Varhan tulosalueiden lautakunnat käsittelevät vuoden 2024 talousarvioita lokakuun aikana
Aluehallitus muutti hiljattain ohjeistustaan ensi vuoden talousarvioiden laatimiseen. Taustalla on päivitetty kuva Varsinais-Suomen hyvinvointialueen taloudellisesta tilanteesta.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tulosalueiden lautakunnat kokoontuvat lokakuun aikana käsittelemään tulosalueiden talousarvioesityksiä vuodelle 2024. Ensimmäisinä kokoontuvat ikääntyneiden palvelulautakunta 4.10. ja Tyks-sairaalapalveluiden lautakunta 5.10.
Aluehallitus päätti kokouksessaan 26.9. päivittää kesäkuussa määrittelemäänsä talousarvioraamia ja ensi vuoden talousarvion valmisteluohjeita. Kesäkuun talousarvioraami ja valmisteluohjeet perustuivat senhetkiseen käsitykseen hyvinvointialueen taloudellisesta tilanteesta, mutta kuluvan vuoden tulosennuste on tämän jälkeen muuttunut heikommaksi. Vuoden 2023 toisen osavuosikatsauksen mukaan tlikauden alijäämäksi olisi muodostumassa noin 123 miljoonaa euroa, kun vielä kesäkuussa arvio alijäämästä oli 56 miljoonaa euroa.
Tulosaluejohtajat laativat nyt tulosalueensa talousarvioesityksen aluehallituksen määrittelemien uusien valmisteluohjeiden mukaisesti. Tulosalueiden lautakunnat käsittelevät lokakuun kokouksissaan tulosaluejohtajien talousarvioesitykset ja päättävät niiden lähettämisestä eteenpäin aluehallitukseen.
Aluehallituksen on määrä käsitellä koko hyvinvointialueen talousarviota vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2024−2026 marraskuun aikana. Talousarvio ja taloussuunnitelma on tarkoitus esitellä aluevaltuustolle joulukuun valtuustokokouksessa 13.12.
Tulosalueiden lautakuntien kokoukset lokakuussa 2023
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tulosalueiden lautakunnat kokoontuvat käsittelemään vuoden 2024 talousarvioesityksiä seuraavasti:
Ikääntyneiden palvelulautakunta: 4.10.
Lautakunnan kokouksen esityslista löytyy tämän linkin takaa: Ikääntyneiden palvelulautakunta, esityslista 4.10.2023 (Ktweb)
Tyks-sairaalapalveluiden lautakunta: 5.10.
Lautakunnan kokouksen esityslista löytyy tämän linkin takaa: Tyks-sairaalapalveluiden lautakunta, esityslista 5.10.2023 (Ktweb)
Sote-palvelulautakunta: 10.10.
Lautakunnan kokouksen esityslistaa ei ole vielä julkaistu.
Pelastuslautakunta: 26.10.
Lautakunnan kokouksen esityslistaa ei ole vielä julkaistu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Sirkku PöyhönenTulosaluejohtaja, ikääntyneiden palvelutVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:0505382101eeva-sirkku.poyhonen@varha.fiMikko PietiläTulosaluejohtaja, Tyks-sairaalapalvelutVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:0505150615mikko.pietila@varha.fiMikko PakarinenTulosaluejohtaja, sote-palvelutVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:0505129270mikko.pakarinen@varha.fiVesa HalonenTulosaluejohtaja, pelastuspalvelutVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:0447552799vesa.halonen@varha.fiLinkit
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Egentliga Finlands välfärdsområde föreslår att samarbetsförhandlingar inleds inom koncerntjänsterna och organiseringens tjänster29.11.2023 13:30:00 EET | Tiedote
För välfärdsområdesstyrelsen i Egentliga Finlands välfärdsområde föreslås att samarbetsförhandlingar om personalnedskärningar inom koncerntjänsterna och organiseringens tjänster inleds.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue esittää yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista konserni- ja järjestämisen palveluissa29.11.2023 13:30:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue esittää aluehallitukselle henkilöstövähennyksiin liittyvien yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista konserni- ja järjestämisen palveluissa.
Varha fick en ny resultatgrupp28.11.2023 17:36:32 EET | Tiedote
Det beslöts att tjänsterna för barn, unga och familjer centraliseras till en ny resultatgrupp som ska inledas i resultatområdet för social- och hälsotjänster i september 2024. Den regionala välfärdsplanen föreslås välfärdsområdesfullmäktige att godkännas.
Varha sai uuden tulosryhmän28.11.2023 17:36:32 EET | Tiedote
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut päätettiin keskittää uuteen tulosryhmään, joka on tarkoitus käynnistää syyskuussa 2024 sote-palveluiden tulosalueelle. Alueellista hyvinvointisuunnitelmaa esitetään aluevaltuustolle hyväksyttäväksi.
Distansvård tas i bruk inom hemvården i Salos och Someros område28.11.2023 12:12:21 EET | Tiedote
Distansvård är en hemvårdstjänst där man tar bild- och ljudkontakt med klienten genom en surfplatta. Distansvården svarar mot det växande behovet av tjänster för äldre i det egna hemmet och behovet av nya former av tjänster.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme