348 haki opiskelemaan vanginvartijaksi – hakujen lisääminen sai hyvän vastaanoton
Hakuaika rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen oli 8.-31.1.2024. Koulutukseen haki 348 henkilöä. Hakukohtainen kiinnostus rikosseuraamusalaa kohtaan on pysynyt hyvällä tasolla hakumahdollisuuksien tihentymisestä huolimatta.
Haku vankilan vartijaksi pätevöittävään rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen on järjestetty perinteisesti tammi-helmikuussa. Vuonna 2023 järjestettiin ensimmäisestä kertaa 35 vuoteen toinenkin kaikille avoin haku elokuussa. Hakijamäärä oli juuri päättyneessä haussa hieman suurempi kuin neljä kuukautta aiemmin ja korkein sitten vuoden 2008, jolloin hakijoita oli 432.
Etenkin sosiaalisen median merkitys mielenkiinnon herättäjänä on hakijakyselyn perusteella lisääntynyt viime vuosina; lähes puolet saa tiedon rikosseuraamusalan koulutuksesta somen kautta. Hakijoissa on vuosittain paljon myös Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) sisäisiä hakijoita eli määräaikaisessa vartijan virassa ilman alan koulutusta jo työskenteleviä. Heille järjestettiin jo vuonna 2022 kaksi hakumahdollisuutta koulutukseen. Juuri päättyneessä haussa sisäisiä hakijoita oli 51. Vuositasolla Risessä jo työskentelevien hakijoiden määrä on hieman kasvanut, kuten myös hakeminen vankilassa töissä olevien tuttavien suositusten perusteella.
Koulutukseen valitaan pääsykokeilla 60 opiskelijaa
Rikosseuraamusalan tutkintokoulutuksen pääsykokeet alkavat kuntokokeella, johon kutsutaan kaikki Risessä jo työskentelevät hakijat sekä muista hakijoista kaikki hakukriteerit täyttävät. Kuntokokeen hyväksytysti suorittaneista 120 parasta pääsee kokeen pisteiden perusteella soveltuvuusarviointiin. Pääsykokeiden perusteella koulutukseen valituille tehdään vielä Suojelupoliisin perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Koulutukseen valittavien 60 henkilön opinnot alkavat syyskuussa 2024. Koulutus kestään enintään 16 kuukautta. Opintoihin sisältyy 10 kuukautta palkallista työssäoppimista vankilassa sekä lähiopintoja pääasiassa Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa (RSKK) Vantaan Tikkurilassa.
Seuraava haku rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen järjestetään elokuussa 2024. Tarkempi ajankohta julkaistaan myöhemmin osoitteessa RSKK.fi.
Lisätietoja:
yksikönpäällikkö Sanna Kohvakka, Rikosseuraamusalan koulutuskeskus
p. 050 472 3035,
sanna.kohvakka@om.fi
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Uppemot 400 sökte till utbildning för att bli fångvaktare3.9.2024 14:53:27 EEST | Pressmeddelande
Det var 395 som sökte till examensinriktad utbildning inom brottspåföljdssektorn, 49 fler än vid ansökningsomgången i januari. Ansökningstiden var den 12 till 31 augusti 2024.
Lähes 400 haki opiskelemaan vanginvartijaksi3.9.2024 14:53:27 EEST | Tiedote
Hakijoita oli 395 eli 49 enemmän kuin tammikuussa järjestetyssä haussa. Hakuaika rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen oli 12.-31.8.2024.
Förändringar i rehabiliteringen av bötesfångar och korttidsfångar under återstoden av 20242.9.2024 09:50:37 EEST | Pressmeddelande
Rehabiliteringen och utslussningen av bötesfångar och korttidsfångar har varit mycket framgångsrik när det gäller att motivera fångarna att förbättra sin livssituation, få in dem på en rehabiliteringsbana och därmed stödja deras beredskap för en livsstil utan kriminalitet. Detta har förutsatt ett välfungerande samarbete med intressenterna och i synnerhet med välfärdsområdena. Insatserna har också påverkat positivt på överbeläggningen på fängelserna, som är en utmaning i myndighetens verksamhet.
Sakko- ja - ja lyhytaikaisvankien kuntoutuksessa tapahtuu muutoksia loppuvuoden aikana2.9.2024 09:50:37 EEST | Tiedote
Sakko- ja lyhytaikaisvankien kuntoutuksessa ja ulkopuolisessa sijoituksessa on onnistuttu erinomaisesti edistämään vankien motivoitumista oman elämäntilanteensa parantamiseen, saattamaan kuntoutuspolun alkuun ja näin tukemaan valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan. Tämä on edellyttänyt erinomaista sidosryhmäyhteistyötä erityisesti hyvinvointialueiden kanssa. Toiminnalla on myös vaikutettu vankiloiden haastavaan yliasutukseen.
Brottspåföljdsmyndighetens samarbetsförhandlingar utmynnar i framställan om sammanslagning av brottspåföljdscentraler och avveckling av nio uppgifter22.8.2024 11:23:22 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten framställer om att ett flertal brottspåföljdscentraler ska slås samman. Antalet personalminskningar blir högst nio. Den nya organisationsstrukturen är tänkt att träda i kraft den 1 januari 2025. Därefter ska det finnas kvar sju brottspåföljdscentraler.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme