Miksi lajitteluinto laantuu, kun lapsuudenkoti jää taa?
Tuottajavastuuiltapäivässä esitelty kiertotalousbarometri paljastaa yllättävän tiedon: laiskimmin jätteitään lajittelevat nuoret aikuiset. Kuluttajatason jätelajittelu olisi kuitenkin tärkeää. Mitä paremmin jätteet lajitellaan, sitä paremmin arvokkaat raaka-aineet saadaan kierrätettyä uusiokäyttöön.

On hyvä kysymys, mitä jätteiden lajitteluinnolle tapahtuu, kun nuoret muuttavat kotoa pois. Suomen Ympäristökeskus Syke tutki suomalaisten asenteita kiertotaloutta ja lajittelua kohtaan viime keväänä.
”Innokkaimpia lajittelijoita olivat vanhimman ryhmän eli yli 60-vuotiaiden vastaajat, kun taas nuoret aikuiset lajittelivat jätteitään vähiten innokkaasti”, Suomen ympäristökeskus Syke:n kiertotalousratkaisuihin ja jätteisiin erikoistunut dosentti Kati Pitkänen kertoo.
Pitkänen esitteli kiertotalousbarometrin alustavia tuloksia Tuottajayhteisöjen neuvottelukunnan (TYNK) Tuottajavastuuiltapäivässä Tampereella keskiviikkona.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset välittävät kierrätyksestä: noin 85 prosenttia vastaajista on vähentänyt vähintään joskus viimeisen vuoden aikana esimerkiksi uusien tavaroiden hankkimista ja yrittänyt vähentää muovin käyttöä.
Samalla kuitenkin jätteiden lajittelussa petrattavaa on etenkin biojätteessä, muoveissa ja tekstiileissä. Esimerkiksi maaseudun haja-asutusalueilla asuvista vastaajista 14 prosenttia vastaajista ja koko maassa 12 prosenttia 20–39-vuotiaiden ikäryhmästä kertoi, ettei lajittele muovia koskaan.
”Monet opiskelija-asuntolat ovat havaintojemme perusteella huonoimpia lajittelijoita, eli jotain tapahtuu, kun uutetaan pois kotoa. Moni ajattelee, että omalla toiminnalla ei ole merkitystä, mutta kyllä sillä on”, pakkausalan tuottajayhteisö Sumi Oy:n toimitusjohtaja Mika Surakka sanoo.
Ennätysyleisö kertoo kiertotalouden yleistymisestä
Tuottajavastuuiltapäivän ohjelmassa tänä vuonna esillä olivat vahvasti pakkausjätteen vähentäminen ja kierrättäminen. Tuottajavastuuiltapäivä keräsi koolle edustajia 12 eri materiaaleja kierrättävästä tuottajayhteisöstä sekä 140 muuta vierasta. Lisäksi videostriimin välityksellä toimittaja Katja Ståhlin moderoimaa seminaaria seurasi 120 etävierasta.
”Seitsemän vuoden aikana väkimäärä on kasvanut jatkuvasti ja osallistujien taustat ovat yhä moninaisempia. Se kertoo siitä, että ajatukset kiertotaloudesta ovat muuttuneet osaksi arkipäiväistä tekemistä yrityksissä, organisaatioissa ja myös kotitalouksissa”, TYNK:n puheenjohtaja ja SER-tuottajayhteisö ry:n toiminnanjohtaja Arto Puumalainen sanoo.
Tuotesuunnittelu ja neitseellisten luonnonvarojen säästäminen ovat ydinkysymyksiä, jotka yhdistävät kaikkia tuottajavastuualoja jätteen laadusta riippumatta. Tuotesuunnittelun osalta pohditaan, miten tuotteet voidaan suunnitella aiempaa viisaammin ja aiempaa vähemmillä raaka-aineilla.
Neitseellisten luonnonvarojen säästämiseksi halutaan pitää jo kaivetut ja jalostetut raaka-aineet käytössä aiempaa kauemmin. Kysymys on erityisen tärkeä huoltovarmuuteen liittyvissä raaka-aineissa ja fossiilisissa raaka-aineissa.
”Eri raaka-aineista tulee pula, tai niistä on jo nyt pulaa ja samalla sekoitevelvoitteilla lasketaan materiaalien hiilijalanjälkeä. Tarvitaan yhä parempaa suunnittelua ja tehokkaampaa suljettua kiertoa, että materiaalit saadaan käytettyä uudelleen”, Puumalainen linjaa.

Uutta ajattelua, uutta toivoa
Tuottajavastuuiltapäivän ensimmäisenä puhujana oli filosofi Esa Saarinen. Tavaramerkkiinsä eli leopardikuosiseen pikkutakkiin pukeutunut filosofi ei yrittänytkään tarjota konkreettisia ratkaisuja. Sen sijaan hän rohkaisi osallistujia pysähtymään arjessaan ja ajattelemaan asioita rohkeasti uusiksi.
”Kun kipitämme arjen uomassa, mielemme ja aivomme ovat suuntautuneet siihen kapeaan tehtävään. Kun mielessämme välkkyy vain numerot Excelin solussa, ohjaamme ajatteluamme tosi kapeaksi, vaikka meidän pitäisi kyetä aina ajattelemaan asioita laajemmin kuin mitä se yksi tehtävä vaatii”, Saarinen sanoo.
Lennokkaiden ajatusten vastapainoksi tarvitaan konkretiaa – ehkä sitäkin kuitenkin uusiksi ajateltuna. Mustasta ei pidä maalata vihreää, mutta Kati Pitkänen kehottaa myös haastamaan ympäristö- ja jätekysymyksiin liittyvää, uhkakuvilla kyllästettyä puhetapaa.
”Ihmisten lajitteluaktiivisuutta kasvattaa tutkimusten mukaan se, että heille kerrotaan selkeästi, mikä hyöty lajittelusta on ja mitä jätteillä tehdään. Hyvistäkin asioista kertominen puolestaan antaisi ihmisille toivoa ja viestisi siitä, että yksilön teoilla on oikeasti merkitystä”, Pitkänen sanoo.
Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta TYNK
• Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta perustettiin vuonna 2011 Suomessa toimivien tuottajayhteisöjen neuvottelufoorumiksi ja edunvalvojaksi.
• Lakisääteiset tuottajayhteisöt vastaavat jäsentensä markkinoille saattamien materiaalien keräyksestä ja kierrättämisestä Suomen jätelainsäädännön mukaan.
• TYNK:n jäseniä ovat Akkukierrätys Pb Oy, ERP Finland Oy, Flip Ry, Recser Oy, SELT Ry, SER-tuottajayhteisö ry, Sumi Oy, Suomen Autokierrätys Oy, Suomen Keräyspaperi Tuottajayhteisö Oy, Suomen Keräystuote Oy, Suomen Pakkaustuottajat Oy, Suomen Palautuspakkaus Oy, Suomen Rengaskierrätys Oy.
• TYNK järjesti kiertotalouden kysymyksiä luotaavan Tuottajavastuuiltapäivän Tampere-talossa keskiviikkona 1.11.2023.
• Sosiaalisesta mediasta löydät tapahtuman tunnuksella #TVIP2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija Holma
Pääsihteeri, TYNK
+358 45 673 3258
info [at] tuottajayhteiso.fi
Arto Puumalainen
Puheenjohtaja, TYNK
+ 358 50 438 2635
arto.puumalainen [at] serty.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuottajayhteisöjen neuvottelukuntaan (tuottajayhteiso.fi) kuuluu 12 tuottajayhteisöä sekä yksi juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjä, jotka toteuttavat yhteistä edunvalvontaa ja tekevät tuottajavastuuta tunnetuksi. Tuottajavastuusta säädetään jätelaissa (646/2011) sekä sitä täydentävissä asetuksissa. Pääosa yrityksistä hoitaa tuottajavastuunsa liittymällä tuottajayhteisön jäseneksi. Tuottajayhteisöt huolehtivat markkinoille saatettujen tuottajavastuun piiriin kuuluvien tuotteiden jätehuollosta ja sen kustannuksista sekä uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen liittyvän tiedon tuottamisesta kuluttajille. Tuottajavastuu koskee renkaita, autoja, paperia ja paperituotteita, paristoja ja akkuja, ajovoima-akkuja, sähkö- ja elektroniikkalaitteita sekä pakkauksia. Juomapakkausten tuottaja voi liittyä juomapakkausten palautusjärjestelmään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta TYNK
Vihreä siirtymä vaatii toimivaa tuottajavastuuta12.11.2025 10:02:26 EET | Tiedote
Vihreän siirtymän eteneminen edellyttää, että materiaalit pysyvät kierrossa ja tuottajavastuu toimii. Tampereella järjestetyssä Tuottajavastuuiltapäivässä keskusteltiin sähköistymisen kiihtyvästä vaikutuksesta akkujen kierrätykseen, ekomodulaation kannustimista ja tarpeesta uudistaa EU-tason mittareita vastaamaan käytännön kiertotaloutta.
Kiertotalouden ja tuottajavastuun asialla jo 10 vuotta31.10.2025 16:22:00 EET | Artikkeli
Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta TYNK juhlii kymmenvuotista taivaltaan. Yhteistyön ja vaikuttamisen verkosto on tänä aikana kasvanut vakiintuneeksi toimijaksi, jonka asiantuntemus näkyy ja kuuluu suomalaisessa kiertotalouskentässä.
Tuottajavastuu pitää kiertotalouden pyörät pyörimässä30.10.2025 13:59:15 EET | Tiedote
Sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätys toimii Suomessa paremmin kuin luvut antavat ymmärtää. Laitteiden pitkä käyttöikä ja harmaat markkinat vääristävät tilastoja, vaikka tuottajayhteisöt tekevät tehokasta työtä materiaalien talteen saamiseksi. SER-tuottajavastuun ohessa Tampereella järjestettävä Tuottajavastuuiltapäivä nostaa esiin toimivien kiertotalousmarkkinoiden merkityksen materiaalien hyötykäytölle.
Tuottajien ensisijainen oikeus on kiertotalouden ytimessä17.10.2025 14:20:27 EEST | Tiedote
Tuottajavastuujärjestelmien kautta kulkee vuodessa yli 2 miljoonaa tonnia jätettä kiertäen takaisin käyttöön ja vahvistaen Suomen kiertotaloutta. Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta TYNK haluaa nostaa esiin tuottajien ensisijaisen oikeuden kiertotalouden ja tuottajavastuun peruspilarina.
Jätelaista kiertotalouslakiin – Tuottajayhteisöjen neuvottelukunnalta konkreettisia ehdotuksia kiertotalouden kehittämiseksi4.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Jätelakia ollaan parhaillaan päivittämässä kiertotalouslaiksi. Jätelaissa säädetty tuottajavastuu on kiertotalouden keskeinen moottori. Sen toimivuus riippuu selkeästä sääntelystä, tehokkaasta valvonnasta ja markkinoiden tukemisesta. Näihin seikkoihin tulee kiinnittää huomiota uutta lakia säädettäessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

