Maaseudun yritykset investoivat aktiivisesti Pirkanmaalla
Pirkanmaan maaseutuyritykset kehittävät toimintaansa EU:n maaseuturahoituksen avulla. Kuluvalla rahoituskaudella 2023–2027 on kesäkuun loppuun mennessä haettu tukea yrityksen kehittymiseen ja investointeihin yhteensä 11 miljoonaa euroa, lähes 350 hankkeelle. Tukea on myönnetty 120 hankkeelle, yhteensä noin 4 miljoonaa euroa.

– Suurin rahoitus tähän mennessä on myönnetty Vesilahti-Lempäälän Biopower Oy:lle, lähes miljoona euroa biokaasulaitoksen rakentamiseen. Uusiutuvan energian tuotannon lisääminen on maaseuturahoituksen valtakunnallisten tavoitteiden mukaista, kertoo yritysasiantuntija Petri Tallila Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
– Investoinnin suuruus ei kuitenkaan kerro kaikkea sen tärkeydestä. Yrityskohtaisesti pienempikin kehittämistoimi voi olla merkittävä yritystoiminnan kasvun ja kehittymisen kannalta, hän jatkaa.
Maaseuturahoitusta voi saada yrityksen investointeihin, kehittämiseen ja yritystoiminnan aloittamiseen. Lisäksi rahoituksella autetaan yrityksiä kansainvälistymään. Vähintään kolmasosalla Pirkanmaan tukia saaneista yrityksistä on kansainvälistä vientitoimintaa, tai ne ovat osa alihankintaketjua, jossa tuotteita tai palveluja myydään ulkomaille.
Laukon kartano investoi tapahtumiin
Vesilahdella sijaitseva Laukon kartano on hyödyntänyt maaseuturahoituksen investointitukea tapahtumapuistonsa uuden äänentoiston rakentamiseen. Tukea on haettu Pirkanmaan ELY-keskuksesta myös uudelle lavarakenteelle ja -katokselle.
Pyhäjärven rannalla historiallisessa miljöössä sijaitseva yritys on laajentanut toimintaansa viime vuosina nykytaiteen näyttelyistä ja kartanomatkailusta tapahtumiin. Kohde tavoittelee vuosittain noin 50 000 kävijää konsertteihin ja näyttelyihin Pirkanmaalta ja laajemmin Etelä-Suomesta.
– Olemme kohdistaneet kesätoimintaamme siihen, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita. Uudistusten jälkeen Laukosta tulee yksi Suomen hienoimmista kesätapahtumapaikoista, yrittäjä Liisa Lagerstam iloitsee.
– Laukossa on ainutlaatuiset puitteet nauttia samalla kertaa konserteista, korkeatasoisesta nykytaiteesta ja hyvästä ruoasta, hän jatkaa.
Liisa Lagerstam kertoo, että investoinnit uuteen äänitekniikkaan ja lavaan tulivat tässä vaiheessa välttämättömiksi, jotta konsertteja ja tapahtumia voidaan tuottaa nykyisellä volyymillä. Isot artistit ja tuotannot tarvitsevat korkeatasoista äänentoistoa.
– EU:n maaseuturahoitus on ollut todella tärkeä tuki Laukon kartanon kehittymiselle vuosien varrella, hän toteaa.
Uusia työpaikkoja maaseutualueille
EU:n maaseuturahoituksella on merkittävä rooli maaseudun yritysten kasvulle ja kehittymiselle. Yritysrahoituksen avulla yritykset voivat kasvattaa liiketoimintaansa ja kehittää tuotteitaan. Sen myötä maaseudulle syntyy uusia työpaikkoja.
– Kuluvan vuoden aikana ELY-keskuksesta myönnettyjen yritystukien odotetaan synnyttävän lähes 150 uutta työpaikkaa Pirkanmaalle, kertoo johtava kehittämisasiantuntija Anne Värilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudulla sijaitsevat mikro- ja pienet yritykset. Lisäksi tukea voidaan myöntää myös keskisuurten maataloustuotteita jalostavien yritysten investointeihin.
Pirkanmaalla pääosa tuesta kohdistetaan ydin- ja harvaan asutulla maaseudulla toimiville yrityksille, joilla on edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan. Yrityksiltä edellytetään riittävää ammattitaitoa ja sitä, että yritys toimii paikallisia markkinoita laajemmalla alueella.
EU:n maaseuturahoitusta voi hakea joko ELY-keskuksesta tai oman alueen Leader-ryhmästä, riippuen yrityksen koosta tai toiminnan luonteesta. Rahoitettavat hankkeet valitaan valintamenettelyyn perustuen. ELY-keskuksen rahoittamilta toimilta edellytetään olennaista merkitystä yritystoiminnan kehittymiseksi ja työllistävää vaikutusta kohdeyritykseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Tallila, yritysasiantuntija
Pirkanmaan ELY-keskus
p. 0295 036 105
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat


Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Huoltovarmuus vahvistuu Pirkanmaalla – maatalouden investoinnit kasvussa ja aloittavia viljelijöitä poikkeuksellisen paljon17.11.2025 14:23:44 EET | Tiedote
Pirkanmaalaisilla maatiloilla investoidaan nyt enemmän kuin aiemmin. Vuoden 2025 aikana Pirkanmaan ELY-keskukseen on saapunut 30 nuoren viljelijän aloitustukien hakemusta. Lokakuun loppuun mennessä tukea on myönnetty 135 maatalouden investoinnille: 7 miljoonaa euroa avustuksena ja 5,9 miljoonaa euroa korkotukilainana.
Työvoimabarometri | Talouden epävarma tilanne Pirkanmaalla tekee työvoimamarkkinoista haastavat ensi vuonnakin14.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan talouden näkymät heikkenivät suurimmalla osalla toimialoista vuoden 2025 aikana ja työttömyys kasvoi merkittävästi. Työttömien työnhakijoiden sekä pitkäaikais- ja rakennetyöttömien määrä ja suhteellinen osuus kaikista työttömistä työnhakijoista kasvaa.
Pohjoismaiden ja Baltian maiden viranomaiset jakavat tietoa verkkokauppiaille tuottajavastuusta12.11.2025 10:06:55 EET | Tiedote
Moni ulkomainen verkkokauppias ei tunne lakisääteistä tuottajavastuuvelvollisuuttaan. Pohjoismaiden ja Baltian maiden tuottajavastuuviranomaiset ovat avanneet yhteistyössä verkkosivun ja järjestävät webinaarin auttaakseen yrityksiä hoitamaan velvollisuutensa.
Tyytyväisyys Pirkanmaan maanteiden kuntoon parani viime vuodesta5.11.2025 08:08:34 EET | Tiedote
Kesän 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus kertoo, että niin ammattiautoilijoiden kuin yksityishenkilöidenkin tyytyväisyys maanteiden tilaan ja kuntoon parani edellisvuodesta Pirkanmaalla.
Velaatantie (mt 338) palautettu liikenteelle Kaanaassa Tampereella3.11.2025 11:40:18 EET | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus peruskorjaa Kaanaassa Velaatantien (mt 338) Kaanaan sillan. Kannen nostotyön vuoksi katkaistu tie on palautettu liikenteelle perjantai-iltana 31.10.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme