Kauneuden ystävien kohtaamispaikka Habitare toi 41 560 ihmistä yhteen ja tarjosi paikan pysähtyä designin ja kodin sisustuksen äärelle
Habitare 2023 toi yhteen 41 560 kauneuden, designin ja kodin sisustuksen ystävää ja ammattilaista sekä yli 400 alan yritystä ja toimijaa. Tapahtuman Yhdessä-teema näkyi ja tuntui Helsingin Messukeskuksen halleissa tunnelmana, jossa oli kuplivaa iloa ja innostusta. Myös b2b-tapahtuma Habitare Pro esittäytyi uudistuneena ja yhdisti alan ammattilaiset ja yritykset.

Kauneuden ystävät kohtasivat Habitaressa ja aloittivat syyskauden kodikkaissa tunnelmissa. Suomen suurin huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma toi yhteen 41 560 (2022: 34 500) ihmistä katsomaan, kuulemaan ja tutkimaan, mitä designin, kodin sisustuksen ja tilasuunnittelun alueilla on ilmassa juuri nyt.
Habitaren uusi Yhdessä-teemanäyttely valloitti kävijät ja tarjosi rauhoittavan ja inspiroivan pysähdyspaikan tapahtuman keskellä.
”Täällä on ollut ihan älyttömän hyvä energia, ja ihmisistä ja kohtaamisista syntynyt energia on heijastunut meihinkin. Yhdessä-näyttelyn osalta toivoimme, että ihmiset löytäisivät siitä jopa rauhoittumispaikan. Meille on sanottu, että tämä on ollut jopa fyysinen kokemus. Moni on kertonut hiljentyneensä ja pysähtyneensä näyttelyssä ja sanonut, että täällä on ihana levätä ja pureskella kaikkea sitä, mitä on nähnyt messuilla”, näyttelyn suunnitelleen Studio Plentyn Anna Pirkola kertoo.
Debyytin teki myös sisustusstylisti Susanna Venton kuratoima Habitare Choice -alue, joka nosti esiin yritysten vastuullisia askeleita. Habitaren The Block -alueella esittäytyi upea joukko tulevaisuuden muotoilijoita ja viisipäiväinen ohjelma kutsui kävijät Studio Joanna Laajiston suunnittelemalle Arena-lavalle kuulemaan ajankohtaisia keskusteluja.
”Olemme valtavan onnellisia tämän vuoden Habitaresta. Kun yritykset ja toimiala menestyvät, me kaikki yhdessä menestymme. Olemme pystyneet alan ja kumppaneidemme kanssa yhteistyössä nostamaan uutuuksia ja ilmiöitä sekä mahdollistamaan inspiraatiota ja kaupallisuutta asiakkaillemme. Uudistunut Habitare Pro toi myös kaupallisen ja tuloksellisen kohtaamispaikan b2b-liiketoiminnan keskiöön vahvaksi osaksi Habitarea. Tulokset ovat lupaavat ja tästä on hyvä jatkaa kehitystyötä tulevaan”, Messukeskuksen liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila iloitsee.
Kohtaamiset ovat edellytys brändin rakentamiselle ja uuden luomiselle
”Ihan huikeat messut. Täällä on ollut hieno kuhina: hyvä yhdistelmä isoja ja pieniä toimijoita sekä kaupallisuutta. Kävin helmikuun alussa Tukholman messuilla, ja on sanottava, että jos tämä olisi Suomi-Ruotsi-maaottelu, niin Suomi voittaa 10–0. Messualue on uudella tavalla ja hyvin rakennettu. Meillä on käynyt kauppa niin että huhhuijaa. Olemme valtavan tyytyväisiä ja ylittäneet tavoitteemme”, Cozy Publishingin toimitusjohtaja Ulla-Maija Lähteenmäki kertoo.
Habitaressa 50-vuotissyntymäpäiviään juhlistaneen VM Carpetin myyntijohtaja Miika Ihander uskoo kohtaamiseen keskeisenä elementtinä brändin rakentamisessa.
”Me ihmiset kaipaamme kohtaamisia. Eurotkin puhuttelevat, mutta niitä ei kannata pitää päällimmäisenä, jos halutaan luoda jotakin kokonaan uutta. Ja ilman kohtaamisia luovuudesta ei ole kauhean paljon hyötyä, vaikka luotaisiin hienoja tuotteita, konsepteja tai brändejä. Tapahtuma on se mitä tarvitaan jatkossakin – ei riitä, että ollaan pelkästään digitaalisessa ympäristössä”, hän sanoo ja lisää:
”Meillä ei ole isoja kaupallisia mittareita messutekemisessä. Tämä on viideskymmenes vuosi, kun toimimme, ja meillä on 49 voitollista tilikautta takana. Uskomme että oikeita asioita tekemällä pitkässä juoksussa toiminta on myös kaupallisesti kannattavaa.”
Lisätiedot:
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, p. 040 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Kuvia tapahtumasta: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/
Suomen suurin huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään seuraavan kerran Helsingin Messukeskuksessa 11.–15.9.2024. | habitare.fi | @habitarefair | facebook.com/habitare | #habitare2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, p. 040 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Tämän hetken sormusmuotoilu yllättää monimuotoisuudellaan ja rohkeudellaan28.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden Kaunein Sormus 2023 -kilpailun finaalin yleisöäänestys on alkanut. Korumuotoilijoille suunnatussa, nyt 16. kertaa järjestettävässä kilpailussa katsotaan tulevaisuuteen ja etsitään sormusta, jossa on viitteitä huomisen kauneudesta. Finalistisormusten esittely ja muotoilijoita nähdään I love me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 20.–22.10.2023. Kilpailun voittaja julkistetaan marraskuussa.
Studia 2023 tuo yhteen seuraavia askeleitaan suunnittelevat opiskelijat ja ajankohtaisen opinto- ja uratarjonnan28.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen suurimman opiskelu- ja uratapahtuman Studian ohjelma on julkistettu. Tapahtuma tarjoaa ajankohtaisen ja monipuolisen ohjelmakokonaisuuden toisen asteen opiskelijoille, työelämässä jo mukana oleville ja alanvaihtajille. Studia järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 28.–29.11.2023 yhteistyössä Suomen Lukiolaisten liiton kanssa.
Vuoden herkullisin tapahtuma Viini & Ruoka rantautuu Helsingin Messukeskukseen26.9.2023 10:12:24 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka kokoaa ruoasta ja viinistä kiinnostuneet Helsingin Messukeskukseen 26.-29.10.2023. Suosittu ja odotettu tapahtuma tarjoaa kävijöille runsaasti monipuolista koettavaa, kuten mielenkiintoisia näytteilleasettajia, suosittuja viinitastingeja, inspiroivia kirjailijavieraita sekä muita makunystyröitä hiveleviä kokemuksia. Tapahtumassa kilpaillaan myös Vuoden Kokki -ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen finaalit. Viini & Ruoka järjestetään Messukeskuksessa samaan aikaan Helsingin Kirjamessujen kanssa.
Messukeskus kirkastaa kestävyystyötään26.9.2023 07:31:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus edistää kestävyystyötään linjaamalla toimintansa kannalta keskeisimmät kestävyysteemat ja niihin liittyvät tavoitteet. Teemoja on työstetty muun muassa eri sidosryhmille tehtyjen kyselyjen pohjalta. Kestävyys on merkittävä osa Messukeskuksen strategiaa.
Helsingin Kirjamessujen ohjelma entistä laajempi, teemakeskusteluissa esillä valta26.9.2023 00:01:00 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessut 2023 tarjoaa jälleen monipuolisen ohjelman kirjallisuuden ystäville. Tänä vuonna järjestetään yli 900 keskustelua ja kirjailijahaastattelua, joihin osallistuu yli 1000 kirjailijaa, vaikuttajaa, tutkijaa, taiteilijaa ja poliitikkoa. Paikalla on kotimaisten huippukirjailijoiden lisäksi noin 30 kansainvälisiä kirjailijavieraista kymmenestä maasta. Teemakeskustelujen aiheena on valta kirjallisuudessa. Uutta kirjamessujen ohjelmassa ovat keskustelut kirjailijoiden tuotannoista ja kirjasomen entistä vahvempi läsnäolo. Helsingin Kirjamessut järjestetään 26.–29.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa nyt 23. kerran.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme