Kiinteistömaailma

Asuntokauppaa leimasivat kesäkuussa lyhentyvät myyntiajat – selvä harppaus nopeampiin kauppoihin

Jaa

Kiinteistömaailman Pulssi 2.7.2024

Kiinteistömaailma välitti kesäkuussa 2024 yhteensä 922 myynti- ja vuokrakohdetta, joista 666 oli käytettyjen asuntojen välitystä, 24 uudiskohteiden välitystä ja 232 vuokravälitystä. ”Kesäkuusta muodostui asunto- ja kiinteistökaupassa tämän vuoden toiseksi paras kuukausi, mutta toukokuun lukuihin ei aivan ylletty, ja viime vuoden vertailuluvusta jäätiin kuusi prosenttia. Tilastokeskuksen kuluttajaluottamusindikaattorissakin raportoitu asunnonostoaikeiden merkittävä kasvu näkyy myös meillä: odotamme vilkastuvaa asuntokauppaa tuleville kuukausille. Jo nyt keskimääräiset myyntiajat ovat selvässä laskussa”, kertoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen.

Kiinteistömaailma-ketjun välittämien käytettyjen asuntojen ja kiinteistöjen myyntiaika kesäkuussa oli keskimäärin 74 vuorokautta, kun muilla välittäjillä se oli samaan aikaan keskimäärin 101 vuorokautta*.

”Alkuvuoden aikana myyntiajat ovat kuukausi kuukaudelta lyhentyneet, ja nyt kesäkuussa nähtiin selvä harppaus nopeampiin kauppoihin. Siinä missä toukokuussa keskimääräinen myyntiaika oli meillä vielä 85 vuorokautta, oli se kesäkuussa enää 74 vuorokautta”, Laurikainen sanoo.

Lyhyemmät myyntiajat yhdistettynä Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemiin toukokuun ennakkotietoihin vanhojen asuntojen hinnannoususta edelliskuuhun nähden (koko maa +1,0% ja PKS +2,3%) kertovat konkreettisesti asuntokaupan olevan siirtymässä kohti normaalimpia aikoja.

”Tilastokeskuksen kuluttajaluottamusindikaattorin raportoima merkittävä asunnonostoaikeiden kasvu kesäkuussa todentaa sen, josta välittäjämme eri puolilta maata ovat jo muutamien viikkojen ajan kertoneet. Patoutuneita kodinvaihtotarpeita aletaan purkaa loppukevään ja alkukesän inflaatio- ja korkouutisten rohkaisemina”, Laurikainen sanoo.

*Lähde: KVKL:n Hintaseurantapalvelu. Kiinteistömaailman välittämien käytettyjen kohteiden keskimääräinen myyntiaika kesäkuussa oli 74 vrk, ja muilla välitysliikkeillä (pl. Kiinteistömaailman kohteet) se oli ennakkotiedon mukaan 101 vrk. Kun Kiinteistömaailman kohteet lasketaan mukaan, oli kaikkien Suomessa toimivien välittäjien keskimääräinen myyntiaika käytetyissä kohteissa 93 vrk. Keskimääräistä nopeampien myyntiaikojen taustalla Kiinteistömaailmassa on yhteismyynti toimintatapana sekä mm. aktiivinen sähköisen kaupankäynnin hyödyntäminen.

Lisätiedot:  
Mika Laurikainen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 040 5607514

Taina Mustamo, viestintä- ja henkilöstökehittämisjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504240045



Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.
Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990. Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.

Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.

Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman vuosi 2024 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2025: Takaisin kasvuun haastavissa markkinaoloissa3.2.2025 11:30:00 EET | Tiedote

Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2024 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 52 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä 12 800 välitystoimeksiantoa (v. 2023: 50 milj. euroa ja 12 200 toimeksiantoa). Niiden lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti noin 15 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa. ”Ylsimme molemmilla liiketoiminta-alueillamme – sekä Suomessa että Baltian maissa – kasvuun niin liikevaihdossa kuin välityskappaleissakin, mitä voi kuvata haastavassa markkinassa työvoitoksi”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n ja Ober-Haus A/S:n hallituksen puheenjohtaja Risto Kyhälä. Ketjun välittämien kohteiden arvo Suomessa vuonna 2024 oli yli 1,7 miljardia euroa, mikä on lähes 18 prosenttia kaikkien Suomessa viime vuonna myytyjen kohteiden arvosta.

Erinomainen tietolähde: asuntojen keskineliöhinnat ja kauppamäärät vuodelta 2024 julkaistu nyt postinumeroittain Kiinteistömaailman verkkopalvelussa27.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistömaailman verkkopalvelussa on nyt julkaistu asuntojen ja kiinteistöjen valtakunnalliset keskimääräiset hintatiedot ja kauppamäärät postinumeroittain vuodelta 2024. Rajauksen voi tehdä halutessaan postinumerotasoakin tarkemmin jopa asuntotyypeittäin ja huoneluvuittain, mikäli vuoden aikana on tehty kyseisestä asuntotyypistä vähintään viisi kauppaa. Tiedot esitetään vuodesta 2007 alkaen, jolloin palvelun käyttäjä pääsee viime vuoden tietojen tarkastelun lisäksi näkemään, millainen on ollut historiallinen kehitys.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye