Väitöstutkimus paljasti sisäisen vuorokausirytmin yhteyksiä keski-ikäisten liikkumiseen ja sydänterveyteen
Terveystieteiden maisteri Laura Nauha tarkasteli väitöskirjassaan ihmisen sisäisen vuorokausirytmin eli kronotyypin yhteyttä liikkumisen määrään ja paikallaanoloaikaan keski-iässä. Lisäksi hän selvitti epäsäännöllisen unirytmin yhteyttä tutkittavien verenpaineeseen, lihavuuden asteeseen sekä veren glukoosi-, insuliini- ja kolesterolitasoihin. Laura Nauha väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 14. kesäkuuta.
Ihmiset voidaan jakaa sisäisen vuorokausirytminsä perusteella aamu-, päivä- ja ilta-kronotyyppeihin. Sisäisen vuorokausirytmin ohjaava vaikutus näkyy käyttäytymisessä, vireystilan ajoittumisessa ja mieltymyksessä nukkumaanmenoajoissa. Ilta-kronotyyppiin ja epäsäännölliseen unirytmiin liittyy aiempien tutkimusten perusteella terveysriskejä, kuten alttius huonoille elintavoille ja yhteys heikompaan sydän- ja verisuoniterveyteen.
Väitöstutkimus osoitti, että keski-ikäiset iltavirkut liikkuvat vähemmän kuin aamuvirkut ja viettävät enemmän aikaa paikallaan. Tutkimus paljasti lisäksi, että epäsäännöllinen unirytmi heikentää sydän- ja verisuoniterveyttä, mikä ilmenee erityisesti vyötärönympäryksen kasvuna. Tutkimuksen mukaan päivittäinen liikunta voi kuitenkin lievittää epäsäännöllisen unirytmin terveysriskejä.
Tutkimuksessa hyödynnettiin Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden, yli viiden tuhannen tutkittavan 46 vuoden iässä kerättyä aineistoa. Fyysistä aktiivisuutta ja istumisen määrää mitattiin ranteessa pidettävällä aktiivisuusmittarilla kahden viikon ajan. Unirytmin vaihtelu mitattiin aktiivisuusdatasta tutkimusta varten kehitetyllä ja luotettavaksi havaitulla algoritmilla. Tutkittavat täyttivät terveys- ja elintapakyselyt ja heiltä mitattiin verenpaine sekä veren rasva- ja sokeriarvot.
Väitöskirja vahvistaa säännöllisen unirytmin ja liikkumisen merkitystä keski-ikäisten sydän- ja verisuoniterveyden ylläpitämisessä. Mittalaitteiden käyttö voi olla hyödyksi liikkumisen, paikallaanolon ja unirytmin seurannassa sekä ehkäisevää elintapaohjausta suunniteltaessa.
Terveystieteiden maisteri Laura Nauha väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 14. kesäkuuta. Lääketieteen alaan kuuluvan väitöskirjan suomennettu otsikko on: Kronotyyppi, fyysinen aktiivisuus, paikallaanolo ja unirytmin säännöllisyys – Yhteydet sydän-, verisuoni- ja aineenvaihduntaterveyteen keski-iässä Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 -tutkimusaineistossa. Väitöstilaisuus alkaa Oulun Diakonissalaitoksen Wegelius-salissa (Albertinkatu 16, Oulu) klo 12.
Lisätiedot väitöksestä: https://www.oulu.fi/fi/vaitokset/kronotyyppi-fyysinen-aktiivisuus-paikallaanolo-ja-unirytmin-saannollisyys-yhteydet-sydan-verisuoni
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
TtM Laura Nauha, 045 783 83394, laura.nauha@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston opiskelijavalinta on valmistunut1.7.2025 05:51:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Syksyllä 2025 yliopiston suomenkielisissä kandidaatti- ja maisteriohjelmissa aloittaa yli 2700 uutta opiskelijaa.
Kemiallinen vakoilija, ksenon, paljastaa esimerkiksi syöpäsolujen jälkiä – Oulussa kehitettiin uusia työkaluja NMR-signaalin tulkintaan30.6.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
Ksenonatomi toimii kuin vakoilija, jonka NMR-signaalissa erottuvat ympäristön pienimmätkin muutokset. Oulun yliopiston NMR-tutkimusyksikössä on kehitetty laskennallisteoreettisia työkaluja, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia käyttää ksenonkaasua biosensorina.
Susien pääkallot paljastavat susikannan vaihtuneen Fennoskandiassa25.6.2025 05:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus on paljastanut silmiinpistäviä muutoksia Suomen, Norjan ja Ruotsin susien kallon muodossa, mikä heijastaa merkittävää susipopulaation vaihtumista 1900-luvulla.
Euroopan suurin magneettisen resonanssin konferenssi kokoaa lähes 700 tutkijaa Ouluun24.6.2025 07:03:00 EEST | Tiedote
Magneettista resonanssia eri aloilla kemiasta lääketieteeseen soveltavia kansainvälisiä asiantuntijoita kokoontuu Ouluun 6.–10.7.2025 EUROMAR-konferenssiin. Lähes 700 osallistujallaan se on yksi suurimmista Oulussa järjestetyistä kansainvälisistä tieteellisistä kokouksista.
Tutkijat kehittävät älykkäitä bioteknologisia ratkaisuja pohjoisista luonnonvaroista24.6.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston johtama uusi tutkimushanke WaVes – Smart Innovative Biotechnology from Arctic Plant-Derived Waxes and NanoBiomaterials keskittyy hyödyntämään arktisista kasveista, kuten pohjoisista marjoista ja kuusen neulasista, saatavia vaha- ja nanobiomateriaaleja korkeaa lisäarvoa tuottavien bioteknologisten sovellusten kehittämisessä. Tavoitteena on edistää kestävää biotaloutta ja luonnonvarojen vastuullista hyödyntämistä erityisesti pohjoisilla alueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme