Kymmenen euroa per työntekijä – HOK-Elanto tukee nuorten mielenterveystyötä 67 000 eurolla
HOK-Elanto tukee nuorten mielenterveystyötä lahjoittamalla 67 000 euroa Mieli ry:lle. Joululahjoituksen saajan päätti tänä vuonna HOK-Elannon henkilöstö
HOK-Elanto jakaa kymmenen euroa per työntekijä eli yhteensä n. 67 000 euroa Mieli ry:lle nuorten mielenterveystyön edistämiseen. Joululahjoituksen saaja valittiin tänä vuonna äänestyksellä henkilöstön kesken. Kaikki noin 6700 hokelantolaista sai mahdollisuuden äänestää lahjoituksen saajasta.
Yhtenä alueensa suurimmista yksityisistä työnantajista HOK-Elanto on suosittu työpaikka nuorten keskuudessa ja se työllistää tälläkin hetkellä jopa 1940 16–24-vuotiasta.
– Nuorten mielenterveys on meille hokelantolaisille keskeinen teema jo työntekijöidemme ikärakenteenkin vuoksi. On hienoa, että henkilöstömme kokee mielenterveyden tärkeäksi ja tahtoo tukea nuorten mielenterveystyötä Suomessa, toteaa HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen.
Mieli ry tekee työtä nuorten mielenterveyden hyväksi ja toimii yhdessä koulujen, valmentajien ja nuorisotyöntekijöiden kanssa, jotta kiusaaminen ja pahoinvointi vähenisivät. Järjestö ylläpitää esimerkiksi nuorille suunnattua keskustelupalvelu Sekasin-chattiä, joka auttaa nuoria ratkomaan mieltä painavia ongelmia ja luo toivoa jokaisen elämään.
HOK-Elannon Lahjoituksella autetaan ammattilaisia antamaan nuorille varhaista tukea vaikeissa tilanteissa ja se mahdollistaa esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen tai kiusaamisen kanssa kamppailevien nuorten tukemisen.
Hokelantolaiset toimittivat lahjoituksen tiistaina Mieli ry:n toimistolle Helsingin Pasilaan, jossa se otettiin ilolla vastaan.
– Erityisesti korona osui lapsiin ja nuoriin, jotka tarvitsevat paljon tukea mielenterveytensä vahvistamiseen ja tulevaisuuden uskon vahvistamiseen. HOK-Elannon lahjoitussummalla voimme vahvistaa nuorten mielenterveyden tukemista tai palkata yhden verkkokriisityöntekijän Sekasin-chattiin noin vuodeksi. Arvostamme suuresti, että HOK-Elannolla ja niin monella suomalaisella on halu vahvistaa nuorten mielenterveyttä, kiittelee Mieli ry:n varainhankintapäällikkö Maria Rahikka.
– Nuorten mielenterveystyön avustaminen on todella tärkeä ja sydäntä lähellä oleva aihe ja olen onnellinen, että sain olla mukana viemässä joululahjoituksen perille tänä vuonna, sanoo HOK-Elannolla ravintolapäällikkönä työskentelevä Matti Ollikainen.
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiTietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK-Elanto Liiketoiminta Oy käynnistää muutosneuvottelut ravintolatoiminnoissaan23.9.2024 16:45:00 EEST | Tiedote
HOK-Elanto Liiketoiminta Oy käynnistää muutosneuvottelut ravintolatoimialalla 30.9.2024. Muutosneuvottelut koskevat kaikkiaan 505 HOK-Elannon ravintoloissa työskentelevää henkilöä, mukaan lukien vuoroesihenkilöt ja työntekijät. Muutosneuvottelujen ulkopuolelle jäävät keittiömestarit, keittiöpäälliköt, ravintolapäälliköt, ravintolajohtajat ja liikeideapäälliköt. Neuvottelut eivät myöskään koske Ravintola Lasipalatsia, Café Lasipalatsia, Bio Rexiä tai Lasipalatsin Terassia, eikä ketjuohjausta. HOK-Elannon ravintolaliiketoiminnoissa työskentelee noin 660 ja koko HOK-Elanto-konsernissa yhteensä noin 6800 henkilöä. Muutosneuvottelut käydään alan kohtaamista haasteista johtuvista syistä. Työnantajan alustavan arvion mukaan suunnitelma voi toteutuessaan johtaa enintään 140 neuvotteluiden piirissä olevan henkilön nykyisen työsopimuksen osa-aikaistamiseen, irtisanomiseen tai työsuhteen olennaisen ehdon yksipuoliseen muuttamiseen. Suunnitelman toteutuessa työnantajan tavoitteena on tarjota lisät
Timo Myllynen on nimitetty HOK-Elannon uudeksi kiinteistöjohtajaksi27.8.2024 11:25:11 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uudeksi kiinteistöjohtajaksi on nimitetty Timo Myllynen nykyisen kiinteistöjohtajan Jyrki Karjalaisen siirtyessä HOK-Elannon sisällä ensin muihin tehtäviin ja kesäkuun 2025 lopussa eläkkeelle. Myllynen aloittaa tehtävässä 1.1.2025 alkaen.
Pinsat valloittivat pääkaupunkiseudun – HOK-Elanto tuo rekkalasteittain pinsoja Italiasta19.8.2024 14:29:54 EEST | Tiedote
Monikäyttöiset, Italian Napolissa valmistetut pinsat ovat myyneet kuin häkä HOK-Elannon kaupoissa huhtikuun lopun lanseerauksesta lähtien. Kysyntä yllätti HOK-Elannon kaupat ja ensimmäiset pinsat myytiin hyvin nopeasti loppuun, jolloin toimitusmääriä kasvatettiin runsaasti kesän aikana. Suosittu tuote jatkaa HOK-Elannon valikoimissa syksylläkin.
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2024: päivittäistavarakaupan myynti jatkoi markkinaa vahvempaa kasvuaan, asiakasomistajien määrä ennätyslukemissa16.8.2024 12:15:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan HOK-Elannon liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 2024 edellisvuodesta 3,3 prosenttia 1 296,5 miljoonaan euroon. Päivittäistavarakaupassa myynnin kasvu on ollut jo yli 2 vuotta markkinaa vahvempaa*. Asiakasomistajien määrä on tänä vuonna lisääntynyt ennätyksellistä tahtia: uusia asiakasomistajia on liittynyt ensimmäisen vuosipuoliskon aikana noin 18 000. HOK-Elanto sai lähes 20 000 kesätyöhakemusta ja tarjosi töitä yli 2 300 kesätyöntekijälle sekä harjoitteluissa että pidemmissä työsuhteissa.
Uusia lähikauppoja luvassa – Puotilaan ja Karakallioon uudet Alepat elokuussa6.8.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Puotilan ja Karakallion asukkaat saavat uudet, kauan kaivatut lähikaupat, kun kaupunginosiin avataan Alepa-myymälät elokuussa. Alepa Puotila avaa ovensa 8.8.2024 klo 10 ja Alepa Karakallio 29.8.2024 klo 10. Myymälöiden avajaisissa on luvassa muun muassa erilaisia tuotetarjouksia sekä avajaiskahvitarjoilu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme