Terveysaseman chat palvelee nyt Tampereellakin
Terveysasemien chat-palvelu laajenee Pirkanmaalla. Nyt tamperelaisetkin voivat ottaa yhteyttä terveysasemalle chatin kautta. Tammikuussa chat otetaan käyttöön Keiturin Soten alueella eli Ruovedellä ja Virroilla. Sen jälkeen terveysaseman chat on käytössä koko Pirkanmaan hyvinvointialueella.
Chat on kätevä tapa ottaa yhteyttä terveysasemalle ja hoitaa asioita. Terveysaseman chatissa sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeesi, antaa ohjeita ja tarvittaessa ohjaa sinut jatkotutkimuksiin tai -hoitoon. Chat voidaan muuttaa tarvittaessa videoyhteydeksi, jos asiakkaalla on käytettävissään laite, jossa on kamera ja mikrofoni. Videoyhteys helpottaa esimerkiksi iho-oireiden arviointia.
Chatissa voit hoitaa terveysasioitasi sairaanhoitajan kanssa yksilöidysti vahvasti tunnistautuneena pankkitunnuksen tai mobiilivarmenteen avulla.
Chatin suosio on kasvanut syksyn aikana uusien alueiden tultua mukaan ja ihmisten löydettyä palvelun. Lokakuussa chatin kautta otettiin yhteyttä terveysasemalle vajaa 2000 kertaa, marraskuussa asiointien määrä on jo yli 3000. Erityisesti Sastamalassa, Punkalaitumella ja Nokialla chatia käytetään paljon.
Terveysaseman chat on avoinna samalla tavoin kuin terveysasemien puhelinpalvelutkin eli maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin sekä aattopäivinä kello 8–15. Poikkeus on Sastamalan ja Punkalaitumen chat, joka palvelee joka päivä kello 8–19.
Chattiin pääset Pirkanmaan hyvinvointialueen pirha.fi-sivujen alalaidassa olevasta pinkistä puhekuplaikonista.
Pirha-chatissa chattibotti Pirbotti on apuna ympäri vuorokauden. Pirbotti osaa vastata moneen asiaan tai ohjata eteenpäin. Pirbotti ohjaa myös Juupajoen, Mänttä-Vilppulan, Parkanon ja Kihniön asukkaat Mäntänvuoren Terveyden ja Kolmostien Terveyden digiterveysasemille, joiden chat-palveluita he voivat käyttää.
Reseptit saat uusittua Omakanta-verkkopalvelussa osoitteessa omakanta.fi.
Yhteyshenkilöt
Digitalisaation hankepäällikkö Taru Manner
Puh:044 422 2019taru.manner@pirha.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Haku Pirkanmaan hyvinvointialueen järjestöyhteistyöryhmään alkaa 17.3.202514.3.2025 10:42:25 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue hakee järjestöjen edustajia järjestöyhteistyöryhmän jäseniksi. Haku avautuu 17.3.2025 ja jatkuu 30.4.2025 asti.
Pirkanmaan hyvinvointialue laajentaa avustetun Suomi.fi-valtuutuksen palvelua Pirkanmaalla13.3.2025 15:13:02 EET | Tiedote
Avustetun Suomi.fi-valtuutuksen palvelu laajenee 17.3.2025 Pirkanmaalla useille lähitoreille. Suomi.fi-valtuutuksella voi hoitaa läheisen terveys- ja sosiaaliasioita digitaalisesti muun muassa OmaKannassa, OmaPirhassa ja digiklinikalla. Valtuutus on erityisen tarpeellinen esimerkiksi silloin, kun läheinen sairastuu vai vammautuu.
Mouhijärven lähiasiointipiste palvelee ajanvarauksella13.3.2025 11:52:16 EET | Tiedote
Mouhijärven lähiasiointipisteellä käynnistyy uusi palvelumalli 17.3.2025. Lähiasiointipiste osoitteessa Tohtorinpolku 4 tarjoaa alueen asukkaille palveluja kiireettömissä asioissa. Kaikki lähiasiointipisteen palvelut toimivat ajanvarauksella.
Pirkanmaan hyvinvointialue kerää oikomishoidon osaajat saman katon alle13.3.2025 11:13:40 EET | Tiedote
Pirkanmaan lasten ja nuorten hampaiden oikomishoito tullaan keskittämään Tampereelle perustettavaan oikomishoidon osaamiskeskukseen sekä neljään pienempään oikomishoidon yksikköön loppuvuodesta 2026. Osaamiskeskuksen perustamisella pyritään vastaamaan oikomishoidon haasteisiin.
Kansainvälinen traumarekisteri: vakavasti loukkaantunut potilas saa Taysissa huippuhoitoa10.3.2025 16:51:48 EET | Tiedote
Vaikeasti vammautunut potilas kuolee Taysissa harvemmin kuin kansainvälisissä verrokkisairaaloissa keskimäärin. Jopa 30 prosenttia Taysissa hoidetuista kaikkein vakavimmista vammoista johtuu puukotuksista ja ampumisista. Auto-onnettomuuksissa loukkaannutaan vakavasti yhä harvemmin. Tämän kertovat kansainvälisen traumarekisterin ja Taysin traumakeskuksen tilastot.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme