On aika tehdä esitykset vuoden 2024 äitienpäivän kunniamerkkien saajista
Aluehallintovirastot pyytävät 3.11.2023 mennessä esitykset toimialueiltaan vuoden 2024 äitienpäivän kunniamerkkien saajiksi. Kunniamerkin voi saada 40 vuotta täyttänyt biologinen äiti, adoptioäiti tai sijaisäiti. Lasten lukumäärällä ei ole ratkaisevaa vaikutusta palkitsemiseen. Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt voivat ehdottaa palkittavia äitejä. Jos omat lapset tekevät esityksiä, tulee niissä olla vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä.

Äitienpäivän kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä ansioituneelle. Perusteluna voi olla myös laajemman yhteisvastuullisen kasvatustehtävän toteuttaminen esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä. Ammatissaan kasvattajana toimivalle kunniamerkkiä ei kuitenkaan myönnetä.
Ehdokkaiden alaikärajana on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on, että palkittavat äidit edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä, esimerkiksi ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä jne. sekä myös eri vähemmistöryhmiä kuten romaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia.
Ehdokkaiden tulee edustaa tasapuolisesti äitejä myös ikänsä puolesta. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle.
Omien lasten tekemissä kunniamerkkiesityksissä tulee olla vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa sellaisilta järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä, jotka tuntevat hyvin kyseessä olevan perheen. Jos äitienpäiväkunniamerkkiä ehdotetaan muille kuin biologisille äideille, esim. kasvatti-, sijais- tai tukiperheiden äideille, ehdotukselle olisi eduksi, jos sen mukana olisi esim. perheen hyvin tuntevan ja perheessä asuneen lapsen puoltokirje. Muutkin omaiset, tuttavat ja naapurit voivat olla aloitteellisia, mutta esityksen tekijänä tulee tällöin olla viranomainen, järjestö tai muu yhteisö. Äitienpäiväkunniamerkin hakeminen sekä äideille jaettavat mitalit ovat maksuttomia.
Aluehallintovirastot ottavat kunniamerkkiesityksessään huomioon sekä tasapuoliset alueelliset jakaumat että ruotsinkielisen väestön osuuden. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee aluehallintovirastojen esitysten perusteella kunniamerkkiesityksen ritarikunnille. Kunniamerkit luovutetaan äitienpäivänä valtakunnallisessa juhlassa, jonka järjestelyistä vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.
Äitienpäivän kunniamerkkiesitykset tehdään Ritarikuntien kunniamerkkiehdotuslomakkeella ja sosiaali- ja terveysministeriön liitteellä. Lomakkeet toimintaohjeineen löytyvät julkishallinnon verkkopalvelusta (www.suomi.fi) ja STM:n verkkosivuilta. Niitä voi tilata myös aluehallintovirastoista.
Äitienpäivän kunniamerkkiesitykset toimitetaan viimeistään 3.11.2023 sen aluehallintoviraston kirjaamoon, jonka toimialueella saajaehdokas asuu. Lisätietoja antavat kunkin alueen yhteyshenkilöt (alla). Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)avi.fi (ei skandinaavisia merkkejä). Puhelimitse meidät tavoittaa vaihteen kautta, p. 0295 016 000.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, PL 1, 13035 AVI
(Kanta-Häme, Päijät-Häme, Uusimaa, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala)
Lisätietoja: kehittämispäällikkö Leena Tulokas
Itä-Suomen aluehallintovirasto, PL 2, 13035 AVI
(Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)
Lisätietoja: tarkastaja Eeva Eriksson
Lapin aluehallintovirasto, PL 3, 13035 AVI
(Lappi)
Lisätietoja: tarkastaja Eija Kallo
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, PL 4, 13035 AVI
(Varsinais-Suomi, Satakunta)
Lisätietoja: suunnittelija Pirjo Ojanen
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, PL 5, 13035 AVI
(Pirkanmaa, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa)
Lisätietoja: tarkastaja Kirsi Mäenpää
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, PL 6, 13035 AVI
(Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)
Lisätietoja: assistentti Niina Rytilahti, kehittämispäällikkö Leena Meriläinen
Avainsanat
Kuvat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapin aluehallintoviraston eläinlääkärit tarkastivat hevoskuljetusautoja Tornion raveissa26.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston läänineläinlääkärit ja Meri-Lapin valvontaeläinlääkäri tarkastivat yhdessä Lapin poliisin kanssa hevoskuljetusajoneuvoja Tornion Laivakankaan raveissa sunnuntaina 24.9.2023.
Kalat on lopetettava heti myös kalastustapahtumissa22.9.2023 15:32:11 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto muistuttaa, että eläinsuojelulaki edellyttää jokaista lopettamaan saaliskalat mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti pyynnin jälkeen, vaikka sitä ei kilpailusäännöissä erikseen mainittaisi.
Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi pidetään ensi viikolla – suurin kurssi tähänastisista22.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Lapin 57. alueellinen maanpuolustuskurssi järjestetään 25. - 29.9.2023 Luostolla. Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin järjestämä kurssi antaa osallistujille ajantasaiset tiedot maanpuolustuksesta ja Suomen kokonaisturvallisuudesta.
Avustusta päiväkotien pihojen liikuntaedellytysten parantamiseen haettavissa 27.10.2023 asti20.9.2023 15:10:55 EEST | Tiedote
Kertaluonteista valtionavustusta voi saada kunnallisiin hankkeisiin, joiden rakentaminen käynnistyy viimeistään ensi vuonna. Avustusta haetaan oman alueen aluehallintovirastolta.
Lempäälään suunnitellun uuden kalliokiviaineslouhoksen ympäristölupa hylättiin19.9.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi Lempäälään suunnitellun uuden kalliokiviaineslouhoksen ympäristöluvan. Hylkäämisen syynä olivat hankkeen toimintaan liittyvän kuljetusliikenteen aiheuttama rasitus naapurustolle sekä ympäristön pilaantumisen vaara.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme