Eurojackpotin päävoitto kohoaa jo noin 73 miljoonaan euroon – muhkea voitto Pirkanmaalle
Eurojackpotin perjantaisessa arvonnassa (kierros 20/2024) ei tällä kertaa löytynyt täysosumaa. Yksi kierroksen suurimmista voitoista pelattiin Lempäälässä.

Eurojackpotin tämän perjantain oikea rivi on 1, 2, 29, 36 ja 48. Tähtinumerot ovat 1 ja 11.
Kierroksen suurimmat voitot tulivat 5+1-tuloksilla, joita arvonnassa löytyi neljä kappaletta. Voitoista kolme tipahti Saksaan ja yksi Tanskaan. Voitto-osuudeksi tämän kierroksen 5+1-tuloksella muodostui 567 073,40 euroa.
Näiden lisäksi arvonnassa löytyi seitsemän kappaletta 5+0-tuloksia, joiden kunkin voitto-osuus oli 182 744,50 euroa. Voittoja osui Ruotsiin, Puolaan, kaksi Saksaan ja kaksi Norjaan.
Yksi 5+0-voitoista osui meille Suomeen. Voittoisa peli oli laitettu sisään Lempäälän Ideaparkin Prismassa. Voittaja saa reilun 180 000 euron voitonsa suoraan pankkitililleen todennettuaan kolmen viikon karenssiajan jälkeen henkilöllisyytensä osoitteessa veikkaus.fi/omatvoitot tai vaihtoehtoisesti jossakin Veikkauksen pelisalissa.
Perjantai-Jokerin voittorivi on 0 7 7 5 8 1 1. Jokerista löytyi kaksi 6 oikein -tulosta, joista toinen oli pelattu onnistuneesti tuplattuna. Voitto-osuudet näissä olivat 20 000 ja 40 000 euroa.
Perjantain Lomatonnin voittorivi on Malaga 93. Tonneja lähti tänään jakoon 11 kappaletta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotissa löytyi yksi täysosuma – tänne se matkasi23.5.2025 22:09:13 EEST | Tiedote
Perjantain Eurojackpotin arvonnassa löytyi yksi täysosuma. Noin 37 miljoonan euron arvoinen rivi pelattiin Sloveniassa.
Lappajärvelle ja Saarijärvelle isot voitot Kenosta23.5.2025 13:14:50 EEST | Tiedote
200 000 arvoiset voitot osuivat nettipelaajille peräkkäisinä päivinä.
Eurojackpotin potti kohoaa 36 miljoonaan euroon20.5.2025 22:20:16 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina tarjolla on noin 36 miljoonan euron päävoitto.
Loton jättipotti jakautui kolmelle – ”Nyt pystyn auttamaan vielä enemmän muita”20.5.2025 07:34:11 EEST | Tiedote
Loton kierroksella 20/2025 tarjolla ollut 11,5 miljoonan potti meni kolmeen osaan. Veikkauksen onnittelupuhelu tavoitti kaikki voittajat arvonnan jälkeisenä sunnuntaina, eikä yksikään voittajista ollut harmissaan potin jakamisesta.
Suomeen kolme uutta lottomiljonääriä – yksi päävoitoista jälleen rahapelivoitoistaan tunnetuksi tulleeseen kuntaan17.5.2025 22:49:57 EEST | Tiedote
Lotossa oli tänä iltana tarjolla 11,5 miljoonan euron potti. Päävoittoja löytyi kolme kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme