SDP:n Pia Hiltunen: Rasismille ja väkivallalle ei tule olla tilaa yhteiskunnassamme
Oululainen kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Pia Hiltunen (sd.) tuomitsee jyrkästi viimeaikaiset kotikaupunkiaan Oulua koskettaneet väkivallan teot. – Jokaisella tulee olla oikeus turvalliseen elämään.

Viimeisten viikkojen aikana Oulussa on tapahtunut useita väkivallan tekoja, joista kahden taustalla on uutisoitu olleen rasistinen motiivi. Kansanedustaja Hiltunen tuomitsee rasismin ja sanoo ettei sille ole tilaa yhteiskunnassamme.
- Nyt rasismi on muuttunut konkreettisiksi teoiksi brutaalin väkivallan muodossa, eikä se ole millään tavalla hyväksyttävää. On järkyttävää, että tällaista tapahtuu, Hiltunen sanoo.
- Olen erityisen huolissani siitä, miten tämä vaikuttaa kansalaisten ja erityisesti lasten turvallisuuden tunteeseen. Kenenkään ei pitäisi tarvia pelätä liikkua Oulussa tai muuallakaan Suomessa. Jokaisella tulisi olla oikeus turvalliseen elämään, Hiltunen jatkaa.
Rasismin lisäksi Hiltunen on huolissaan lisääntyvästä huumausaineiden käytöstä ja siihen liittyvästä väkivallasta, joka liittyy velkojen perintään tai välien selvittelyyn.
- Huumeiden käyttöön liittyvät väkivaltaiset teot ovat lisääntyneet. Ne ovat hyvin raakoja ja tekijät nuoria. Olen todella huolissani huumausainerikollisuuden kasvusta. Näen, että konkreettinen keino vähentää huumeiden käyttöön liittyvää väkivaltaa on kiristää huumausaineisiin liittyviä tuomioita. Lain tulee suojata kansalaisia paremmin, Hiltunen nostaa.
Yhteyshenkilöt
Pia HiltunenKansanedustaja
Puh:050 438 1837pia.hiltunen@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset vaarantavat lastensuojelun – SDP jättämässä välikysymyksen23.3.2025 13:00:55 EET | Tiedote
Lastensuojelu on kriisissä kaikkialla Suomessa. Sen sijaan että hallitus tarttuisi kriisin ratkaisemiseen, se uhkaa hyvinvointialueita jälleen lisäleikkauksilla, arvostelee SDP:n kansanedustaja Helena Marttila.
SDP:n Perholehto: Ammatillinen koulutus on suojattava lisäleikkauksilta22.3.2025 14:26:21 EET | Tiedote
Hallituksen on kerrottava, ollaanko ammatilliseen koulutukseen kohdistamassa lisäleikkauksia, vaatii SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto.
SDP:n Räsänen vastaa Marttiselle: Kannattaisi käyttää tuokin energia piilotettujen sote-säästöjen kertomiseen20.3.2025 19:46:49 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen vastaa kokoomuksen Marttisen palautteeseen gynekologisten ja hammashoidon palveluiden kela-korvauksista.
SDP:n Pia Hiltunen: Oppimisentuen uudistus uhkaa sulaa koulutusleikkaukseksi perusopetukseen20.3.2025 17:58:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.) sanoo oppimisentuen uudistuksen olevan erittäin tarpeellinen ja ajankohtainen, mutta sen toteutuksen rahoituksen olevan todellisuudessa vain osa kohdentamattomia valtionosuuksia. Koulutus on yksi kuntien tärkeimmistä järjestettävistä tehtävistä, ja osaamisesta huolehtiminen on aitoa tulevaisuuspolitiikkaa.
SDP:n Koskinen, Kumpula-Natri ja Kari: Valkoisen kirjan myötä EU:lle vahvempi rooli puolustuksessa20.3.2025 16:22:37 EET | Tiedote
SDP:n ulkopoliittinen johto osoittaa tukensa puolustuksen valkoisen kirjan peruslinjoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme