SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Orpon hallitus pyyhkii hyvällä hallinnolla pöytää

Jaa

Onko Orpon hallituksessa muodostunut uudeksi tavaksi, että lausuntopyynnöille jätetään lähinnä muodollinen rooli, kysyy SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP Jukka-Pekka Flander

 - Samaan aikaan kun esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien komitea on suosituksissaan kehottanut Suomea välttämään köyhyysriskissä oleviin lapsiin kohdistuvia sosiaaliturvan leikkauksia, esittää valtiovarainministeri Purra ensitöikseen budjettia, jossa lapsiperheiden toimeentuloa heikentäisivät sekä asumistukea, työttömyysturvan lapsikorotusten poistamista, toimeentulotukea että indeksijäädytyksiäkin koskevat ratkaisut, Perholehto moittii.

Perholehdon mukaan kyseessä on selvä arvovalinta: kansanedustajien tuloluokka ei joudu tinkimään mistään, mutta köyhien perheiden lapsilta viedään pahimmillaan jopa usko parempaan huomiseen.

  - Kaikista kohtuuttomimmat sudenkuopat voisi välttää hyvällä hallinnolla ja valmistelulla, mutta hallitus näyttää heittävän niillä vesilintua. Sosiaali- ja terveysministeriö laittoi eilen perjantaina klo 17.01 lausunnoille esityksen sosiaaliturvaetuuksien indeksijäädytyksistä. Lausuntoaikaa on 24.9. asti, eli ruhtinaalliset 5 arkipäivää.

Myös työttömyysturvaleikkauksille lausuntoaikaa on annettu vain 11 päivää, vaikka säädösvalmistelun kuulemisohjeissa todetaan harvinaisen selväsanaisesti, että aikaa tulisi varata vähintään kuusi viikkoa.

 - Vastaavaa hutkimista nähdään muissakin esityksissä, joita hallitus runnoo eteenpäin kiireellä. Hyvää hallintoa sekä todellisia vaikutusarvioita yksittäisten leikkausten tai niiden yhteisvaikutusten osalta voi ja pitää kyseenalaistaa.

Perholehto huomauttaa, että eduskunnan aikataulu on ollut tiedossa jo keväällä. Venyneet hallitusohjelmaneuvottelut ja budjettiin omasta tahdosta sidotut päätökset eivät ole asianmukainen perustelu.

 - Oikea ratkaisu olisi lykätä voimaantuloa ja tehdä valmistelu asianmukaisesti, hän painottaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Suuren valiokunnan sd-jäsenet: Tekoälyn sääntelyn täytyy ennaltaehkäistä riskejä ja turvata perusoikeudet28.9.2023 17:51:30 EEST | Tiedote

Suuri valiokunta on saanut valmiiksi eduskunnan kannan EU-neuvotteluihin tekoälyn sääntelyä koskevaan asetusehdotukseen (Artificial Intelligence Act). Valmistelussa ovat olleet tiiviisti mukana suuren valiokunnan demariryhmän jäsenet: Elisa Gebhard, Maria Guzenina, Timo Harakka, Kimmo Kiljunen, Jani Kokko, Helena Marttila, Matias Mäkynen ja Ville Skinnari.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme