Väitös: Päihdekuntoutus ja vankila tiiviimmin yhteydessä toisiinsa

A-klinikkasäätiön tutkija Teemu Kaskela tarkastelee väitöskirjassaan sitä, miten kaksi 1990-luvun tapahtunutta suurta muutosta - huumeiden käytön normalisoituminen ja kriminaalipolitiikan kuntoutusajattelullinen siirtymä - näkyvät vankiloiden käytännöissä ja päihdehoidon asiakaskunnassa.

Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöskirja pohjautuu etnografiseen havainnointiin ja haastatteluihin vankiloiden päihdekuntoutusohjelmissa sekä laajaan päihdehoidon asiakastietoja ja viranomaisrekistereitä yhdistävään tilastolliseen aineistoon. Väitöskirjan johtopäätöksen voi tiivistää siihen, että vankila- ja päihdehoitoinstituutiot ovat 2000-luvulla kietoutuneet aiempaa tiukemmin yhteen myös käytännön tasolla.

Päihdehoidossa tulisi ottaa huomioon rikostausta

Väitöskirjassa tutkittiin päihdehoitolaitoksen asiakkaiden hoitojakson jälkeistä riskiä tehdä vankeuteen johtava rikos. Neljäsosassa hoitojaksoista asiakkaalla oli ehdoton vankeustuomio ja lähes viidesosassa asiakas teki vankeuteen johtavan rikoksen viiden vuoden sisällä hoitojakson loppumisesta. Riski oli suurempi, mikäli hoitojakso päättyi keskeytykseen. Rikosseuraamustaustaisten päihteitä ongelmallisesti käyttävien naisten rikosriski ei juuri poikennut miehistä, vaikka muuten miesten riski tehdä rikoksia on merkittävästi suurempi.

”Vankeus on osa monen päihdehoidon asiakkaan elämänkulkua ja tiedämme rikollisuuden usein linkittyvän päihdeongelmiin. Se tulisikin ottaa huomioon hoidossa selvittämällä systemaattisesti asiakkaan rikollisuuden riskitekijöitä ja miettimällä kuinka rikollisen käyttäytymisen ehkäisemisen voisi ottaa huomioon hoidossa”, Kaskela kertoo. 

Kuntouttamista kontrollin rinnalle

Väitöskirjan pohjalta voidaan todeta, että kuntouttamiseen tähtäävä ajattelu on normalisoitunut osaksi vankiloiden arkea rikosten sovittamiseen tähtäävän kontrolliajattelun rinnalle.

Kuntoutusajattelu on johtanut siihen, että henkilökunta ja vangit toimivat usein kahdessa eri roolissa: kuntoutujina ja kuntouttajina sekä toisaalta rangaistavana ja rangaistuksien täytäntöönpanijoina. Kuntoutusohjelmien ohjaajat olivat merkittävässä roolissa osallistuvien vankien arjessa, sillä vangit suhtautuivat heihin paljon myönteisemmin kuin vartijoihin. Heidän kauttaan hoidettiinkin myös vankila-arkeen ja vapautumiseen liittyviä käytännön asioita, jotka eivät suoraan liittyneet kuntoutusohjelmiin.

Teemu Kaskelan väitöskirja tarkistetaan Helsingin yliopistossa 7.6.2024 kello 12 alkavassa väitöstilaisuudessa. Vastaväittäjänä on kriminologian professori Mikko Aaltonen Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuus järjestetään Kielikeskuksen salissa 115 (Fabianinkatu 26, Helsinki). Väitöstilaisuutta voi seurata myös netistä.

Väitöskirja on luettavissa täältä.