Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi kansliapäällikön ja käsitteli ympäristöraporttia
Kaupunginvaltuusto päätti valita Helsingin kansliapäällikön virkaan KTM, VTM Jukka-Pekka Ujulan. Kansliapäällikkö on Helsingin kaupungin korkein viranhaltija. Virkaan valitaan seitsemän vuoden määräajaksi.
Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan myös Helsingin ympäristöraporttia vuodelta 2022. Valtuusto merkitsi raportin tiedoksi. Helsingin kaupunkistrategia linjaa kunnianhimoisesti niin päästöjen vähentämisestä kuin luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Ympäristöraportti on kaupunkikonsernin yhteinen asiakirja, jossa kuvataan kaupungin ympäristötavoitteiden edistymistä ja toiminnan ympäristövaikutuksia sekä kaupungin ympäristöpolitiikan toteutumista.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi lisäksi hallintosäännön muuttamisen nuorten aloitteiden käsittelyä koskien. Nuorten aloitteiden käsittelyssä siirrytään malliin, jossa aloitevastauksen antaa se toimialalautakunta tai johtokunta, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetyt toimenpiteet kuuluvat. Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja kaupunginhallituksen alaisten viranomaisten toimivaltaan kuuluvissa aloitteissa vastaaja on pormestari. Aiemmin aloitevastaukset on antanut pormestari tai apulaispormestari. Uusi malli tuo aloitteen käsittelyn ja vastaamisen lähemmäs toimintaa, toimintaympäristöä ja aloitteeseen kuuluvaa toimivaltaa esitettyjen toimenpiteiden ratkaisemiseksi.
Kaikki kaupunginvaltuuston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginvaltuuston asiakirjat -sivulla.
Ilona Turtola
Viestintäasiantuntija
P. 040 192 90 03
ilona.turtola@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
City Council approves Helsinki section of Vantaa Light Rail28.9.2023 11:02:00 EEST | Tiedote
The City Council decided at its meeting yesterday to approve the Helsinki section of the Vantaa Light Rail line. This means that the other end of the line will terminate in Mellunmäki, Helsinki. The construction of the light rail line infrastructure and related street and cable transfer will cost EUR 15 million for Helsinki.
Fullmäktige godkände Helsingfors del av Vandaspåran28.9.2023 11:01:00 EEST | Tiedote
Stadsfullmäktige beslutade vid sitt sammanträde i går att godkänna Helsingfors del av Vandaspåran. Vandaspåran byggs så att ändstationen för spårvagnen sträcker sig till Mellungsbacka i Helsingfors. Kostnaderna för spårvagnsinfrastrukturen samt för gator och ledningsöverföringar i anslutning till den är 15 miljoner euro för Helsingfors.
Valtuusto hyväksyi Vantaan ratikan Helsingin osuuden28.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto päätti eilisessä kokouksessaan hyväksyä Helsingin osuuden Vantaan ratikkaan. Vantaan ratikka rakennetaan siten, että sen päätepysäkki ulottuu Helsingin Mellunmäkeen. Raitiotieinfran sekä siihen liittyvien katujen ja johtosiirtojen kustannukset ovat Helsingille 15 miljoonaa euroa.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin osuuden Vantaan ratikan hankesuunnitelmasta27.9.2023 22:03:11 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 27.9. hyväksyä Vantaan ratikan hankkeen Helsingin osuuden toteuttamisen. Valtuusto päätti hyväksyä myös Pihlajiston ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen.
OmaStadin kolmas kierros alkaa ensi viikolla ehdotuksia ideoimalla26.9.2023 08:39:02 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset voivat ideoida 2.–15. lokakuuta siitä, miten kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa. Osallistuvan budjetoinnin avulla saadaan asukkaiden äänet kuuluville. Tuoreet OmaStadi-kummit jakavat tietoa ja käytänteitä asukkaille. Lisäksi kaupunki ja yhteistyökumppanit järjestävät yhteisiä tilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset voivat ideoida ehdotuksia. Ensimmäiset tilaisuudet alkavat jo tällä viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme