Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto saa Suomen ensimmäisen lasten syöpä- ja veritautien professuurin

Jaa

Uusi professuuri sijoittuu lääketieteen ja terveysteknologian tiedekuntaan. Tehtävään valittiin Olli Lohi. Lastentautien tutkimussäätiön myöntämän professuurin rahoituksen mahdollistaa Helsingin Lastenklinikan osasto 10:n lapsipotilaiden tuki ry.

Olli Lohi. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Olli Lohi. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Lääketieteen tohtori, lastentautien erikoislääkäri Olli Lohi on valittu lasten hematologian ja onkologian professuuriin. Lastentautien tutkimussäätiön myöntämä professuuri sijoittuu Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekuntaan. Professorin tehtäviin kuuluu kliinisen tutkimuksen ohella osallistuminen alan opetukseen.

Suomessa ei ole aiemmin ollut lasten syöpä- ja veritautien professuuria, toisin kuin useissa muissa lastentautien tutkimuksen johtavissa maissa. Hematologian ja onkologian professuurilla on keskeinen tehtävä alan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisessä, mistä hyöty välittyy lopulta suoraan potilaiden hoitoon, Lastentautien tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Tor Bergman sanoo.

Professuuriin valittu Olli Lohi toimii tutkimusjohtajana Tampereen yliopistossa ja osastonylilääkärinä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hänen keskeisiä tutkimuskohteitaan ovat lasten leukemian syntymekanismien selvittäminen sekä uusien hoitojen kehittäminen. Viimeisin Lohen tutkimusryhmän merkittävä löytö tapahtui viime vuonna, kun lasten T-soluleukemiaan löydettiin tehokas yhdistelmälääkehoito. Tampereen yliopiston lisäksi mukana olivat Massachusettsin tutkimusinstituutin ja Harvardin Kantasoluinstituutin tutkijat.

Tavoitteena edistää alan tutkimusta ja opetusta koko maassa

Lasten syöpätautien ennusteet ovat parantuneet laajalla rintamalla, mutta edelleen noin yksi viidestä syöpään sairastuvasta menehtyy. Haasteena ovat myös hoitojen aiheuttamat välittömät ja pitkäaikaiset haittavaikutukset, sillä lapset ovat vahvojen hoitojen aikana keskellä tärkeintä kehitys- ja kypsymisaikaa.

– Tiedon lisääntyessä hellempien ja kohdistetumpien hoitojen mahdollisuudet kuitenkin lisääntyvät. Toisaalta tämä aiheuttaa haasteita hoitojen toteutukselle, sillä yksilöity hoito vaatii huomattavaa osaamista ja henkilöstöresursseja, Olli Lohi huomauttaa.

Lohi kertoo odottavansa innolla uuden tehtävän mukanaan tuomia kehittämismahdollisuuksia. Professuurin aikana hän pyrkii kokoamaan, tukemaan ja edistämään lasten veri- ja syöpätautien tutkimusta ja opetusta koko Suomessa.

– Suomi on pieni ja syrjäinen maa, jossa osaajia on hyvin rajallinen määrä. Tutkimuksen edelläkävijät ovat myös hoidon edelläkävijöitä, ja vahva tutkimuspanos turvaa osaamisen ja maailmanluokan hoidon jatkossakin. On olennaista, että emme ainoastaan pysy tiedon eturintamassa, vaan olemme sitä itse tuottamassa, Lohi sanoo.

Lohi aloittaa viisivuotisessa professorin tehtävässä 1.1.2024.

Olli Lohi

  • Syntynyt 23.12.1975.
  • Kirjoitti ylioppilaaksi Simon lukiosta 1994.
  • Valmistui lääketieteen lisensiaatiksi ja tohtoriksi Oulun yliopistosta 1999.
  • Valmistui lastentautien erikoislääkäriksi 2008.
  • Nimitettiin Tampereen yliopiston dosentiksi 2009.
  • Valittiin Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten veri- ja syöpätautien osastonylilääkäriksi 2014.
  • Aloittaa Tampereen yliopiston lasten hematologian ja onkologian professuurissa 1.1.2024.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tor Bergman
hallituksen puheenjohtaja
Lastentautien tutkimussäätiö
040 555 4414

Olli Lohi
olli.lohi@tuni.fi
044 472 8169

Kuvat

Olli Lohi. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Olli Lohi. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Lataa

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Kerrostaloasukkaiden mieltymysten toteuttaminen tarjoaa mahdollisuuksia asuntojen tuleviin tilamuunnoksiin25.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Mitkä tekijät korostuisivat, jos asuinkerrostaloja kehitettäisiin asukkaiden ehdoilla? Entä mitä on huomioitava, jotta myös käyttäjät voisivat tehdä tilamuunnoksia asunnoissaan? Arkkitehti SAFA Sini Saarimaan väitöstutkimuksessa selvisi, että tietyt asuinkerrostalon ominaisuudet sekä tukevat miellyttävyyttä asukkaan näkökulmasta että mahdollistavat tilamuunnoksia asukkaille vaihtelevissa tilanteissa. Saarimaan mukaan nämä ominaisuudet ansaitsisivat enemmän huomiota suomalaisessa asuinkerrostalotuotannossa.

Väitös: Lapsuusiän negatiivisilla elämäntapahtumilla on yhteys aikuisiän fibromyalgiaan22.9.2023 08:45:00 EEST | Tiedote

Lääketieteen lisensiaatti Aleksi Varinen selvitti väitöstutkimuksessaan fibromyalgiapotilaiden liitännäissairauksia, kokemuksia terveydenhuollosta ja oireyhtymälle altistavia tekijöitä. Tutkimuksessa selvisi, että negatiiviset kokemukset, kuten koulukiusaaminen, ovat yhteydessä oireyhtymän puhkeamiseen. Terveydenhuollossa fibromyalgiapotilaat kohtaavat epävarmuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme