Kaupungin yrittäjäkysely on auki
Yrittäjäystävällisyys on yksi Kokkolan kaupunkistrategian keskeisistä tavoitteista. Kaupunki ja KOSEK toteuttavat vuosittain yrittäjäkyselyn, jonka avulla selvitetään yrittäjien tyytyväisyyttä kaupungin elinkeinoelämää edistäviin palveluihin.
Kyselyllä halutaan selvittää, mikä tekisi Kokkolasta yrittäjille vieläkin paremman paikan, sekä mitkä ovat elinkeinon ja yrittämisen näkökulmasta keskeisiä kehittämiskohteita. Tämän vuoden kyselyssä erityisenä teemana on ilmastoasiat. Vastaajat voivat myös antaa avointa palautetta.
”Vuoropuhelu yritysten kanssa on elintärkeää kaupungin kehittymisen kannalta. Tänä vuonna haluamme myös kuulla yritysten odotuksia ilmastoyhteistyöstä ja hiilineutraaliustavoitteen 2035 saavuttamisesta”, kertoo kehitysjohtaja Jonne Sandberg.
Vuoden 2023 yrittäjäkyselyyn voi vastata 15.9. – 8.10. Kyselylinkki löytyy muun muassa kokkola.fi-etusivulta.
Yhteyshenkilöt
Piia IsosaariStrategiapäällikkö
Puh:0447809224piia.isosaari@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Akkukemiasta kärkiala kaupunkien yhteistyöllä27.9.2023 12:39:45 EEST | Tiedote
Suomi tavoittelee maailmanluokan tunnettuutta akkukemian osaajana. Osaamista ja yhteistyötä tarvitaan kansallisesti ja kansainvälisesti hiilineutraalin sähköntuotannon toteutumisessa.
SM Ralli Kokkola saapuu kaupunkiin 29.-30.9.22.9.2023 08:15:58 EEST | Tiedote
Kokkolan Urheiluautoilijat ry:n järjestämä SM Ralli Kokkola on yksi näkyvimmistä urheilutapahtumista syksyisessä Kokkolassa. Keskustan alueella rallin pääpaikkana on Tapahtumapuisto.
Karleby Idrottspark Ab föreslår att projektplanens utvecklingsfas för övningsishallen startar14.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Projektet med Idrottsparken fortskrider. Karleby Idrottspark Ab föreslår stadsstyrelsen att utvecklingsfas KAS2 inleds.
Kokkolan Urheilupuisto Oy esittää harjoitusjäähallin hankesuunnitelman kehitysvaiheen käynnistämistä14.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Urheilupuisto-hanke etenee. Kokkolan Urheilupuisto Oy esittää kaupunginhallitukselle kehitysvaihe KAS2:n käynnistämistä.
Rockskolans elever har möjlighet att ansöka om befrielse från terminsavgiften13.9.2023 15:26:28 EEST | Tiedote
Karleby Rockskolas elever har nu möjlighet att ansöka om avgiftsbefrielse från terminsavgiften. Varje läsår kan 10 procent av eleverna beviljas befrielse från terminsavgiften på basis av en separat ansökan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme