Helsingin Puotilaan valmistui Asuntosäätiön uusia asumisoikeusasuntoja
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Helsingin Puotilaan, osoitteeseen Klaavuntie 13. Asukkaat pääsivät muuttamaan uusiin koteihin tällä viikolla.
Helsingin Puotilaan vanhan ostoskeskuksen paikalle valmistuneessa kohteessa on yhteensä 45 asumisoikeusasuntoa, jotka sijoittuvat kuuteen asuinkerrokseen. Asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä kolmen huoneen asuntoihin. Talon katutasoon valmistui lisäksi vuokrattava liiketila. Asunnot ovat osa Asuntosäätiön ja Lumo Kotien yhteistä asuinkorttelia.
Kohteen rakentaminen käynnistyi Puotilan ostoskeskuksen purkutöillä, jotka toteutettiin kestävästi EU:n Green Deal -sitoumuksen mukaisesti. Green Deal on Euroopan komission käynnistämä vihreän kehityksen ohjelma, jonka avulla EU tähtää Euroopan ilmastoneutraaliuuteen vuoteen 2050 mennessä.
Vastavalmistunut talo muodostaa viihtyisän asuinkorttelin yhdessä naapuritontille nousevan talon kanssa. Valkoiseksi rapatun talon ikkunoista ja lasitetuilta parvekkeilta avautuvat näkymät naapurustoon tai korttelipihalle. Talon asukkailla on käytössään naapuritalon kanssa yhteinen kattoterassi sekä ylimmän kerroksen sauna, vilvoittelu- ja kerhotilat. Kohteen piha ja sen viihtyisät oleskelu- ja istutusalueet on suunniteltu lapsiturvallisiksi.
Klaavuntie 13 sijaitsee Puotilan metroaseman ja Itäkeskuksen läheisyydessä. Myös merenranta ja hyvät ulkoilumahdollisuudet sijaitsevat kävelymatkan päässä.
Avainsanat
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme yli 18 000 kotia 33 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme oli 194,8 miljoonaa euroa vuonna 2023. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiön maine jatkoi vahvistumistaan Luottamus ja Maine -tutkimuksessa2.10.2024 11:20:54 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö sai mittaushistoriansa parhaan tuloksen Luottamus&Maine-tutkimuksessa. Suomalaiset arvioivat talouden Asuntosäätiön keskeiseksi vahvuudeksi. Erityisesti vastuullisuuteen ja työpaikkaan liittyvät käsitykset vahvistuivat Asuntosäätiön maineessa.
Suomalaiset puolustavat asumisoikeusjärjestelmää – kolme neljästä haluaa vuokraamiselle ja omistusasumiselle välimallin23.9.2024 13:30:27 EEST | Tiedote
Hallituksen ajama asuntopolitiikka herättää huolta suomalaisissa, kertoo Asuntosäätiön tuore tutkimus. Asuntosäätiö selvitti myös kansalaisten kantaa siihen, millaisia asumismuotoja Suomeen tarvitaan. Asumisoikeuskoti on suosituin vaihtoehto vuokra- tai omistusasumiselle.
Espoon Finnooseen valmistui 91 uutta Asuntosäätiön vuokra-asuntoa29.8.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet vuokrakodit ovat valmistuneet Espoon Finnooseen osoitteeseen Hannuksenkuja 17. Asukkaat muuttavat uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Tutkimus selvitti suomalaisten kodinhuoltotaidot - nuorilla eniten opittavaa27.8.2024 10:52:20 EEST | Tiedote
Useimmat meistä osaavat kokata, imuroida ja pyyhkiä pölyt, mutta miten luonnistuvat kodin pienet, mutta tärkeät huoltotyöt? Asuntosäätiö selvitti, mitkä huoltotyöt ovat suomalaisten mielestä pakollisia osata ja kuinka hyvin ne osaamme. Tulosten mukaan asumisen alkutaipaleella olevilla nuorilla on eniten opeteltavaa – paitsi digilaitteiden asennuksessa.
Jyväskylän Kangasrinteelle valmistui Asuntosäätiön uusia asumisoikeusasuntoja26.8.2024 14:49:15 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Jyväskylän Kangasrinteelle. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihin tällä viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme