Työterveyslaitos

Työkyvyn tuki on otettava käyttöön myös sisäilmatilanteissa

Jaa

Työkykyasioita tulisi käsitellä työpaikan sisäilmatilanteissa samalla tavoin kuin muissakin tilanteissa. Työkyky tulisi ottaa puheeksi neutraalisti mutta rohkeasti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Työterveyslaitoksen asiantuntijat ovat kehittäneet yhteistyössä työpaikkojen edustajien kanssa Työkyvyn tuen toimintamalliin sisäilmatilanteisiin ja ohjeet mallin käyttöönottoon työpaikalla.

Monella työpaikalla on valmiit käytännöt työkyvyn tukeen silloin, kun työntekijän työkyky on heikkenemässä. Monella työpaikalla on myös prosessi sisäilmaongelmien selvittämiseen. Harvoin näitä kahta prosessia on kuitenkaan osattu kytkeä toisiinsa vaan sisäilmasta oireileva saattaa jäädä ilman varhaista työkyvyn tukea ja tilanne voi mutkistua.

Toimintamallin käyttöönottoa pilotoitiin kolmessa organisaatiossa

Työterveyslaitoksen asiantuntijat ovat kehittäneet sisäilmatilanteisiin työkyvyn tuen mallin, jonka käyttöönottoa on testattu ja harjoiteltu kolmessa organisaatiossa viime vuoden aikana.  Organisaatiot edustivat varsin erilaisia toimialoja: sosiaali- ja terveys, kasvatus ja koulutus, sekä turvallisuus. Kukin organisaatio sai valita oman tilanteeseensa sopivan muutostavoitteen. Esimerkiksi Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen yksikön tavoitteeksi tuli varhaisten työkyvyn tuen keinojen mukaan ottaminen sisäilmatilanteisiin.

– Meillä Helsingin kaupungilla on jo olemassa työkyvyn tuen malleja, mutta niitä ei ole aina osattu hyödyntää sisäilmatilanteissa. Kuitenkin juuri sisäilmatilanteissa esimerkiksi varhainen puheeksi ottaminen olisi tärkeää, kertoo työsuojeluasiantuntija Satu Wahlman Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta.

– Esihenkilöiden osalta tietoisuus sisäilmaprosessista ja sen tunteminen on tärkeää ja sen lisäksi puheeksi ottaminen vaatii usein tukea ja harjoittelua. Yhteistyöhankkeessa saimme monia vinkkejä prosessiin ja erityisesti korostui avoimuuden merkitys ja matalalla kynnyksellä puheeksi ottaminen, näiden avulla syntyy luottamus eri toimijoiden välillä.

Toimintamalli käyttöön vaiheittain tarkistuslistoja hyödyntäen

Toimeenpanotutkimuksista saadun tiedon ja pilotointikokemusten avulla Työterveyslaitoksen verkkosivuille on koottu lyhyt ohje työkyvyn tuen mallin käyttöönottoon työpaikalla.

– Toimintamallin käyttöönottoa kannattaa pilotoida yhdessä kohteessa tai yksikössä, sanoo hanketta vetänyt apulaisylilääkäri Aki Vuokko Työterveyslaitoksesta.

– Pilotointivaiheessa toimintamallista voi ottaa ensin käyttöön vain yhden osan esimerkiksi varhaisen tuen keinot, työn muokkauksen keinot tai työpaikalle paluun keinot.

Muutostyössä kannattaa hyödyntää vuorovaikutteisia ja helppokäyttöisiä tarkistuslistoja, jotka muutosta tekevä ryhmä voi täyttää yhdessä.

– Työkalut pohjautuvat toimeenpanotutkimuksen tuloksiin.  Työkaluja on kolme – muutoksen suunnittelua, vuorovaikutuksen suunnittelua ja muutoksen juurruttamista varten. Työkaluja voi hyödyntää työpaikoilla monenlaisten muutosten toimeenpanon suunnittelussa, kertoo johtava asiantuntija Pirjo Juvonen-Posti Työterveyslaitoksesta.

Sisäilmatilanteiden erityispiirteet on otettava huomioon

Sisäilmatilanteissa on joitakin erityispiirteitä, jotka työpaikan toimijoiden on hyvä muistaa.

  • Muutostyöhön tarvitaan tiimi, jossa on sekä työkyvyn tuen että sisäilma-asioiden osaajia. Työterveyshuolto on tärkeä työpaikan kumppani työkyvyn tuessa. Päävastuu työkyvyn tuesta kuuluu kuitenkin työnantajalle.
  • Työkyvyn tuki sisäilmatilanteissa on hyvin moniulotteinen ilmiö ja vaatii toimiakseen eri tahojen tiivistä yhteistyötä työpaikalla.
  • Jatkuva avoin vuorovaikutus ja viestintä työyhteisössä ovat tärkeitä niin muutoksen suunnittelussa kuin juurruttamisessakin.
  • Sisäilmaongelmat voivat herättää huolta ja monenlaisia tunteita työpaikalla. Esihenkilöiden osaaminen sisäilmahuolien kohtaamisessa voi vaihdella, minkä vuoksi tarvittavia valmiuksia kannattaa opetella esimerkiksi haastavia vuorovaikutustilanteita harjoittelemalla.

Tutustu toimintamalliin ja sen käyttöönottoon verkossa

Työkyvyn tuki sisäilmatilanteissa | Työterveyslaitos (ttl.fi)

Toimintamallin käyttöönottoa havainnollistamaan on tehty Tussitaikurien kanssa video. Katso, miten esihenkilö Terhi ryhtyy toimeen työpaikallaan toimintamallin hyödyntämiseksi:

https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky/sisailma/tyokyvyn-tuki-sisailmatilanteissa/nain-otat-tyokyvyn-tuen-toimintamallin-kayttoon-tyopaikalla

Lisätiedot

Aki Vuokko, apulaisylilääkäri, Työterveyslaitos, puh. 043 820 0578, aki.vuokko[at]ttl.fi
Hanna Keränen, erikoislääkäri, Työterveyslaitos, puh. 050 414 3395, hanna.keranen[at]ttl.fi
Pirjo Juvonen-Posti, johtava asiantuntija, Työterveyslaitos, puh. 043 824 3568, pirjo.juvonen-posti[at]ttl.fi
Satu Wahlman, työsuojeluasiantuntija, Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, puh. 09 310 37976, satu.wahlman@hel.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet

Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fi

Linkit

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.

Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.

Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.

Lisätietoja:

Tietoa meistä 

Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja tiedotteemme.

Tilaa kohdennettu uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.

Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Työterveyslaitoksen logo.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos

Virtuell verklighet bidrar till att effektivt utveckla kunskaper om arbetssäkerhet28.9.2023 08:30:00 EEST | Tiedote

Genom att använda virtuell verklighet i utbildningen i arbetssäkerhet kan arbetssäkerhetsfärdigheterna förbättras. I ett forskningsprojekt mellan Lapplands universitet och Arbetshälsoinstitutet utvecklades en modell för simuleringsbaserad utbildning i arbetssäkerhet som använder sig av virtuell verklighet. Arbetshälsoinstitutets Virtuario™-inlärningsmiljö är en del som ingår i modellen.

Virtual reality helps effectively develop occupational safety skills28.9.2023 08:30:00 EEST | Press release

Making use of virtual reality in occupational safety training can improve occupational safety skills. In a joint research project, the University of Lapland and the Finnish Institute of Occupational Health developed a model for occupational safety training utilising virtual reality and based on simulation teaching. The model uses the Finnish Institute of Occupational Health’s Virtuario™ learning environment.

Kutsu: Mitä tutkimus kertoo vanhemmista työntekijöistä ja työurien pidentämisestä?18.9.2023 08:15:00 EEST | Kutsu

Työterveyslaitos järjestää Työpuntari-tilaisuuden perjantaina 27. lokakuuta Helsingin kaupungintalon Tapahtumatorilla. Julkaisemme yli 55-vuotiaisiin työntekijöihin liittyviä poimintoja Miten Suomi voi? -tutkimuksesta. Lisäksi esittelemme ilmiöt, joiden vuoksi moni konkari jää liian aikaisin sivuun työelämästä. Luvassa on eri tutkimuksista nousevia ratkaisuja työurien pidentämiseen sekä näkökulmia konkareiden mahdollisuuksiin työelämässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme