Vesihuollon hiilineutraaliuden edistämiseksi tarvitaan uusia keinoja
Vesihuollon kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää useilla tavoilla, mutta uusia ja vaikuttavia keinoja tarvitaan. Nykyisillä päästövähennyskeinoilla ei saavuteta hiilineutraaliustavoitetta vuoteen 2030 mennessä. Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksessa arvioitiin ensimmäistä kertaa kattavasti Suomen vesihuollon elinkaarisia kasvihuonekaasupäästöjä ja niiden vähentämisen keinoja.

Jäteveden- ja lietteenkäsittelystä suurimmat päästöt
”Nyt tehtyjen laskelmien mukaan Suomen vesihuollon elinkaariset kasvihuonekaasupäästöt ovat noin 0,8 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa. Se vastaa noin 1,6 % Suomen kasvihuonekaasuinventaariossa raportoiduista päästöistä”, erikoistutkija Suvi Lehtoranta Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.
Laskelmat kattoivat vesihuoltoverkostojen piirissä olevan vesihuollon. Yli puolet vesihuollon kasvihuonekaasupäästöistä muodostuu jätevedenpuhdistuksessa ja puhdistamolietteen käsittelyssä.
Kokonaiskäsitys jätevedenpuhdistuksessa, puhdistamolietteen käsittelyssä sekä viemäriverkostoissa muodostuvista typpioksiduuli- ja metaanipäästöistä ja niihin vaikuttavista tekijöistä on puutteellinen. Esimerkiksi mittaustietoa viemäriverkostojen kasvihuonekaasupäästöistä ei ole lainkaan saatavilla Pohjoismaista, missä pitkät siirtomatkat ja toisaalta viileä ilmasto ovat olennaisia tekijöitä päästöjen muodostumisen näkökulmasta.

Päästöjen vähentämiseen on useita keinoja
”Potentiaalisia ja melko pieniä muutoksia vaativia päästövähennystoimia tarkasteltiin koko vesihuoltoketjun osalta, muun muassa energian- ja kemikaalinkäytön optimointia, kemikaalien korvaamista vähäpäästöisemmillä vaihtoehdoilla sekä kompostoinnin vähentämistä ja mädätyksen lisäämistä lietteenkäsittelyssä” kertoo johtava asiantuntija Vuokko Laukka Suomen ympäristökeskuksesta.
Lisäksi tarkasteltiin kahta isomman kokoluokan toimea: pintaveden korvaamista tekopohjavedellä talousveden tuotannossa sekä ravinteiden talteenottoa jätevesistä.
Tutkijat arvioivat, että tarkastelluilla päästövähennystoimilla voitaisiin vähentää vesihuollon kasvihuonekaasupäästöjä yhteensä enintään 30 %. Vesihuoltolaitoksilla tehtävistä päästövähennystoimista merkittävimpiä olivat ravinteiden talteenotto ja kierrätys, kaukolämmön tuotanto jätevedestä, energiankulutuksen vähentäminen sekä kemikaalikulutuksen tarkentaminen.
Hiilineutraaliuteen on vielä pitkä matka
Vesihuollolle on asetettu tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä Vesilaitosyhdistyksen (VVY) strategiassa. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön vesitalousstrategia linjaa, että vesihuoltoa kehitetään hiilineutraaliksi ja toimintavarmaksi muuttuvassa ilmastossa.
”Nyt tehdyn tutkimuksen valossa näyttää kuitenkin selvältä, että olemassa olevilla päästövähennyskeinoilla ei päästä hiilineutraalisuustavoitteeseen” Lehtoranta toteaa. Tutkijat painottavat, että uusien päästövähennyskeinojen tunnistaminen edellyttää tutkimus- ja kehittämistyötä. Siinä myös vesihuollon toimijoilla on keskeinen rooli. Myös hiilineutraaliustavoitetta tulee tarkentaa ja sen saavuttamista tukea valtakunnallisen strategian avulla.
Uusi laskentatyökalu vesihuoltolaitoksille julkaistaan loppuseminaarissa 23.11.2023
Hankkeessa on tuotettu kaikille avoin ja ilmainen laskentatyökalu, jonka avulla vesihuoltolaitokset voivat arvioida eri toimintojen kasvihuonekaasupäästöjä. Laskuri julkaistaan hankkeen loppuwebinaarissa 23.11.2023. Ilmoittaudu webinaariin viimeistään 22.11.2023..
Vesihuki-hanke: Vesihuollon hiilineutraalisuuden ja kiertotalouden edistäminen
Hankkeen rahoituksesta vastasivat ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto sekä neljä hankkeessa mukana ollutta pilottilaitosta: Joensuun Vesi, Kouvolan Vesi, Kymen Vesi sekä Tampereen Vesi. Lisäksi yhteistyötä tehtiin AFRY oy:n Vesihuoltolaitoksen ilmastotyökalut -hankkeen kanssa.
Lisätietoa
Johtava asiantuntija Vuokko Laukka, Suomen ympäristökeskus (Syke), p. 0295 251 047, etunimi.sukunimi@syke.fi
Erikoistutkija Suvi Lehtoranta, Suomen ympäristökeskus (Syke), p. 0295 251 362, etunimi.sukunimi@syke.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Linkit
- Hanke: Vesihuollon hiilineutraalisuuden ja kiertotalouden edistäminen (Vesihuki) (syke.fi)
- Raportti: Vesihuollon kasvihuonekaasupäästöt Suomessa ja päästövähennystoimien vaikuttavuuden arviointi. Suvi Lehtoranta, Vuokko Laukka, Kiia Mölsä, Jarmo Linjama, Janne Pesu, Jyrki Laitinen. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2023.
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
www.syke.fi
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Hiilineutraalia maa- ja metsätaloutta voidaan edistää valuma-aluesuunnittelulla28.11.2023 09:14:00 EET | Tiedote
Maankäytön ja vesienhallinnan suunnittelu valuma-aluetasolla on osoittautunut keskeiseksi tekijäksi etsittäessä kestäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen, vesien tummumiseen ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen. SysteemiHiili-hankkeen tulokset vahvistavat tarvetta kokonaisvaltaiseen valuma-aluesuunnitteluun ja antavat maakunnille aikaisempaa paremmat valmiudet ilmastoystävällisen maankäytön edistämiseen.
Viikkokatsaus 27.11.–1.12.202327.11.2023 15:22:56 EET | Tiedote
Hyvä vastaanottaja, tässä tiedoksesi tällä viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Jakelemme viikkokatsauksen maanantaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät jatkossa myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Syken tiedotteet.
Kiertotaloudella on mahdollisuus taittaa luonnonvarojen käytön kasvu ja edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista taloutta heikentämättä24.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen johtama tutkimuskonsortio on tänään julkaissut Suomen luonnonvarojen käytön skenaariotyön ennakkotulokset. Tulosten mukaan kiertotaloudella on hyvät mahdollisuudet taittaa luonnonvarojen kulutuksen kasvu ja samalla edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista. Toimenpiteet eivät ole ristiriidassa talouden vahvistamisen kanssa, päinvastoin. Samalla voidaan kuitenkin peräänkuuluttaa, että Suomen kiertotaloustoimintaan tarvitaan lisää kunnianhimoa ja toteutuksen tueksi ohjauskeinoja, jotta Suomi voisi lunastaa paikkansa kiertotalouden kärkiryhmässä.
Useat järvet Pirkanmaalta Pohjois-Karjalaan poikkeuksellisen korkealla – Kokemäenjoen tilanne hankala21.11.2023 13:44:03 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen Tulvakeskus tiedottaa Useat luonnontilaiset järvet Pirkanmaalta Pohjois-Karjalaan ovat ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkealla syksyn runsaiden sateiden takia. Pahin tilanne on Pohjois-Pirkanmaan järvillä. Rantakiinteistöillä on syytä varautua tulvivaan talveen. Kokemäenjoen vesistössä tilanne on hankala, koska järvet ovat täynnä, mikä rajoittaa niiden käyttämistä joen virtaaman säätämiseen.
Ennakkotieto: Kuntien ilmastopäästöt laskivat 2,7 prosenttia vuonna 202221.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan kuntien vuoden 2022 yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt laskivat 2,7 prosenttia edellisvuodesta. Vuoteen 2005 verrattuna päästöt ovat laskeneet 29,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme