Finnveran ja EIP:n rahoitusyhteistyö vauhdittaa suomalaisten midcap-yritysten kasvua ja investointeja
Talouden näkymiin liittyy paljon epävarmuutta, ja suomalaiset yritykset ovat lykänneet investointeja. Finnvera ja Euroopan investointipankki (EIP) pyrkivät saamaan keskisuurten yritysten työllisyyttä, kasvua ja puhdasta siirtymää edistävät hankkeet liikkeelle.

EIP antaa Suomen valtion omistamalle erityisrahoittajalle ja vientitakuulaitokselle, Finnveralle, 200 miljoonan euron takauksen midcap-yritysten rahoittamiseen. Takausohjelman tavoitteena on poistaa rahoituksen saannin esteitä jakamalla riskit, jotka liittyvät taloudellisiin epävarmuustekijöihin, kuten inflaatioon, korkeisiin korkoihin, rajallisiin ulkoisiin kasvumahdollisuuksiin ja energiatoimitusten ennakoimattomuuteen.
EIP:n takauksen turvin Finnvera voi myöntää uusia lainoja jopa 400 miljoonalla eurolla, mikä laajentaa Finnveran rahoitusmahdollisuuksia ja tarjoaa yrityksille mahdollisuuden saada rahoitusta edullisin ehdoin, kuten alennetuilla koroilla ja kevennetyillä vakuusvaatimuksilla. Takausyhteistyö voi tuottaa reaalitalouteen noin 560 miljoonan euron investoinnit.
Finnveran kanssa allekirjoitettu takaussopimus suoriin lainoihin on EIP:n ensimmäinen tämänkaltainen sopimus Suomessa, ja se on tarkoitettu keskisuurten, 250−3 000 työntekijän yritysten uusiin rahoituksiin. Takaus on osa Linked Risk-Sharing (LRS) -ohjelmaa ja kattaa enintään 50 prosenttia uudesta lainasta.
EIP:n varat kanavoidaan yrityksille Finnveran palveluverkoston kautta.
”Midcap-yritysten kasvun tukeminen on erittäin tärkeää Suomen talouden kannalta”, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.
”Meillä on siihen entistä paremmat mahdollisuudet, kun EIP on mukana jakamassa riskiä. Yhteistyön hyöty välittyy suoraan suomalaisille yrityksille. LRS-takauksen etu on myös laajat käyttömahdollisuudet, ja sillä voi rahoittaa kotimaisten hankkeiden lisäksi vientihankkeita EU:n sisällä. Finnveralle viennin vauhdittaminen on tärkeä strateginen tavoite. Toimimme ensisijaisesti yhdessä muiden rahoittajien kanssa, mutta LRS-takauksen myötä voimme täydentää rahoitusmarkkinaa uusin tavoin.”
”Olemme iloisia, että voimme yhteistyössä Finnveran kanssa tukea suomalaisia keskisuuria yrityksiä takaamalla pitkäaikaisia lainoja”, sanoo EIP:n varapääjohtaja Thomas Östros.
”Tuemme yhdessä hankkeita, jotka ovat EIP:n tehtävän mukaisia – ne lisäävät työllisyyttä, kasvua ja tukevat ilmastonmuutosta hillitseviä toimia. Finnveralla on valtakunnallinen rooli, ja noin puolet tarjottavasta rahoituksesta hyödyttää Suomen koheesioalueita.”
Finnvera on hyödyntänyt laajasti Euroopan investointirahaston (EIR) ja EIP:n takuuratkaisuja, kuten eurooppalaista EGF-takausohjelmaa. Vuonna 2023 EIR ja Finnvera allekirjoittivat sopimuksen 280 miljoonan euron kanavoimisesta suomalaisille pk-yrityksille vihreän siirtymän, innovaatioiden ja digitalisaation edistämiseen.
”Hallituksen tavoite on saada Suomi jälleen kasvun tielle. Investointipankin kanssa tehty takaussopimus on yksi osa tätä laajaa toimenpidekokonaisuutta. Finnvera tekee yhteistyötä eurooppalaisten toimijoiden kanssa, jotta suomalaisten yritysten rahoitusasema ja toimintaedellytykset paranevat. Se on yritysten ja kaikkien suomalaisten etu”, toteaa elinkeinoministeri Wille Rydman.
Taustaa
Finnvera
Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö ja vientitakuulaitos, joka tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera perustettiin vuonna 1999. Sillä on 368 työntekijää ja 23 100 asiakasta. Finnvera palvelee koko Suomea ja sillä on toimipisteet 15 paikkakunnalla. Suomen valtio korvaa Finnveran luotto- ja takaustappioita, ja kotimaan rahoituksen luotto- ja takaustappiokorvausprosentti on pääsääntöisesti 50 %. Finnveran taseen loppusumma on 14,3 miljardia euroa (31.3.2024). Yhtiö myönsi vuonna 2023 kotimaan rahoitusta 1,8 miljardia euroa. Moody’sin luottoluokitus Finnveralle on Aa1 ja Fitchin AA+.
EIP
Euroopan investointipankki (EIP) on Euroopan unionin pitkäaikaista rahoitusta tarjoava rahoituslaitos, jonka jäsenvaltiot omistavat. Hankkeiden pitää täyttää terveen liiketoiminnan edellytykset, ja pankin rahoittamat hankkeet edistävät EU:n politiikkatavoitteiden toteutumista. EIP:n hankkeet vahvistavat kilpailukykyä, edistävät innovaatioita, edistävät kestävää kehitystä, lisäävät sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta sekä tukevat oikeudenmukaista ja nopeaa siirtymistä ilmastoneutraaliuteen.
EIP-ryhmä, johon kuuluu myös Euroopan investointirahasto (EIR), allekirjoitti yhteensä 88 miljardin euron arvosta uutta rahoitusta yli 900 hankkeelle vuonna 2023. Näiden sitoumusten odotetaan käynnistävän noin 320 miljardia euroa investointeja, joilla tuetaan 400 000 yritystä ja 5,4 miljoonaa työpaikkaa.
Kaikki EIP-ryhmän rahoittamat hankkeet ovat Pariisin ilmastosopimuksen mukaisia. EIP-ryhmä ei rahoita investointeja fossiilisiin polttoaineisiin. Etenemme kohti sitoumusta tukea vuosikymmenen aikana biljoona euroa ilmaston ja ympäristön kestävyyteen tehtäviin investointeihin vuoteen 2030 mennessä, kuten lupaamme ilmastopankin tiekartassa. Yli puolet EIP-ryhmän vuotuisesta rahoituksesta tukee hankkeita, jotka edistävät suoraan ilmastonmuutoksen hillitsemistä, sopeutumista ja terveellisempää ympäristöä.
Noin puolet EIP:n rahoituksesta EU:n sisällä suuntautuu koheesioalueille, joilla tulot asukasta kohden ovat tavanomaista alhaisemmat. Tämä korostaa pankin pyrkimystä osallistavaan kasvuun ja tasapainoiseen alueelliseen kehitykseen.
Vuonna 2023 EIP-ryhmä myönsi lähes miljardin euron rahoituksen uusiin hankkeisiin Suomessa. Rahoitus suunnattiin suuryritysten tutkimus- ja kehitysmenoihin, teollisuusinvestointeihin, energiatehokkaisiin rakennuksiin ja koulutusinfrastruktuuriin sekä pienyritysten tukemiseen. Rahoitus kattaa 0,35 % maan bruttokansantuotteesta ja tukee investointeja lähes 4,4 miljardin euron arvosta. EIP-ryhmä on myöntänyt Suomeen rahoitusta lähes 8 miljardia euroa viimeisen viiden vuoden aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median yhteyshenkilöt
EIB:
Kristiina Randmaa, Media Officer, k.randmaa@eib.org, puh.: +352 4379 72894, www.eib.org/press
Finnvera:
Tiina Riippa, viestintäpäällikkö, puh. 029 460 2865, tiina.riippa@finnvera.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
EIR:n ja Finnveran pilottihanke Ukrainan tueksi vauhdittamaan suomalaisyritysten vientiä30.6.2025 09:15:28 EEST | Tiedote
Finnvera ja Euroopan investointirahasto (EIR) ovat allekirjoittaneet sopimuksen uudesta takausjärjestelystä, jonka turvin Finnvera voi myöntää lisää vientitakuita Ukrainaan. Sopimuksen tavoitteena on tukea EU-yrityksiä kaupankäynnissä Ukrainan kanssa sekä lujittaa taloussuhteita Ukrainan EU-jäsenyysprosessin tukemiseksi. Kyseessä on pilottihanke, joka mahdollisesti laajenee myöhemmin.
Talouden tabut julki SuomiAreenassa: Vaikuttajat ja asiantuntijat purkavat talouskasvun esteitä Finnveran ja Nasdaq Helsingin keskustelussa24.6.2025 10:12:19 EEST | Tiedote
Pitkä talouden alavire on saanut yritykset ja sijoittajat epäilemään, kannattaako Suomeen investoida. Kasvu ruokkii kasvua, mutta mistä ideat, pääomat ja tahto käynnistämään Suomen talouden nousu? Finnvera ja Nasdaq Helsinki järjestävät Porin SuomiAreenassa keskustelun talouskasvun esteistä ja ratkaisuista torstaina 26.6.2025. Lavalle nousee joukko vaikuttajia ja asiantuntijoita talouden, sijoittamisen ja rahoittamisen sekä kasvuyritysten johtopaikoilta.
Finnvera myönsi mikroyrityksille lainoja yhteensä 20 miljoonaa euroa kasvuun ja investointeihin – ”Merkittävät työllistävät vaikutukset”23.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Finnveran lainaa saaneet mikroyritykset suunnittelevat työllistävänsä rahoituksen avulla yhteensä 500 uutta työntekijää. Yritykset ovat erittäin kasvuhakuisia ja arvioivat liikevaihtonsa kasvavan tuntuvasti lähivuosina. Finnvera myönsi mikroyritysten kasvuhankkeisiin lainaa kuuden kuukauden määräaikaisessa pilotissa, jonka tavoitteena oli mahdollistaa pienimpien yritysten kasvua ja kehittämistä sekä kartoittaa mikroyritysten rahoitushaasteita. Lokakuun 2024 alusta maaliskuun 2025 loppuun lainaa myönnettiin yhteensä 20 miljoonaa euroa noin 440 yritykselle. Lainan kysyntä nousi jopa ennakoitua korkeammaksi.
Finnveran Juuso Heinilä: Suomen talouden näkymät merkittävästi positiivisemmat kuin vuosi sitten – Vientikauppojen rahoitusneuvottelujen määrä noussut selvästi4.6.2025 14:46:20 EEST | Tiedote
Suomen talouden näkymät yritysten investointien, kasvuhankkeiden ja rahoituskysynnän perusteella selvästi paremmat kuin vuosi sitten ja positiivisemmat kuin yhteiskunnan tasolla uskotaan, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Vuosi sitten näkymä oli synkkä, yritysten konkurssit ja maksuvaikeudet kasvoivat ja suurimmillakin yrityksillä oli hankaluuksia markkinoilla. Muutos vuoden aikana on ollut merkittävä. Pk- ja midcap-yritysten investoinnit ja kasvuhankkeet ovat nousussa. Samoin suomalaisten veturiyritysten vientikaupat ovat selvästi kasvussa. Finnverassa tämä näkyy tuntuvana kasvuna tulevien vientikauppojen rahoitusneuvottelujen määrässä.
Rahoitus Icon 4 -risteilyaluksen rakentamiseen varmistunut – ”Valtava merkitys suomalaiselle meriteollisuudelle”31.5.2025 13:27:20 EEST | Tiedote
Finnvera on päässyt neuvottelutulokseen Icon 4 -aluksen rahoituksen ehdoista. Tämä mahdollistaa Royal Caribbean Groupille tilauksen lopullisen vahvistamisen. Hanke tuo toivottua jatkuvuutta suomalaiselle laivanrakennusteollisuudelle, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Alus- ja telakkasektorin strateginen merkitys on kasvussa geopoliittisten muutosten ja huoltovarmuustekijöiden myötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme