30 vuotta viittomakielen tutkimusta ja koulutusta Jyväskylässä – ala esittäytyy avoimessa seminaarissa 23.11.2023
Viittomakielen tutkimusta ja koulutusta on järjestetty 30 vuotta Jyväskylän yliopistossa. 10 vuotta sitten perustettiin Viittomakielen keskus, joka on viittomakielen tutkimuksen ja koulutuksen pääpaikka Suomessa.

Viittomakielen keskus järjestää merkkivuosien kunniaksi torstaina 23.11.2023 seminaarin, jonka ohjelmassa muistellaan viittomakielen tutkimuksen ja koulutuksen vaiheikasta taivalta Jyväskylässä. Tapahtuma on samalla mainetta niittäneen VIKKE-hankkeen päätösseminaari. Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa pidettävä tilaisuus alkaa klo 12.00.
Jyväskylän yliopistoon on vuosien saatossa muodostunut viittomakielinen akateeminen opiskelija- ja tutkijayhteisö, johon seminaarissa tutustutaan paneelikeskustelun ja tutkimushankkeiden esittäytymisen kautta. Viittomakielen keskuksen tutkimuksen keskeiset painoalat ovat kielen perustutkimus, kaksi- ja monikielisyyteen sekä kielen oppimiseen ja omaksumiseen liittyvä tutkimus.
Viittomakielen keskus sijoittuu luontevasti Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitokseen. Sille on myös määritelty opetusministeriön myöntämä valtakunnallinen erityistehtävä, jonka mukaan se toteuttaa, kehittää ja koordinoi viittomakielen tutkimusta ja koulutusta alan muiden toimijoiden kanssa koko maassa.
Avoin ja monikielinen tilaisuus
Kaikille avoin seminaari on monikielinen, joten esitysten (viitotut, puhutut ja kirjoitetut) kielet vaihtelevat. Työpajojen lopussa on tarkempi kuvaus kielistä, joilla kyseinen työpaja tullaan suurelta osin toteuttamaan.
Tilaisuudessa on järjestetty suomenruotsalaisen ja suomalaisen viittomakielen tulkkaus. Olet sitten yhteistyökumppani, nykyinen opiskelija, entinen opiskelija, potentiaalinen uusi opiskelija tai muuten vain kiinnostunut toiminnastamme, niin toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi. Seminaari on oiva tilaisuus verkostoitumiselle, sekä nähdä ja tutustua toimintaamme.
Ohjelma 23.11.2023
12.00–12.15 Seminaarin avaus: Anne Pitkänen-Huhta
12.15–13.00 Viittomakieli 30 vuotta Jyväskylän yliopistossa: Ritva Takkinen, Markku Jokinen & Ulla-Maija Haapanen
13.00–13.45 Viittomakielen keskuksen opetus ja tutkimus tänä päivänä: Tommi Jantunen
13.45–14.15 Posterinäyttely
14.15–15.45 Työpajat
Työpaja 1: Suomenruotsalaisen viittomakielen korpus. Suomenruotsalainen viittomakieli ja ruotsi.
Työpaja 2: VIKKE-hanke - Keho viittomakielen omaksumisen ja oppimisen alkulähteenä/ Suomalainen viittomakieli, suomi ja englanti
Työpaja 3: Akatemiahanke ShowTell - Näyttäminen ja kertominen suomalaisessa viittomakielessä / Suomalainen viittomakieli, suomi ja englanti
15.45–16.15 Kahvitauko
16.15–16.45 Työpajojen purkukierros
16.45–17.45 Paneelikeskustelu: Viittomakielen asiantuntija nyt ja tulevaisuudessa
17.45–18.00 Seminaarin päätös
Tilaisuutta on mahdollista seurata myös etänä. Tilaisuutta ei tallenneta tai julkaista jälkikäteen.
Linkki suoraan lähetykseen:
Seminaarin tapahtumasivu: https://r.jyu.fi/viittomakielenseminaari
Lisätietoa:
Antti Kronqvist: antti.r.kronqvist(a)jyu.fi
Lisää viittomakielen tutkimuksesta https://www.jyu.fi/viittomakieli
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Vastuullinen kauppatieteiden koulutus - päämääränä planetaarinen hyvinvointi30.11.2023 13:21:33 EET | Tiedote
Planetaarinen hyvinvointi viittaa elämän edellytysten prosesseihin ja lajien ja ekosysteemien kirjon keskinäisriippuvuuksiin. TM Valtteri Aaltosen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistunut väitöstutkimus tarkastelee prosessuaalisuutta ja planetaarista hyvinvointia kauppatieteiden koulutuksen yhteydessä.
Hyväkuntoisilla nuorilla on pienempi riski sydän-, verisuoni- ja aineenvaihduntasairauksiin keski-iässä29.11.2023 06:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tehdyn laajan seurantatutkimuksen mukaan matala kestävyyskunto nuoruusiässä lisää riskiä sydän-, verisuoni- ja aineenvaihduntasairauksille keski-iässä. Naisilla matala kunto lisäsi verenpainetaudin, miehillä keskivartalolihavuuden riskiä. Tulokset osoittavat, että nuorten heikentyneellä kunnolla on merkittäviä pitkäaikaisvaikutuksia.
Väitös: Nuoret kuluttajat ovat sosiaalisessa mediassa sekä aktiivisia toimijoita että vaikuttamisen kohteita29.11.2023 01:30:00 EET | Tiedote
YTM Jesse Tuominen tutki väitöskirjassaan nuoria kuluttajia sosiaalisen median alustoilla. Aiempaa kattavaa analyysia erityisesti nuorten kuluttajien ja sosiaalisen median välisestä suhteesta on yllättävän vähän.
Väitös: Kuurot turvapaikanhakijat ovat haavoittuvassa asemassa suomalaisessa turvapaikkaprosessissa28.11.2023 01:00:00 EET | Tiedote
KM Nina Sivunen tutki väitöksessään kuurojen turvapaikanhakijoiden kokemuksia suomalaisessa turvapaikkaprosessissa. Tutkimuksessa nousi esille, että kuurot turvapaikanhakijat kokevat kommunikoinnin turvapaikkaprosessin aikana vaikeaksi yhteisen sujuvan kielen puuttuessa. Turvapaikkaprosessissa tehdään tärkeitä päätöksiä, joten on erittäin tärkeää ymmärtää ja tulla ymmärretyksi itseään koskevissa päätöksissä.
Koiranomistajan temperamentti on yhteydessä koiran ja omistajan suhteeseen sekä koiran käyttäytymiseen27.11.2023 12:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston äskettäisessä tutkimuksessa selvitettiin omistajan luonteenpiirteiden yhteyttä koiran toimintaan kognitiivisissa testeissä sekä koiran ja omistajan välille muodostuvaan suhteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme