SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen: Nyt se Suomi putosi puusta

Jaa

Suomi on pudonnut työntekijöiden perusoikeuksien tilaa arvioivan indeksin kärkikastista. Muut pohjoismaat jäivät pitämään paalupaikkaa, kun Suomi taantui tasolle kaksi. Kansanedustaja Suhonen pitää tilannetta vakavana työntekijöiden oikeuksien näkökulmasta.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

 - Indeksi paljastaa karun totuuden Orpon hallituksen linjasta. ”Pohjoismainen malli” on ollut harhaanjohtavaa mielikuvamarkkinointia, kun suunta on ollut täysin päinvastainen. Olemme nyt osa kansainvälistä trendiä, jossa työntekijöiden oikeudet heikentyvät, sanoo kansanedustaja Suhonen painokkaasti.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Pohjoismaa putoaa pois parhaimmasta luokituksesta. Orpon hallitus on raportin mukaan hyökännyt hyvinvointivaltiota vastaan ennennäkemättömällä tavalla.

- Suomi on tiellä, jossa lakko-oikeutta on rajoitettu ja työntekijöiden asemaa heikennetään tämän hallituksen toimesta enemmän kuin koskaan. Sopimusyhteiskunta on romuttumassa ja jäljelle on jäämässä vain savuavat rauniot. Kuinka hallitus voi kutsua tätä edistykselliseksi linjaksi? ihmettelee Suhonen.

Global Rights Index listaa vuosittain maailman maat viisiportaiselle asteikolle. Tänä vuonna 13 maata putosi asteikossa alemmalle tasolle ja vain kahdessa maassa tilanne parani. Yksittäisistä perusoikeusrikkomuksista yleisimpiä olivat neuvotteluoikeuden, lakko-oikeuden ja järjestäytymisvapauden rikkomukset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote

Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye