SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Hallituksen järjetön linja ruokkii aivovuotoa
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan vaikuttaa sille, että ainoa asia, jossa perussuomalaiset on saanut hallituksessa tahtonsa lävitse, on suomalaisen yhteiskunnan kannalta katastrofaalinen linja työperäisessä maahanmuutossa.

- Millä ihmeen konsteilla Suomeen jatkossa houkutellaan osaavaa työvoimaa, jos ihmiset heitetään kolmessa kuukaudessa pihalle, jollei sopimusten ollessa katkolla sopivaa työtä heti löydy? Foreign Specialists in Finlandin kyselyn mukaan reilusti yli puolet, 61 prosenttia, lähinnä korkean asteen osaajista koostuvista kyselyvastaajista ei olisi täyttynyt työnhaussaan 3 kuukauden vaadetta. Pitäisikö tällaisten ihmisten nyt jättää Suomi? Ajassa, jossa korkea osaaminen on maamme menestyksen tae, hallitus haluaa itse aiheuttaa maahamme vakavan aivovuodon. En äkkiseltään keksi järjettömämpää politiikkaa.
- On aivan selvä asia, että tarvitsemme monenlaista työperäistä maahanmuuttoa Suomessa. Aivan kuten Nato-päätös ymmärrettiin maamme kannalta keskeiseksi, kaikki rintamalinjat ylittäväksi kysymykseksi, niin myös tarve työperäisestä maahanmuutosta tulisi nähdä Suomen tulevaisuuden kannalta yhteisenä ja tärkeänä tavoitteena. Me emme kilpaile työvoimasta yksin, vaan ottajia löytyy myös muualta.
Perussuomalaiset on muutamassa kuukaudessa pyörtänyt lähes kaikki vaalipuheensa. Ainoastaan Suomen kannalta järjettömin tavoite näyttää jääneen elämään.
- Perussuomalaiset tarjoavat kokoomuksen kanssa rintarinnan julmaa leikkauspolitiikkaa työssäkäyville ja lapsiperheille samaan aikaan kun ulkomaalaiselle työvoimalle näytetään ovea. Tänään "työmies" Putkonen suorastaan valehteli todetessaan, ettei hallitus heikennä irtisanomissuojaa. Kyllä heikentää. Fakta ei muuksi muutu, vaikka sitä kuinka retoriikalla kuorruttaisi.
- Heikennyksiä, ovennäyttöä, käpertymistä ja riidan kylvämistä. Näin ei rakenneta huomisen Suomea. Näin kylvetään vakavia tulevaisuuden ongelmia, jotka tulevat sukupolvet saavat kantaakseen, summaa Razmyar.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
nasima.razmyar@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Väätäinen ja Suhonen: Koko maan pelastusopisto4.12.2023 16:52:13 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Tuula Väätäinen ja Timo Suhonen tukevat vahvasti esitystä, joka liittäisi hallinnollisesti ja toiminnallisesti Helsingin Pelastuskoulun osaksi valtion Pelastusopistoa.
SDP:n Kim Berg: Hallituspuolueet kirjoittavat totuutta uudelleen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa3.12.2023 16:52:17 EET | Tiedote
Hallituspuolueet kirjoittavat uudelleen totuutta sosiaali- ja terveysvaliokunnan toiminnasta, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, sote-valiokunnan jäsen Kim Berg.
SDP:n Lauri Lyly: Työperäisen maahanmuuton osalta meillä on yhteinen tahtotila, mutta toistaiseksi päinvastaiset keinot1.12.2023 12:35:52 EET | Tiedote
Työministeri Satonen kirjoitti Kauppalehdessä, että Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia talouden vahvistamiseksi. Tästä olemme täsmälleen samaa mieltä. Lähes kaikki puolueet – yhtä selkeää tapausta lukuun ottamatta – ymmärtävät osaajapulaan vastaamisen tärkeyden tältä osalta. - En voi olla ihmettelemättä, kuinka ministeri voi samaan aikaan puhua työperäisen maahanmuuton tärkeydestä ja ajaa maastapotkimislakia eteenpäin. Monet Suomeen tulleet ammattilaiset harkitsevat vakavasti maasta poistumista tämän kolmen kuukauden työllistymissäännön vuoksi, sanoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. Kyseisen lakiuudistuksen päivän selvä viesti on, että arkea ja tulevaisuuden haaveita ei kannata laskea Suomen varaan. - Miksi esimerkiksi perheellinen kansainvälinen osaaja muuttaisi Suomeen, jos riskinä on, että lapset joutuvat yllättäen ja erittäin nopealla aikataululla, jopa kesken lukukauden, vaihtamaan koulua ja koko asuinmaata vanhemman jäädessä työttömäksi? Toivois
SDP:n Tytti Tuppurainen Münchenin turvallisuuskonferenssin korkean tason kokoukseen1.12.2023 11:14:10 EET | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on kutsuttu Münchenin turvallisuuskonferenssin (MSC) Elmaun strategiaretriittiin Saksan Baijeriin joulukuun 3.-5. päivinä. Tilaisuus on luottamuksellinen, korkean tason transatlanttinen tapaaminen, jossa keskustellaan intensiivisesti ajankohtaisesta turvallisuuspolitiikasta. Keskustelut ja osanottajalista ovat luottamuksellisia.
SDP:n Kokko: Kokoomus on hämmästynyt SDP:n taidokkaasta talouspolitiikasta30.11.2023 13:11:01 EET | Tiedote
Kokoomuksen riveistä on kuultu odotettua kritiikkiä SDP:n vaihtoehtobudjetista. Odotettua siksi, että Kokoomus ei voi uskoa, että SDP on saanut aikaan paremman ja oikeudenmukaisemman vaihtoehdon vuoden 2024 budjetille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme