Kempower yhteistyöhön Lahden Pelicansin kanssa – avaa maailmanluokan VIP Loungen joukkueen kotiareenalle

Jaa

Kempower on aloittanut yhteistyön Lahden Pelicansin kanssa. Osana yhteistyötä Kempower ja Pelicans avaavat uuden Kempower VIP Loungen Isku Areenalle, joka on Pelicansin kotiareena. Uuden VIP Loungen avulla Kempower voi muun muassa tarjota ainutlaatuisia kokemuksia asiakkailleen ja muille sidosryhmille kotipaikkakunnallaan Lahdessa.

Kempowerin tavoin myös Pelicans työskentelee jatkuvasti kestävän kehityksen edistämiseksi sekä jääkiekkoilun että liiketoiminnan saralla. Organisaatio palkittiin vuonna 2021 maailman ensimmäisenä hiilineutraalina jääkiekkojoukkueena. Pelicans on myös näkyvä paikallinen toimija ja yksi tunnistettavimmista brändeistä Lahden alueella. Joukkue pelaa tällä kaudella kotimaisen Liigan lisäksi eurooppalaisessa Champions Hockey Leaguessa ja sijoittui viime kaudella Liigan toiseksi.

”Kempowerin juuret ovat Suomessa ja Lahdessa – perinteisessä talviurheilukaupungissa. Kempowerin ja Pelicansin välinen yhteistyö tuo yhteen kaksi asiaa, jotka ovat tärkeitä meille: joukkuehengen sekä talviurheilun. Tavoitteenamme on vähentää päästöjä liikenteen sähköistymisen kautta, jotta myös tulevat sukupolvet voivat nauttia lumesta ja talviurheilulajeista. Nyt voimme tarjota tästä kokemuksesta pienen palan uuden Kempower VIP Loungen myötä”, sanoo Paula Savonen, Kempowerin viestintäjohtaja.

”On hieno asia, että meillä on nykyisin Kempower kumppanina. Olemme molemmat omilla osa-alueillamme erittäin vahvoja toimijoita, ja meillä on yhtiöinä myös vahva halu kasvaa ja kehittyä. Omaamme samanlaisen arvomaailman ja haluammekin muuttaa liiketoimintamme kautta syntyvän vastuullisuuden kautta maailmaa positiivisella tavalla. Yhteistä meille toimijoina on myös, että molemmilla yhtiöillä on juuret vahvasti syvällä Päijät-Hämeessä”, kommentoi Lauri Pöyhönen, Pelicansin toimitusjohtaja.

Lisätietoja:

Paula Savonen, viestintäjohtaja, Kempower
paula.savonen@kempower.com
+358 400 343 851 

Kempower lyhyesti:

Suunnittelemme ja valmistamme luotettavia ja käyttäjäystävällisiä DC-pikalatausratkaisuja sähköajoneuvoille. Visiomme on luoda maailman halutuimpia latausratkaisuja kaikille, kaikkialla. Tuotekehityksemme ja tuotantomme sijaitsevat Suomessa ja suurin osa materiaaleista ja komponenteista hankitaan paikallisesti.  Keskitymme kaikkiin sähköisen liikkumisen alueisiin sähköautoista rekkoihin ja busseihin, sekä työkoneisiin ja merenkulkuun. Kempowerin modulaarinen ja skaalautuva latausjärjestelmä ja maailmanluokan ohjelmisto on suunniteltu sähköautoilijoilta sähköautoilijoille. Näin mahdollistamme parhaan käyttökokemuksen asiakkaillemme kaikkialla maailmassa. Kempower on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland – markkinapaikalla. www.kempower.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kempower Oyj

Kempower DC fast-charging solutions selected to electrify Western Australian bus station30.11.2023 09:30:00 EET | Press release

Kempower’s DC fast-charging solutions will be deployed at a Western Australian bus station after its partner JET Charge was awarded a contract to provide rapid electric bus charging infrastructure at Elizabeth Quay Bus Station in Perth. The project forms part of an AUS$250 million collaborative effort between the Australian Federal and State Governments to transform the bus depot and support the introduction of new electric buses.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme