Luonnontieteellisten kokoelmien tieto digitoidaan tutkimuksen ja päätöksenteon tueksi
Luonnontieteelliset kokoelmat ovat yhdistäneet voimansa aineistojensa digitoimiseksi niin Suomessa kuin laajemmin Euroopassa. Euroopan kokoelmien on arvioitu sisältävän 1,5 miljardia näytettä. Laadukas luontotieto tulee nyt tieteen, päätöksentekijöiden ja kansalaisten käytettäväksi.

Suomen ympäristökeskus, Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto ja Kuopion luonnontieteellinen museo
Digitoitu tieto palvelee ympäristön tilan seurantaa esimerkiksi lajien ja luontotyyppien uhanalaisuusarvioinneissa. Sähköisen tiedon avulla voidaan dokumentoida ja havainnollistaa luonnon tilan arviointien tuloksia aiempaa helpommin. Tieto on keskeistä luontokadon pysäyttämiseen tähtäävien ratkaisujen etsimisessä.
Luonnontieteellisen tiedon muuttaminen sähköiseen muotoon edistää ja palvelee myös tutkimusta. Esimerkiksi Suomen Lajitietokeskuksen jakamia aineistoja on käytetty pelkästään vuonna 2023 jo 330 tieteellisessä artikkelissa kansainvälisen monimuotoisuustietoa jakavan tietokannan kautta (Global Biodiversity Information Facility GBIF) .
Suomalaiset digitoinnin eturintamassa
Suomessa luonnontieteellisten kokoelmien digitointityötä tehdään parhaillaan yliopistojen ja Kuopion kaupungin luonnontieteellisissä museoissa. Kansallista digitoinnin edistymistä voi seurata juuri valmistuneessa palvelussa https://dashboard.laji.fi.
Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa on vuonna 2023 aloitettu näytetietojen tarkistus, muokkaus ja siirto aiemmin käytössä olleista tietokannoista Kotka-kokoelmienhallintajärjestelmään, jonka kautta tiedot yhdistyvät Laji.fi -palveluun. Työ on valmiina noin 18 000 kasvitieteellisen puutarhan elävien kasvien näytteen sekä noin 2000 kovakuoriaisnäytteen osalta. Vuoden 2023 aikana on digitoitu myös noin 1600 kokonaan uutta näytettä, muun muassa sieniä, jäkäliä ja uhanalaisia sammalia. Valtaosa digitoiduista näytteistä on kerätty Pohjois- ja Etelä-Hämeen eliömaakunnista.
Kuopion luonnontieteellisessä museossa taas on digitoitu Kotka-järjestelmään noin 9 000 neulattua perhosnäytettä etiketteineen noin 700 lajista. Lisäksi lähes 1 000 näyteyksilöstä on digitoitu noin 1 300 valokuvaa. Nämä näytteet on digitoitu vuonna 2023 ja valtaosa niistä on kerätty 1900-luvun jälkipuoliskolla tai tämän vuosituhannen alussa Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnista.
Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Luomuksessa on tähän mennessä digitoitu noin 3,5 miljoonaa näytettä, mikä vastaa noin 24 prosenttia Luomuksen kaikista kokoelmista. Merkittävimmät kokonaan valmistuneet osakokoelmat ovat ulkomaiset putkilokasvit (660 000), Suomen päiväperhoset (90 000) ja Suomen mesipistiäiset (60 000). Digitoidut näytteet kattavat huomattavan ajanjakson, sillä vanhimmat näytteet ovat vuodelta 1785 ja uusimmat tämänvuotisia.
Uutta teknologiaa ja tekoälyä
Oulun yliopisto on koordinoinut digitaalisen DNA-lajitunnistekirjaston rakentamista Suomen lajistolle. Tämä on mahdollistanut muun muassa ympäristöstä kerättyjen näytteiden sisältämän DNA:n käytön ympäristön tilan seurannassa ja auttanut tutkijoita selvittämään huonosti tunnettuja eliöryhmiä. Suomi on tässä työssä edelläkävijä maailmassa.
Suomen Akatemian rahoittamassa Suomen Lajitietokeskuksen kehittämishankkeessa myös tekoäly on apuna miljoonien näytteiden sisältämän luontotiedon avaamisessa.
”Tekstintunnistustekniikalla näytteiden valokuvattujen etikettien sisältämiä tietoja, esimerkiksi keräyspaikka ja -ajankohta, voidaan automaattisesti muuttaa tietokoneella luettavaan muotoon. Kun tekstin syöttämistä tietojärjestelmiin ihmisvoimin voidaan vähentää, näytteiden sisältämä tieto saadaan käyttöön huomattavasti aiempaa nopeammin”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Leif Schulman, joka johtaa kehittämishankkeen konsortiota.
Kansainvälinen yhteistyö jatkuu
Kansainvälinen luonnontieteellisten kokoelmien mittava kehittämishanke on valittu eurooppalaiselle tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle. Tavoitteena on muodostaa itsenäinen, valtioiden hyväksymä tutkimusinfrastruktuurikokonaisuus (Distributed System of Scientific Collections – DiSSCo). Suomesta yhteistyössä ovat mukana Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Kuopion luonnontieteellinen museo, Oulun yliopisto, Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Turun yliopisto.
Suomen ympäristökeskus johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa konsortiota, joka kehittää Suomen Lajitietokeskusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
• yksikönjohtaja Aino Juslén, Suomen ympäristökeskus (Syke) puh. 0295 252 301, aino.juslen@syke.fi
• päällikkö Anne Koivunen, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsingin yliopisto, puh. 050 3461 528, anne.koivunen@helsinki.fi
• intendentti Tanja Koskela, Jyväskylän yliopisto, puh. 0400 248 063, tanja.a.e.koskela@jyu.fi
• intendentti Jukka Kettunen, Kuopion luonnontieteellinen museo, puh. 044 718 2653, jukka.olavi.kettunen@kuopio.fi
• yli-intendentti Marko Mutanen, Oulun yliopisto, puh. 040 824 6749, marko.mutanen@oulu.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat
Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Hiilineutraalia maa- ja metsätaloutta voidaan edistää valuma-aluesuunnittelulla28.11.2023 09:14:00 EET | Tiedote
Maankäytön ja vesienhallinnan suunnittelu valuma-aluetasolla on osoittautunut keskeiseksi tekijäksi etsittäessä kestäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen, vesien tummumiseen ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen. SysteemiHiili-hankkeen tulokset vahvistavat tarvetta kokonaisvaltaiseen valuma-aluesuunnitteluun ja antavat maakunnille aikaisempaa paremmat valmiudet ilmastoystävällisen maankäytön edistämiseen.
Viikkokatsaus 27.11.–1.12.202327.11.2023 15:22:56 EET | Tiedote
Hyvä vastaanottaja, tässä tiedoksesi tällä viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Jakelemme viikkokatsauksen maanantaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät jatkossa myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Syken tiedotteet.
Kiertotaloudella on mahdollisuus taittaa luonnonvarojen käytön kasvu ja edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista taloutta heikentämättä24.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen johtama tutkimuskonsortio on tänään julkaissut Suomen luonnonvarojen käytön skenaariotyön ennakkotulokset. Tulosten mukaan kiertotaloudella on hyvät mahdollisuudet taittaa luonnonvarojen kulutuksen kasvu ja samalla edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista. Toimenpiteet eivät ole ristiriidassa talouden vahvistamisen kanssa, päinvastoin. Samalla voidaan kuitenkin peräänkuuluttaa, että Suomen kiertotaloustoimintaan tarvitaan lisää kunnianhimoa ja toteutuksen tueksi ohjauskeinoja, jotta Suomi voisi lunastaa paikkansa kiertotalouden kärkiryhmässä.
Useat järvet Pirkanmaalta Pohjois-Karjalaan poikkeuksellisen korkealla – Kokemäenjoen tilanne hankala21.11.2023 13:44:03 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen Tulvakeskus tiedottaa Useat luonnontilaiset järvet Pirkanmaalta Pohjois-Karjalaan ovat ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkealla syksyn runsaiden sateiden takia. Pahin tilanne on Pohjois-Pirkanmaan järvillä. Rantakiinteistöillä on syytä varautua tulvivaan talveen. Kokemäenjoen vesistössä tilanne on hankala, koska järvet ovat täynnä, mikä rajoittaa niiden käyttämistä joen virtaaman säätämiseen.
Ennakkotieto: Kuntien ilmastopäästöt laskivat 2,7 prosenttia vuonna 202221.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan kuntien vuoden 2022 yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt laskivat 2,7 prosenttia edellisvuodesta. Vuoteen 2005 verrattuna päästöt ovat laskeneet 29,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme