Suomen Keskusta r.p.

Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi

Jaa
Hilkka Kemppi
Hilkka Kemppi

Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi

Hilkka Kemppi on Keskustan uusi varapuheenjohtaja. Valinnan teki Keskustan ylimääräinen puoluekokous Turussa. Asikkalasta kotoisin oleva 35-vuotias Kemppi on toisen kauden kansanedustaja Päijät-Hämeestä, koulutukseltaan hän taiteiden maisteri ja restonomi. Kemppi toimii myös perhe- ja väestökysymyksiin keskittyvän Väestöliiton puheenjohtajana sekä Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajana.

Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa. Tehtävästä kisasivat kansanedustaja Hanna Huttunen ja Hilkka Kemppi. Kempin lisäksi varapuheenjohtajan tehtäviä hoitavat Petri Honkonen ja Markus Lohi.

Ääniä vaalissa annettiin 1145. 

Äänet jakautuivat seuraavasti:

Hanna Huttunen 384

Hilkka Kemppi 760

Yksi tyhjä

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Keskustan puoluevaltuusto: Vakaan johtajan aika27.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote

VAKAAN JOHTAJAN AIKA Suomalaiset ovat vaikeina aikoina kaivanneet tasavallan presidentistä suunnannäyttäjää ja vakaata johtajaa. Tulevan presidentin pitää kyetä yhdistämään suomalaisia, sovittamaan yhteen vastakkaisetkin näkemykset ja jatkamaan omalla tyylillään presidentti Niinistön linjaa ja työtä. Keskustan puoluevaltuusto tukee väkevästi Olli Rehnin valintaa tasavallan presidentiksi. Vankka kokemus niin kotimaan kuin kansainvälisessä politiikassa antavat vahvat valmiudet presidentin tehtävään. Rehnillä on kyky toimia vakaana yhteistyöjohtajana myös kansakuntaamme koskevissa vaikeissa kysymyksissä. Rauhallisuus, harkitsevuus ja varma ote päätöksenteossa ovat tarpeen myös tulevalle presidentille. Siksi Olli Rehn – vakaa kuin kallio.

Keskustan puoluevaltuusto: Loppu lasten ja nuorten arjen kurjistamiselle27.11.2023 07:45:00 EET | Tiedote

LOPPU LASTEN JA NUORTEN ARJEN KURJISTAMISELLE Keskusta paheksuu hallituksen arvovalintaa kohdistaa leikkauksensa erityisesti lapsiin ja perheisiin. Syntyvyys on Suomessa historiallisen alhainen. Nuorten aikuisten ja lapsiperheiden uskoa tulevaisuuteen tulee vahvistaa. Perheiltä ei tule leikata. Sote-menojen siirryttyä hyvinvointialueille kuntien budjeteista keskimäärin 70 % käytetään sivistyspalveluihin. Siksi Orpon hallituksen valtionosuusleikkaukset kohdistuvat suoraan lasten ja nuorten perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen. Koulutus on parasta ja kestävintä veroeurojen käyttöä ja estää osaltaan syrjäytymistä. Tiukkeneva kuntatalous valtionosuusleikkauksineen pakottaa kunnat lopettamaan päiväkoteja ja kouluja. Missään ei ole osoitettu, että suuryksiköillä saataisiin aikaan sen paremmin säästöjä kuin parempia oppimistuloksiakaan. Päinvastoin. Kasvavat häiriöt ja ongelmakäyttäytyminen jo alakoululaisten keskuudessa edellyttäisivät päinvastaista suuntaa. Hallituksen toiminta on jo alku

Keskustan puoluevaltuusto: Hallitus jättää itäisen Suomen pulaan - tarvitaan tekoja26.11.2023 11:57:42 EET | Tiedote

HALLITUS JÄTTÄÄ ITÄISEN SUOMEN PULAAN - TARVITAAN TEKOJA Itäisen Suomen ja rajaseudun maakunnat ovat kärsineet kipeimmin sodan vaikutuksista. Vienti- ja matkailutulot ovat romahtaneet. Kanssakäyminen rajan yli on loppunut. Koko Suomen pitäminen asuttuna ja elinvoimaisena on myös turvallisuuskysymys. Keskustan puoluevaltuusto vetoaa maan hallitukseen, että se ryhtyy välittömästi konkreettisiin toimiin itäisen Suomen ja rajaseudun maakuntien ahdingon helpottamiseksi ja Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi. Konkreettisia tekoja tarvitaan niin liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien sekä elinvoiman parantamisessa kuin uusiutuvan energian hankkeiden edistämisessä. Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että kärsineitä alueita on autettava.

Keskustan puoluevaltuusto: Suomen on suljettava itäraja26.11.2023 11:55:59 EET | Tiedote

Puoluevaltuuston syyskokous, Lahti 25.-26.11.2023 Poliittinen kannanotto SUOMEN ON SULJETTAVA ITÄRAJA Venäjän toimet itärajalla osoittavat hybridivaikuttamisen kovenevan. Vaikea tilanne itärajalla jatkunee pitkään rajatarkastuspisteiden sulkemisesta huolimatta. Suomen pitää sulkea itärajansa kokonaan tilanteen niin vaatiessa. Venäjän meihin kohdistamat painostustoimet on otettava vakavasti ja tartuttava niiden torjumiseen tiukasti. Tuemme hallituksen toimia isänmaan vakauden ja Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi. Uutiset itärajan poikkeuksellisesta liikehdinnästä herättävät huolta. Pelolle ei saa antaa valtaa. Hämmennyksen ja eripuran lietsominen on juuri sitä, mitä Venäjä toivoo saavansa aikaan. Viime vaalikaudella uudistettu rajavartiolaki on jo nyt osoittanut tarpeellisuutensa. Suomen viranomaisilla on valmius vastata Venäjän hybridioperaatioon ja päätöksentekomme toimii. Itärajan sulkemisen lisäksi hallituksen on pikaisesti tuotava eduskuntaan rajamenettelylaki, joka mahdollista

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme