Jyväskylän yliopisto

Kestävyyskasvatuksen menetelmien kehittämiseen 400 000 euron EU-rahoitus

Jaa

CREA+BIRD-konsortio, johon kuuluu neljä yliopistoa ja neljä kansalaisjärjestöä, sai 400 000 euron rahoituksen kestävyyskasvatuksen tutkimus- ja kehittämishankkeeseen Euroopan komission Erasmus+ -ohjelmasta.

linnunpönttö ja sinitiainen
CREA+BIRD-konsortio innostaa oppijoita luontoon lintujen avulla. Jyväskylän yliopiston kuva-arkisto, Petteri Kivimäki.

Konsortiota johtaa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos. Muut yliopistokumppanit ovat West University of Timisoara (Romania), University of Bolzano - Bozen (Italia) ja University of Ljubljana (Slovenia). Hankkeessa mukana olevat kansalaisjärjestöt ovat Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto (Suomi), Milvus Group lintu- ja luonnonsuojeluyhdistys (Romania), Adamello-Brentan kansallispuisto (Italia) ja BirdLife (Slovenia).

CREA+BIRD-hankkeen tavoitteena on yhteiskehittää opettajien ja ympäristökasvatuksen asiantuntijoiden kanssa luovia kestävyyskasvatuksen menetelmiä, joissa linnut ovat inspiroivana yhteisenä teemana. Tarkoituksena on yhdistää kulttuurisia kertomuksia luonnontieteelliseen tietämykseen lintujen elämästä ja näin rikastaa opetusta sekä vahvistaa oppijoiden luontosuhdetta. CREA+BIRD-hankkeessa hyödynnetään yhteistoiminnallisia ja osallistavia toimintatutkimuksen menetelmiä.

Hanke niveltyy Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomiin ja tänä vuonna perustettavaan Kestävyysmurros-tutkijakouluun. Sen tutkijat työskentelevät Koulutuksen tutkimuslaitoksen tiimissä Ekososiaalinen kestävyys ja koulutus. Kolmivuotinen hanke alkaa joulukuussa 2024. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Hannu L. T. Heikkinen, Koulutuksen tutkimuslaitos
hannu.l.t.heikkinen@jyu.fi, 050 342 1346

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle tunnustusta laadukkaasta opetuksesta ja tutkimuksesta - AACSB-akkreditointi myönnettiin kuudeksi vuodeksi eteenpäin3.7.2024 10:30:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on saanut arvostetun tunnustuksen korkealaatuisesta opetuksestaan ja tutkimuksestaan, kun sille myönnettiin AACSB-akkreditointi kuudeksi vuodeksi eteenpäin. Kauppakorkeakoulun vahvuuksina pidettiin erityisesti sitoutumista vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylästä valmistunut diplomi-insinööri – heti perään valmistuu myös oma puoliso2.7.2024 11:00:00 EEST | Tiedote

Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylän yliopistosta diplomi-insinööriksi valmistunut opiskelija. Susanna opiskeli Jyväskylässä tieto- ja ohjelmistotekniikan diplomi-insinööriohjelmassa ja työskentelee tällä hetkellä Valmetilla. Myös Susannan puoliso Aatu Laitinen valmistuu tänä keväänä diplomi-insinööriksi ensimmäisten joukossa. Tekniikan alan koulutus alkoi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2021.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye