Yli 50-vuotiaat naiset – yhteiskunnan tuhlattu reservi?
Varpu Tavin uutuuskirjassa viisaat vanhat naiset puhuvat kaunistelematta siitä, miksi vanheneminen vituttaa ja miten suurta, yli 50-vuotiaiden naisten reserviä ei hyödynnetä työelämässä.

Yli 50-vuotiaita naisia on Suomessa kaikkiaan 1,2 miljoonaa. Varpu Tavin kirja Viisaus on vanhoissa naisissa antaa puheenvuoron heistä kolmelletoista. Mukana on eri-ikäisiä, erilaisissa ammateissa toimivia ja toimineita, erilaisia poliittisia suuntauksia ja näkökulmia edustavia naisia. Julkisuudesta tuttujen naisten lisäksi ääneen pääsevät hoitoalan ammattilaiset.
”Nyt sitten jaksetaan jauhaa, kuinka rohkeaa on antaa ikäiselleni naiselle kasvot. Ei saatana ole mitään rohkeaa siinä, että näyttää omalta itseltään! Rohkeaa on vaikkapa olla toimittaja nyky-Venäjällä.” – Riitta Havukainen
Nykyajan vanhat naiset eivät mahdu yhteen lokeroon. Heiltä löytyy elämänkokemusta ja monenlaista osaamista, mutta tässä ajassa he ovat tuhlattu reservi. On ristiriitaista, että samaan aikaan kun eläkeiän nostaminen ja työurien pidentäminen ovat tapetilla, jo 50 vuotta täyttäneillä naisilla on vaikeuksia työllistyä.
”Tämä kirja on vanhojen naisten kapinaa. Emme kapinoi siksi, että me olisimme uhreja tai uhriutuneita, vaan siksi, että me olemme hiusrajaa myöten täynnä stereotyyppisiä kuvitelmia siitä, mitä on olla vanha nainen. On korkea aika hylätä nuo vanhentuneet kuvitelmat, ja ottaa käyttöön yhteiskunnassa kaikki se hiljainen tieto, voima, viisaus ja elämänkokemus, joka meidän 1,2 miljoonan suomalaisen ihmisen ryhmässämme piilee, näkymättömissä ja ohitettuina.” – Varpu Tavi
”Se tapa, jolla vanhat naiset sivuutetaan yhteiskunnassa, osoittaa ihan silkkaa naisvihaa. Vaikuttaa siltä, että vanhoja naisia kohtaan suunnattu välinpitämätön ja alentava kohtelu on naisvihan yleisesti sallittu muoto.” – Vappu Taipale
Naiset näkevät vanhenemisessa myös hyviä puolia. Kirjassa he avaavat näkemyksiään paitsi vanhenemisesta myös laajemmin elämästä ja yhteiskunnasta.
”Tunnen olevani pieni mutta merkittävä osa maailmankaikkeutta, luontoa ja ihmisyyttä. Ikä ja elämänkokemus ovat auttaneet integroimaan pään ja sydämen. Ihaninta minusta vanhuudessa on vapaus. Olen aina ollut vapaa ajattelemaan mitä haluan, mutta eläkkeellä ollessani olen vapaa myös tutkimaan ja kirjoittamaan, mitä haluan!” – Pauliina Aarva
”Vanhaksi tuleminen ei muuta ihmistä tyhmäksi, eikä välttämättä työkyvyttömäksikään. En tietenkään tarkoita sitä, että ihmisen täytyisi tehdä töitä satavuotiaaksi, mutta jos työ on intohimo ja ihminen haluaa tehdä työtään, miksi se pitäisi estää? Vanhenemisen hyviä puolia on se, että usein luovan työn tekijät tekevät vanhoina todella hienoa taidetta.” – Anneli Kanto
”Me olemme sitä sukupolvea, että me ymmärrämme voivamme vaikuttaa omaan elämäämme. Me teemme, mitä itse haluamme, emmekä juokse joka trendin ja kohun perässä. Olen hämmentynyt siitä, miten ihmiset ovat tavallaan antaneet tyhmentää itsensä. Ollaan tiellä, josta puuttuu syvällinen ajattelu.” – Raija Kivimetsä
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Erja Manto.
Varpu Tavi on filosofian maisteri ja tietokirjailija, joka jo parikymmentä vuotta on tehnyt tietokirjoja aiheista, jotka liittyvät kulloiseenkin omaan elämänvaiheeseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Nykyisen elämänvaiheen teemana on vanhuus, joka ei pelota, vaan herättää uteliaisuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiMaria Rossimarkkinointipäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into Kustannus
Töölönkatu 9 A 1
00100 Helsinki
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2023 katalogiimme tästä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Riipaiseva tositarina äidistä, jonka salaisuudet paljastuivat liian myöhään27.9.2023 14:46:40 EEST | Tiedote
Äitimme oli sarjamurhaaja -bestsellerin kirjoittajan uutuusteos Äidin julma syli käsittelee välillistä Münchhausenin oireyhtymää, jossa huoltaja tahallaan aiheuttaa lapselleen vakavan sairauden oireita.
Sture Fjäderin värikäs kausi Akavan johdossa26.9.2023 15:48:31 EEST | Tiedote
Risto Korhosen kirja maalaa monimuotoisen kuvan Akavan kehityksestä Sture Fjäderin aikana.
Shen Yang antaa äänen Kiinan miljoonille laittomille lapsille – esiintyy Turun kirjamessuilla sunnuntaina25.9.2023 08:46:58 EEST | Tiedote
Shen Yang syntyi 1980-luvulla Kiinan yhden lapsen politiikan julmimpien vuosien aikaan. Muistelmateoksessaan Enemmän kuin yksi lapsi hän kertoo kokemuksistaan ylimääräisenä ja siten perheelleen vaarallisena lapsena. Kirjailija saapuu pian Suomeen esiintyäkseen Turun kirjamessuilla sekä Helsingin ja Turun yliopistoilla.
Bimbot opettavat: hyperfeminiinisyydestä voimavara21.9.2023 07:36:00 EEST | Tiedote
Uutuuskirja on Inka Valiman ja Taika Mannilan tutkimusmatka bimbouden ytimeen, eli hölmöinä pidettyjen naisten historiaan ja bimboilun saloihin.
Lauri Nurmen kirja paljastaa uutta tietoa Nato-jäsenyyden valmisteluista ja salaisista neuvotteluissa20.9.2023 13:58:08 EEST | Tiedote
Suomen salattu tie Natoon on ensimmäinen teos, jossa keskeiset päätöksentekijät kertovat näkemyksensä Nato-prosessin värikkäistä vaiheista. Muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, puolustusministerit Carl Haglund, Jussi Niinistö ja Antti Kaikkonen sekä puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ovat antaneet kirjaa varten pitkät haastattelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme