Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Milla Lahdenperä: Oppimista vahvistetaan lisäämällä aikaa äidinkielen ja matematiikan opettamiseen

30.5.2024 13:40:41 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Hallitus on päättänyt tänään kasvattaa perusopetuksen vähimmäistuntimäärää 3 vuosiviikkotunnilla laajentamatta opetussuunnitelmaa. Kokoomuksen kansanedustaja Milla Lahdenperä pitää hallituksen päätöstä äärimmäisen tärkeänä.

Milla Lahdenperä. Kuvaaja: Kimmo Falck.
Milla Lahdenperä. Kuvaaja: Kimmo Falck.

Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Milla Lahdenperä on tyytyväinen, että hallitus tekee vaikuttavia toimia lasten perustaitojen parantamiseksi. Vuosien saatossa luku-, kirjoitus- ja laskutaitojen heikko osaaminen on yleistynyt lapsilla. Lahdenperän mukaan ilman näitä taitoja ei välttämättä kykene suoriutumaan jatko-opinnoista.

”Hallituksen päätös lisätä aikaa koulupolun alkuun äidinkielen ja matematiikan oppimiseen on konkreettinen täsmäkeino lasten perustaitojen vahvistamiseen. Oppimisen perusta on juuri lasten luku-, lasku- ja päättelytaidoissa”, Lahdenperä sanoo.

Lahdenperän mukaan oppimisen perusta luodaan jo koulupolun alkupäässä. Perustaitojen vahvistamiseen on tutkimusten ja selvitysten perustella lisäresurssin tarve etenkin peruskoulun ensimmäisillä luokilla, jolloin muodostetaan perusta osaamisen kehittymiselle.

”Suomessa opetukseen käytetty tuntimäärä on kansainvälisesti pieni etenkin alimmilla vuosiluokilla. Aikaa perustaitojen opetteluun on vähemmän kuin muissa pohjoismaissa sekä alle OECD-maiden keskiarvon. Uudistus tarkoittaa enemmän aikaa ja rauhaa näiden perustaitojen opettamiseen sekä oppimiseen”, Lahdenperä sanoo.

Lahdenperän mukaan on tärkeää, että jokainen lapsi saavuttaa peruskoulun aikana sellaiset taidot, joilla pärjää elämässä eteenpäin.

”Hyvät perustaidot luovat pohjan sille osaamiselle, jota peruskoulun jälkeen tarvitaan. Heikko peruskoulupohjainen osaaminen ei usein enää riitä tulevissa opinnoissa ja työmarkkinoilla suoriutumiseen. Hallituksen muutos antaa lapsillemme paremmat eväät koko koulupolulle ja tulevaan elämään”, Lahdenperä päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kauma: SDP:n talouspolitiikasta ei ota selvää – ei edes puolue itse11.4.2026 14:49:31 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n talouspolitiikan hajanaisuus paljastui jälleen, kun puolueen varapuheenjohtaja Nasima Razmyar arvosteli julkisesti yhdessä parlamentaarisesti sovittua velkajarrua – vaikka Razmyar oli itse mukana sitä valmistelleessa työryhmässä. Samaan aikaan toinen SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen ilmoitti astuvansa syrjään puoluejohdosta, vedoten erimielisyyteensä erityisesti puolueen talouspoliittisista linjoista.

Kokoomuksen Päivärinta tyrmää SDP:n Kiurun syytökset ostovoiman katoamisesta9.4.2026 17:01:30 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta tyrmää SDP:n Krista Kiurun syytöksen siitä, että hallitus olisi kadottanut suomalaisten ostovoiman. Päivärinnan mukaan tosiasiat kertovat päinvastaista: palkansaajien ostovoima on vahvistunut nopeasti, naisten reaalipalkat ovat ennätystasolla ja suomalaisten säästöt ovat kasvaneet Orpon hallituksen aikana. Hänen mukaansa juuri SDP:n omalla hallituskaudella ostovoima romahti.

Kokoomuksen Castrén: Yhteiskunnan tuki kuuluu sitä tarvitseville – hallitus puuttuu sosiaaliturvan väärinkäytöksiin9.4.2026 15:22:33 EEST | Tiedote

Hallitus esittää uusia keinoja sosiaaliturvan väärinkäytösten kitkemiseksi. Muutoksilla pyritään ehkäisemään tahallista huijaamista, vähentämään virheellisiä maksuja ja parantamaan Kelan tiedonvaihtoa. Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrénin mukaan kyse on siitä, että yhteiskunnan tuki kuuluu ihmisille, jotka sitä aidosti tarvitsevat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye