Alametsä & Hautala: kriittisten raaka-aineiden asetus ongelmallinen
Parlamentin kantaa vastaan äänestäneet vihreät mepit Alviina Alametsä ja Heidi Hautala pitävät kriittisten raaka-aineiden asetusta ongelmallisena Natura-alueiden suojelun ja saamelaisten maaoikeuksien kannalta. Euroopan parlamentin kanta asetukseen hyväksyttiin tänään äänin 515 puolesta ja 34 vastaan. 28 edustajaa äänesti tyhjää.

“Asetus ei nykymuodossaan ota riittävästi huomioon tarvetta vähentää raaka-aineiden ja metallien kulutusta. Paine kaivostoimintaan luonnonsuojelualueilla lisääntyy. Paljon puhuttu strateginen autonomia ei voi tarkoittaa sitä, että sen varjolla ohitetaan luontoarvot ja alkuperäiskansojen oikeudet – ei Suomessa eikä kehittyvissä maissa“, Heidi Hautala sanoo.
“Asetus jättää luonnon, ihmiset ja erityisesti saamelaiset haavoittuvaan asemaan. Ihmettelemme, miksi muut puolueet eivät kannattaneet esityksiämme suojeltujen alueiden turvaamiseksi kaivosteollisuudelta”, Alviina Alametsä sanoo.
“Vihreiden ansiosta parlamentin käsittelyssä onnistuttiin parantamaan joitain asetuksen kierrätystavoitteita. Lisäksi parlamentin kannassa automaattisen lupamenettelyn kahden vuoden maksimiaika ei koske kaivoksia. Kokonaisuudessaan asetus nojaa kuitenkin malleihin, joissa ei oteta riittävästi huomioon sitä, että metallien ja raaka-aineiden käyttöä täytyy vähentää kulutuksen vähentämisen sekä kierrätyksen kautta”, Heidi Hautala sanoo.
Asetus etenee seuraavaksi parlamentin, neuvoston ja komission välisiin kolmikantaneuvotteluihin.
Yhteyshenkilöt
Alviina AlametsäEuroopan parlamentin jäsen
Puh:+358 407294597alviina.alametsa@europarl.europa.euhttps://www.alviina.fi/Heidi HautalaMEP, Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja
heidi.hautala@europarl.europa.euhttps://heidihautala.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Europarlamentaarikko Alametsä Unionin tila -puheesta: “Puheesta puuttui täysin itsetutkiskelu niistä lupauksista, jotka ovat jääneet täyttämättä.”13.9.2023 17:22:07 EEST | Tiedote
Tämän vuoden komission puheenjohtajan vuosittainen “State of the Union” puhe oli puheenjohtajan viimeinen puhe ennen eurovaaleja. Puhe tähtäsi tuleviin vaaleihin, mutta puheesta uupui itsekriittisyys, ihmisoikeudet ja mielenterveys.
Europarlamentaarikko Alviina Alametsä ja Jaakko Mustakallio avioituvat 29.7.202327.7.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Alviina Alametsä (vihr.) ja Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio (vihr.) menevät naimisiin.
MEP Ville Niinistö ennallistamisesta: Luonto voitti, pelottelu hävisi12.7.2023 15:11:53 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö on tyytyväinen, että ennallistamislakiesitys sai tänään europarlamentin tuen. Euroopan parlamentti hyväksyi kantansa Strasbourgissa äänin 336-300.
Heidi Hautala jäseneksi Ukrainan ympäristötuhoja selvittävään ryhmään29.6.2023 19:53:02 EEST | Tiedote
Presidentti Zelenskyin kokoon kutsuman korkean tason ryhmän tehtävänä on arvioida sodan aiheuttamia ympäristötuhoja, tutkia Venäjän saattamista vastuuseen ympäristörikoksista sekä selvittää Ukrainan vihreää jälleenrakennusta.
MEP Alviina Alametsä toivottaa tervetulleeksi Euroopan parlamentin kannat uudesta historiallisesta tekoälyasetuksesta15.6.2023 12:07:55 EEST | Tiedote
"Tällä hetkellä tekoäly toimii käytännössä lain ulkopuolella. Tästä on seurannut vakavia ongelmia, kuten virheellisiä pidätyksiä, vääriä potilaiden hoito-ohjeita, syrjiviä rekrytointipäätöksiä ja ihmisten yksityisyyden loukkaamista”, Alametsä, joka osallistui liikenne-ja matkailuvaliokunnan lausunnon valmisteluun, toteaa uuden lain merkityksellisyydestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme