SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Kokoomus on käymässä seuraavaksi sunnuntailisien kimppuun
Kokoomus hyväksyi puoluekokouksessaan linjakseen sen, että sunnuntailisät eivät olisi enää turvattu lakisääteisesti, vaan ne vietäisiin paikallisen sopimisen piiriin. Kokoomus ajaa hallituksessa paikallisen sopimisen heikentämistä ja sen jälkeen haluaa siirtää työntekijöiden toimeentulon kannalta merkittävän sunnuntailisän paikallisesti sovittavaksi.

- Orpon ja Purran johtama Suomen historian palkansaajavihamielisin hallitus on polkenut työntekijöiden oikeuksia ja toimeentuloa ennennäkemättömällä tavalla. Nyt kokoomus on hyökkäämässä myös sunnuntailisien kimppuun. Tämä on pöyristyttävää politiikkaa ja osuu ihmisiin, joita Orpon-Purran hallitus on jo muutenkin lyönyt. Tämä on kohtuutonta!, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi ärähtää.
Sunnuntailisien lakisääteisyyden poistaminen tarkoittaisi väistämättä palkan lisien heikentymistä tai jopa poistumista, käytännössä siis palkkojen alentamista.
- Sunnuntailisä on kaikille työntekijöille merkittävä osa toimeentuloa, työskentelee missä tahansa ammatissa, jossa tehdään sunnuntaityötä. Työaikalaki velvoittaa työnantajaa maksamaan sunnuntaityöstä tuplapalkan ja tämän oikeuden kiistäminen olisi suora loukkaus suomalaisen palkansaajan oikeuksia kohtaan, Näkkäläjärvi jatkaa.
Sunnuntailisien poistaminen lisäisi myös työvoimapulaa monella alalla. Lisien avulla työntekijät voivat tasapainottaa viikonloppuna tehdyn työn aiheuttamaa ylimääräistä kuormitusta ja menetyksiä.
- Lisät on merkittävä osa toimeentuloa kaikille työntekijöille, jotka työskentelevät aloilla, joissa tehdään sunnuntaityötä. Tämä koskee niin hoitajia, myyjiä, poliiseja, tarjoilijoita kuin monia muitakin ammattiryhmiä. Kokoomuksen ajama palkansaajan kyykytyslinja saa jatkuvasti uusia ja toinen toistaan käsittämättömämpiä ulottuvuuksia. Kukahan tämänkin sotkun lopulta siivoaa?, Näkkäläjärvi päättää.
Aloite sunnuntailisien poistamisesta käsiteltiin Kokoomuksen puoluekokouksessa 15.6.2024. Asian käsittely tallenteen kohdassa 4:15:00 https://youtu.be/3wK1zGZ9DOs
Yhteyshenkilöt
Mikkel NäkkäläjärviSDP:n puoluesihteeri
Puh:0400765002mikkel.nakkalajarvi@sdp.fiSDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Toivotan Purralle tahdonlujuutta, nyt kun sitä viimein on työelämäasioissa löytynyt30.6.2025 17:54:07 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar toteaa, että perussuomalaisten puheenjohtaja Purra on puoluetovereineen tekemässä aikamoista takinkäännön ilmaveiviä työelämäpuheissaan, mutta hyvä niin. Aiemmin ”henkisesti veltostuneet” suomalaiset kaipasivat Purran mielestä vähemmän paapomista ja puolueen ministeri puhui ammattiyhdistysliikkeestä ”ay-mafiana”.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman osallistuu Euroopan demarijohtajien kokoukseen Brysselissä25.6.2025 10:02:09 EEST | Tiedote
Lindtman matkustaa jo suunniteltua aiemmin Brysseliin ja tapaa Euroopan demarijohtajia EU:n huippukokouksen alla. Kokouksen asialistalla on muun muassa Ukrainan ja Lähi-idän tilanne, Naton huippukokous sekä Euroopan turvallisuuden ja kilpailukyvyn vahvistaminen.
SDP:n varapuheenjohtaja Mäkynen: Jo riittää työntekijöiden kuritus - arkipyhät kuuluvat työntekijöille24.6.2025 14:46:38 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen ehdotti tänään, että maanpuolustusta voitaisiin rahoittaa poistamalla arkipyhiä – suoraan suomalaisten työntekijöiden lomista ja levosta. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen tyrmää ajatuksen: työntekijän jaksamista ei voida uhrata talouskuriin vedoten.
SDP:n Nasima Razmyar: Orpon hallituksen sisällä on massiivinen ongelma2.6.2025 17:01:32 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpon on käytettävä arvovaltaansa ja saatava hallituksensa rivit suoriksi tai myönnettävä rehellisesti, että nykyinen hallituskokoonpano ei pysty tunnustamaan Palestiinan valtiota, vaatii SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työntekijän turva murenee – hallituksen esitys täysin vailla tukea2.6.2025 15:20:19 EEST | Tiedote
Tänään työministerin toimesta lausuntokierrokselle lähetetty hallituksen esitys työelämän pelisääntöjen muuttamisesta on herättänyt laajaa vastustusta – eikä syyttä. Esitys ei kelpaa kummallekaan työmarkkinaosapuolelle, silti sitä viedään eteenpäin vaikka esitys itsessään vie työmarkkinoita taaksepäin!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme