Tammikuu oli kylmin kahdeksaan vuoteen
1.2.2024 10:51:03 EET | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Kuukausi alkoi Suomessa erittäin kylmänä, mutta päättyi lauhana. Enontekiöllä mitattiin tammikuun alussa –44,3 astetta; viimeksi kylmempi lukema mitattiin Suomessa vuonna 1999 tammikuussa.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tammikuun keskilämpötila vaihteli Suomessa lounaissaariston noin ‒3 asteesta Itä-Lapin ‒17 asteeseen. Tammikuu oli koko maassa tavanomaista kylmempi. Lämpötilapoikkeama pitkän ajan keskiarvoon nähden oli pääosin 3:n ja 6 asteen välillä. Näin kylmä tammikuu toistuu keskimäärin 5‒10 vuoden välein. Edellisen kerran oli kylmempää tammikuussa vuonna 2016.
Vuosi alkoi paukkupakkasissa, ja tammikuun ensimmäisen viikon aikana oli ajoittain poikkeuksellisen kylmää. Tammikuun alin lämpötila, ‒44,3 astetta, mitattiin Enontekiön lentoasemalla kuukauden 5. päivänä. Tammikuun ylin lämpötila, 5,7 astetta, mitattiin Kemi I majakalla kuukauden 9. päivänä sekä Hammarlandin Märketissä kuukauden 22. päivänä.
Tammikuun viimeinen viikko toi tullessaan vuodenaikaan nähden hyvin lauhaa ilmaa.
Sademäärät lähellä tavanomaisia
Sademäärät olivat tammikuussa lähellä tavanomaista tai hieman sen alle. Pääosin satoi 20‒60 millimetriä. Eniten tammikuussa satoi alustavien tietojen mukaan Joensuun Huhtilammella, 71,8 millimetriä. Vähiten satoi alustavien tietojen mukaan Toholammin Laitalassa, 13,2 millimetriä.
Kuukauden lopussa lunta oli Manner-Suomessa Varsinais-Suomen noin 15 senttimetristä Kilpisjärven 96 senttimetriin. Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa lunta oli muutama sentti. Monin paikoin lunta oli noin 10 senttimetriä tavanomaista enemmän.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelu, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Talvinen pakkassää jatkuu ensimmäisellä talvilomaviikolla12.2.2026 14:26:11 EET | Tiedote
Ensimmäinen talvilomaviikko on pääosin poutainen ja pakkasvoittoinen. Poutainen sää ennakoi myös sujuvaa menoliikennettä loman alkuun.
Tammikuussa koettiin poikkeuksellista säätä sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla10.2.2026 05:00:00 EET | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan tammikuu 2026 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian viidenneksi lämpimin. Eri puolilla maailmaa koettiin voimakkaita sään ääri-ilmiöitä: pohjoisella pallonpuoliskolla oli laajoja kylmyysjaksoja, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla mitattiin poikkeuksellista kuumuutta.
Pakkanen ei hellitä – viikonloppuna kylmimmillä alueilla hätyytellään -30 asteen lukemia5.2.2026 14:33:58 EET | Tiedote
Ennusteen mukaan kireille pakkasille ei todennäköisesti ole loppua vielä ensi viikollakaan, vaan Suomeen virtaa kylmää ilmaa Jäämereltä.
Pohjoismainen raportti AMOC-kiertoliikkeen keikahduspisteen vaikutuksista kehottaa tehostamaan ilmastonmuutoksen hillitsemistä, seurantaa ja varautumista5.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Tuoreeseen raporttiin on koostettu tieteellinen tieto Pohjois-Atlantin kiertoliikkeen (AMOC) mahdollisen romahduksen vaikutuksista Pohjoismaissa. Raportissa annetaan toimenpidesuosituksia alueen päätöksentekijöille.
Nordic report on the impacts of AMOC tipping urges stronger mitigation, monitoring and preparedness5.2.2026 10:00:00 EET | Press release
The report A Nordic Perspective on AMOC Tipping reviews the current state of science on the impacts of potential Atlantic Meridional Overturning Circulation (AMOC) collapse and provides recommendations for policy actions.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme