HSY

Viisi vinkkiä juhannussaunan lämmitykseen – tavoitteena väritön savu

Jaa

Puusaunan löylyt kuuluvat monen suomalaisen kesään ja erityisesti juhannukseen. Puun polttamisesta syntyy kuitenkin aina terveydelle haitallisia pienhiukkasia. Omilla puunpolttotavoillaan voi merkittävästi vaikuttaa päästöjen määrään. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY antaa viisi vinkkiä, kuinka lämmittää puusauna mahdollisimman vähäpäästöisesti.

Saunakielu ja vihta ovat saunanlauteilla.
Kun puusaunan lämmittää oikeaoppisesti, siitä on hyötyä sekä omalle terveydelle että ympäristölle. Kuva: HSY / Nelli Kaski

Pienhiukkasista on haittaa terveydelle ja ilmastolle 

Saunominen on sekä mukavaa että tutkitusti terveyttä edistävää. Puunpoltosta syntyy kuitenkin aina terveydelle haitallisia pienhiukkasia ja syöpävaarallisia PAH-yhdisteitä, jotka voivat kulkeutua syvälle keuhkoihin. Yli puolet Suomessa syntyvistä pienhiukkasista on peräisin kotitalouksien puunpoltosta. 

- Kiukaiden osuus puunpolton päästöistä on merkittävä, koska kiukaat ovat suuripäästöisimpiä tulisijoja. Uudet puukiukaat ovat yleensä vähäpäästöisempiä kuin vanhat, sanoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Nelli Kaski.

Saunanlämmityksessä kannattaa panostaa vähäpäästöisyyteen. Kun puu palaa huonosti, hiukkaspäästöjä syntyy moninkertaisesti enemmän kuin sen palaessa hyvin. Huonosta palamisesta syntyy myös runsaasti mustaa hiiltä eli nokea, joka kulkeutuu Suomen leveyspiireiltä arktisille alueille ja aikaistaa jään sulamista.

Väritön savu kertoo palamisen puhtaudesta 

Savupiipusta tulevan savun väristä voi päätellä, miten puhtaasti puu palaa. Mitä tummempaa savua piipusta tupruttaa, sitä haitallisempaa se on. Tavoitteena on saada saunan piipusta tuleva savu värittömäksi. Silloin sauna lämpenee mahdollisimman vähäpäästöisesti.

- Huonossa palamisessa päästöjä syntyy moninkertainen määrä. Omilla polttotavoilla voi siis vaikuttaa päästöjen määrään. Kun opettelee sytyttämään puukiukaansa taitavasti, päästöt vähenevät merkittävästi, Kaski sanoo.

- Ja roskia ei saa polttaa. Roskien poltosta syntyy runsaasti hiukkasia, häkää ja PAH-yhdisteitä, jotka ovat kaikki terveydelle haitallisia. Roskien poltto voi myös heikentää kiukaan kuntoa, Kaski jatkaa.

Viisi vinkkiä vähäpäästöisempään saunomiseen

Kaski kertoo viisi vinkkiä, miten saunan saa lämmitettyä mahdollisimman vähäpäästöisesti:

  1. Ota aluksi vanhat tuhkat pois.

  2. Käytä ensin pieniä puita, jotta puut syttyvät nopeasti. Hyviä sytykkeitä ovat puutikut, pieni määrä tuohta sekä puupohjaiset sytytyspalat.

  3. Polta vain kuivaa puuta. Älä heitä koskaan tulipesään roskia, kuten makkarapakkauksia, maitotölkkejä tai kertakäyttöastioita.

  4. Polta puut useammassa erässä. Älä lado pesää täyteen. Lisää puita vasta, kun liekit hiipuvat.

  5. Hyvään palamiseen tarvitaan sopivasti ilmaa. Palamisen tulisi olla tasaista, ei kitupolttoa, jolloin palaminen saa liian vähän ilmaa. Palaminen ei saa myöskään olla liian voimakasta ja humisevaa. Säädä ilmaa oman kiukaasi käyttöohjeen mukaisesti.


Katso lisää vinkkejä puunpolttoon poltapuhtaasti.fi-sivustolta. 

Lisätietoa:

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Saunakielu ja vihta ovat saunanlauteilla.
Kun puusaunan lämmittää oikeaoppisesti, siitä on hyötyä sekä omalle terveydelle että ympäristölle. Kuva: HSY / Nelli Kaski
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye