa naisten urakehitykseen, ansiotuloihin sekä eläkekertymään. Omaishoitajaliitto kampanjoi asiasta yhdessä eurooppalaisten omaishoitojärjestöjen kanssa Euroopan omaishoitajien päivänä 6. lokakuuta. Omaishoitajista valtaosa on naisia Suomessa ja koko EU:n alueella kaikesta hoivasta 80 prosenttia on omais- ja läheishoitoa. Näistä hoitajista lähes 60 prosenttia on naisia. Suomessa on runsaat 350 000 omais- ja läheishoitajaa. Heistä 50 000 on tehnyt sopimuksen kunnan kanssa. Näistä sopimusomaishoitajista noin 70 prosenttia on naisia. Naiset hoitavat sairaat, lapset ja vanhukset Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) tutkimuksen mukaan yksi suurimmista epätasa-arvoa aiheuttavista ongelmista johtuu kotitöiden ja palkattoman hoivavastuun jakautumisesta. Työssäkäyvät naiset tekevät palkatonta hoivatyötä keskimäärin 22 tuntia viikossa, mutta työssäkäyvät miehet alle

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme