Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Kuusamon psykiatrisen osaston toiminta lakkaa 20.6.2024

Jaa

Korjaus 12.6.2024 lähetettyyn tiedotteeseen: Kuusamon psykiatrisella osastolla ei ole tarjottu suljettua osastohoitoa, vaan hoito osastolla on perustunut vapaaehtoisuuteen, toisin kuin tiedotteesta saattoi aiemmin ymmärtää.

Kuusamossa vahvistetaan kotiin vietäviä palveluja ja hoitoon pääsyä varhaisessa vaiheessa. Muutos on osa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen järjestämissuunnitelmaa.

Kuvituskuva.

Kuusamon psykiatrisen osaston toiminta lakkaa torstaina 20.6.2024. Ympärivuorokautisella avohoito-osastolla on ollut kuusi vuodepaikkaa ja siellä on hoidettu kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita. Hoito on perustunut vapaaehtoisuuteen. Suljettua osastohoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan jatkossakin OYSin psykiatrian osastoilla Oulun Peltolassa, jonne heidät kuljetetaan Kuusamosta ambulanssilla. Päihdekatkaisua tarvitsevat potilaat hoidetaan Kuusamon terveyskeskuksen akuuttiosastolla.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti Kuusamon ja Raahen psykiatristen osastojen lakkauttamisesta syksyllä 2022, kun se hyväksyi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman. Raahessa psykiatrisen osaston toiminta lakkasi viime vuonna, ja mielenterveyspalvelut järjestettiin uudella tavalla.

Avohoitoa vahvistetaan

Koillismaan alueella eli Kuusamossa ja Taivalkoskella mielenterveyspalveluja saa jatkossa arkipäivisin kello 8–16. Psykiatrisen osaston henkilökunta sijoittuu työskentelemään Koillismaan mielenterveyspalveluissa eri tehtäviin.
 
– Tavoitteemme on, että pystymme mahdollisimman pitkään hoitamaan potilaat avohoidon turvin eli ilman osastohoitoa. Raahessa palvelut on järjestetty tällä samalla tavalla psykiatrisen osaston lakkauttamisen jälkeen ja kokemus siellä on ollut hyvä, kertoo Pohteen alueellisten mielenterveyspalvelujen hoitotyön johtaja Niko Borén.
 
Henkilökuntaa siirtyy esimerkiksi tehostetun avohoidon yksikköön, joka aloitta Kuusamon psykiatrisen osaston tiloissa tiistaina 25.6.2024. 
 
– Tehostetulla avohoidolla pyrimme vastaamaan nopeaan hoidon tarpeeseen. Järjestämme nopeasti ja tiiviisti aikoja potilaille, jotka niitä tarvitsevat, sanoo alueellisten mielenterveyspalvelujen osaamiskeskusjohtaja Jaana Hinkkala

Henkilökuntaa sijoitetaan myös vahvistamaan lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja. Lisäksi psykiatrisen osaston henkilöstöä siirtyy niin sanottuihin matalan kynnyksen palveluihin.

Mielenterveyspalveluista tulee liikkuvia

Mielenterveyspalveluja viedään myös asiakkaiden koteihin. Liikkuvia mielenterveyspalveluja Koillismaalla ei ole aiemmin ollut.
  
– Tehostettu avohoito alkaa aina hoitajien käynnillä potilaan kotona. Sen jälkeen potilas tapaa hoitajaa joko vastaanotolla tai etänä. Tehostettu avohoito kestää kuudesta kahdeksaan viikkoa. Siihen voi kuulua myös verkostotapaamisia, joissa ovat mukana potilas, potilaan hoidosta vastaava yksikkö tai lähetteen tehnyt yksikkö ja potilaan omaisia, jos potilas antaa siihen luvan, kertoo Koillismaan mielenterveyspalvelujen vastuuyksikköpäällikkö Nina Säkkinen.
 
Tehostettuun avohoitoon voidaan ohjata esimerkiksi päivystyksestä tai muista hoitoyksiköistä. Asiakas itse ei voi hakeutua tehostettuun avohoitoon, vaan ensimmäinen yhteydenottoväylä matalan kynnyksen palveluihin on Koillismaan mielenterveyspalvelujen asiakaspalvelu, jonka puhelinnumero on 040 773 5328. Puheluihin vastataan arkisin kello 8–11.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialueelle suunnitteilla muutoksia24.4.2025 09:33:24 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde suunnittelee muutoksia perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYSPsykiatria –toimialueelle. Suunnitelmat perustuvat talousarvion linjauksiin ja niillä tavoitellaan muun muassa yhdenmukaista palvelujen saatavuutta Pohteen alueella. Koska suunnitelmiin sisältyy henkilöstövaikutuksia, Pohde käynnisti yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa torstaina 24.4.2025.

Pohde on tarkentanut Haapaveden kuntoutusyksikön toimintakäytäntöjä22.4.2025 08:24:26 EEST | Tiedote

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tekemän valvontapäätöksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Haapaveden kuntoutusyksikön toiminta ei ole ollut kaikilta osin lainmukaista. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan puutteita on ollut muun muassa omavalvonnassa, itsemääräämisoikeutta rajoittavien toimenpiteiden käytännöissä ja päätöksenteossa sekä lääkehoidon ja saattohoidon toteuttamisessa. Pohde on korjannut käytäntöjä jo ennen aluehallintoviraston valvontapäätöksen saamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye